Istun repusta kaivamallani taittojakkaralla pienen roomalaisen aukion laidalla aamuvarhaisella ja piirrän näkymää. Työpäivää aloittelevat miehet lakaisevat pudonneita lehtiä kahvilansa edustalta. He osoittavat näkevänsä minut. He toivottavat hyvää huomenta. Yksi pyytää anteeksi, kun koukkaa takaani keltaisen lehden.

Pienestä kuorma-autosta mies kuskaa nokkakärryillä limsoja poikki aukion, hymyilee aina ohi mennessään ja lopulta nauraa, joko hän on kuvassa.

Ilmapiiri on inhimillinen. Harrastelijanakin tunnen saaneeni oman tilani touhukkaassa suurkaupungissa, kunhan pystyn mahdollisimman paljon välttelemään turistikulmia.

Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan suomalaiset ovat kuudenneksi vähiten empatiakykyisiä 63 tutkitun valtion kansalaisten joukossa. Vastaajia oli yli satatuhatta. Tutkimus julkaistiin tiedelehdessä Journal of Cross-Cultural Psychologyssa.

Tutkimuksen yhteydessä julkaistiin kartta. Mitä valkoisempi maa, sitä vähemmän empatiaa kansalaisilla. Mitä punaisempi, sitä enemmän. Italia oli hyvin punainen.

Viikon piirtelymatkalla näin Tiberin rantaa kävellessäni kaukana alhaalla betonitasanteella sillan alla levitettynä patjoja vieri viereen. Päällä jotain vaatetta, makuupussejakin, alla pahvia.

Myös asuinpaikkani kadun varressa, siinä kohtaa missä katos on tarpeeksi leveä, oli jalkakäytävällä vieri vieressä patjoja. Joku oli pitkällään, kenties jo unten mailla. Toiset istuivat odottamassa uutta kodittoman yötä. Jotkut lähistön asukkaat pysähtyivät puhumaan näille ihmisille.

Olen yöpynyt hotelleissa Marsala-kadun toisella puolen Rooman päärautatieasema Terminiä vastapäätä. Jälleen patjoja, makuupusseja, pahvialustoja siinä, missä katos antaa vähän suojaa. Turvatonta. Lähistöllä tapeltiin. Nuori tyttö hätkähti istualleen, keräsi kamppeensa ja siirtyi kauemmaksi.

Pakettiauto pysähtyi kadun varteen. Miehet kantoivat autosta mukillisia ulkona yöpyjille.

Tutkimuksen mukaan empaattiset ihmiset suhtautuvat keskimääräistä myönteisemmin vapaaehtoistytöhön ja muiden auttamiseen.

Kun näkee länsieurooppalaisen kaupungin kadulla koiran juoksevan ilman ihmistä etsien ja etsien, tuntee pahaa oloa tai ei tunne. Joku ei tunne mitään.

Yksi koditon koira muistuttaa loputtoman monista kodittomista. Empatialla ei ole rajoja.

Empatian puutteella ei olekaan muuta kuin rajat. Yli rajojen nämä rajalliset ovat yhtymässä vain rajallisuudessaan. Siinä tietyt italialaiset ja suomalaiset löytävät toisensa.

Tässä rajattomassa kärsimyksien maailmassa, jossa ei tulla koskaan kuntoon, on merkitystä pienellä empatialla. Meistä kukaan ei pysty pelastamaan maailmaa,euro kodittomalle ei muuta tämän elämää paljon paremmaksi, mutta sen satunnaisen euron lisäksi meistä jokainen voi antaa hitusen empatiaa joka päivä ja yö.