Päättäjien arvostus korkeakoulutusta kohtaan vaikuttaa olevan pohjalukemissa. Yliopistoja ja muita korkeakouluja on kohdeltu täysin epäoikeudenmukaisesti lähes koko pandemianajan, eikä asianlaitaan ole näkyvissä muutosta.
Vaikka tiedettä ja korkeakoulutusta muistetaan toisinaan kiittää juhlapuheissa, on suhtautuminen niitä kohtaan ollut välinpitämätöntä jo useita vuosia. Tämä siitä huolimatta, että yliopistot ovat sivistyksen kehtoina yhteiskuntamme vanhimpia ja tärkeimpiä instituutioita, joilla on luovuttamaton itseisarvo. Yliopistoissa kasvaa ajattelevia nuoria, jotka ovat parempi sijoitus tulevaisuuteen kuin yksikään rahasumma.
Missä välinpitämätön suhtautuminen yliopistoja kohtaan näkyy? Jo vuosia se on näkynyt siinä, kuinka yliopistoilta on riistetty niiden autonomiaa ja kuinka korkeakoulut on alistettu palvelemaan kilpailukykyagendaa, liike-elämän oppien mukaisesti.
Mutta juuri nyt välinpitämättömyys näkyy kaikkein raadollisimmalla tavalla siinä, kuinka korkeakoulut on korona-aikana käytännössä unohdettu. Erilaisia rajoitustoimenpiteitä on kolmatta vuotta väännetty suuntaan ja toiseen, ja rajoitukset ovat aiheuttaneet kiivastakin keskustelua sekä protesteja. Mutta silloinkin, kun ravintoloiden pilkun paikkaa viilattiin, kulttuuriala osoitti näyttävästi mieltä Helsingissä, tai kun etäopetuksen haitoista lapsille keskusteltiin, korkeakoulut saivat pysyä taustalla suljettuina ja unohdettuina. Ne jäivät pitkälti ikään kuin varmuuden vuoksi kiinni, aivan kuin ne olisivat turhaketoiminto, jolla ei ole oikein mitään merkitystä.
Minä olen ollut tavattoman onnekas saatuani käydä läpi lähes normaalin syyslukukauden vuonna 2021. Muutama videopalaverisovelluksen avulla välitetty infotilaisuus tai ilman yleisöä järjestetyt avajaiset eivät pilanneet sitä, kuinka kävin käytännössä kaikki kurssini yliopiston seinien sisällä, ja viikosta toiseen tein sitä mitä opiskelijan kuuluukin: olin muiden kanssa, istuin kirjastossa, osallistuin tapahtumiin, kokouksiin, keskustelutilaisuusksiin, opin uutta ja sivistyin lisää.
Mutta useampi opiskelija, etenkin vanhemmilta vuosikursseilta, kertoo olleensa kohta kaksi vuotta putkeen ainoastaan etäopetuksessa. Rajoituksia on jätetty päälle ja kurssi toisensa jälkeen on vedetty ”varmuuden vuoksi” läpi pelkästään etänä, kun se kerran ”sujuu niin hyvin”. (Tästä ei tosin tämän syksyn osalta ole syyttäminen valtion tai alueen tason päättäjiä, vaan vikaa on myös yliopiston sisällä.)
Vuonna 2022 suhtautuminen koronaan ja sen rajoittamiseen on hyvin erilaista kuin esimerkiksi vuonna 2020, jolloin varmuuden vuoksi suljettiin kaikki. Olemme saaneet hyvät rokotteet, eikä THL:kaan suosittele laajoja yhteiskunnan sulkuja tai edes pyrkimystä tartuntalukujen painamiseen alas. Lisäksi, mikä tärkeintä, THL on tehnyt asiantuntemuksensa pohjalta luokituksen siitä, mitkä toiminnot ovat riskialttiita ja mitkä eivät. Esimerkiksi yökerho saa korkeimman riskiarvion, kirjasto matalimman.
Siksi on vain ja ainoastaan törkeää, suorastaan hävytöntä, mitä hallitus teki aivan joulun alla. Se ohjasi suljettavaksi korkean riskin tiloja ja jätti sulkematta kaikki matalimman riskin tilat, eli kirjastot, museot ja oppilaitokset. Mutta siitä huolimatta se valikoi kaikkein matalimman riskiluokituksen joukosta yhden ainoan kohteen nuijansa alle – korkeakoulut määrättiin myös suljetuiksi.
Tämä teko oli ainoastaan anteeksiantamattoman julma, eikä kerro mistään muusta kuin totaalisesta välinpitämättömyydestä, lähes halveksuvasta asenteesta korkeakouluja ja niiden opiskelijoita kohtaan. Mikään asiantuntija-arvio ei puolla korkeakoulujen sulkemista. Opiskelijoita on kuritettu jo lähes kaksi vuotta. THL ei ole luokitellut mitään kohdetta riskittömämmäksi kuin korkeakoulut, joten niiden sulkeminen on pelkkää turhaa performanssia.
Loppiaisviikolla sosiaali- ja terveysministeriö ehdotti vastoin THL:n asiantuntijoita kaikkien koulujen siirtämistä etäopetukseen. Tätä vastustavat suoraan ja avoimesti terveydenhuollon asiantuntijat eri instituutioissa. Keskustelu on käynyt kiivaana ja useat tahot, moni ministeri mukaan lukien, ovat yhtä lailla vastustaneet etäopetusta. He ovat oikeutetusti sanoneet, kuinka epäoikeudenmukaista olisi, jos lukiolainen saisi istua baarissa, mutta ei koulussa.
Hei ministerit! Meillä korkeakouluopiskelijoilla on koko ajan tismalleen se tilanne! Jälleen näyttää käyvän niin, että korkeakoulut opiskelijoineen jäävät unohdettuna sivuun, automaattisesti ja varmuuden vuoksi kiinni olevana asiana, jota eivät koske ne perustelut, jotka esimerkiksi muita oppilaitoksia koskevat.
Mitä minä haluan?
Haluan vihdoin tulla huomatuksi. Haluan, että minä, me, ja koko instituutiomme saisi edes rippeen arvostusta ja huomiota. Korkeakoulujen sulut on keskeytettävä viimeistään silloin, kun alunperinkin luvattiin, eli 23. tammikuuta. Kahden viikon etäkärvistely ei vielä tuhoa mitään, mutta pelkään, että kätevä sulkuvaihe jälleen jää vain päälle, kuten asiantuntijat pelkäävät suunnitellun peruskoulusulun kanssa tapahtuvan.
Haluan, että korkeakoulujen merkitys tunnustetaan niin, että se näkyy konkreettisissa toimenpiteissä. Meillä ei ole yhtä vaikuttavaa lobbauskoneistoa kuin ravintola-alalla, emme ole yhtä näyttäviä kuin kulttuuriala, emme haasta edes ketään oikeuteen kuten liikunta-ala. Se ei tarkoita, että meitä saisi kohdella kuin unohdettua roskapussia.
Laajemmin toki haluan, että hallituksen kaikki koronatoimet noudattaisivat THL:n asiantuntijoiden ohjeita ja suosituksia, sen sijaan että niistä erkaannuttaisiin omiin säätämisiin mahdollisesti kohtalokkain seurauksin 1 2.
Kuvituskuva: Jyväskylän yliopiston kuva-arkisto
Maija Raasakka
Kirjoittaja on Vasemmisto-opiskelijoiden jäsen sekä Keski-Suomen Vasemmistonuorten hallituksen jäsen. Hän opiskelee yhteiskuntatieteitä ja filosofiaa Jyväskylän yliopistossa.