Kuukausi sitten vietettiin Kalevalan päivää. Kyseinen päivä tunnetaan myös jokseenkin ongelmallisesti suomalaisen kulttuurin päivänä. Ongelmallisesti siksi, ett...
Päättäjien arvostus korkeakoulutusta kohtaan vaikuttaa olevan pohjalukemissa. Yliopistoja ja muita korkeakouluja on kohdeltu täysin epäoikeudenmukaisesti lähes ...
Pride-viikko on lopuillaan, ja pian monen päättäjän ja puolueen somet hiljenevät sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista taas vuodeksi. Sateenkaariprof...
Elän Suomessa, jossa ihmisoikeuteni näyttäytyvät vuodesta toiseen mielipidekysymyksenä.
Suomessa, jossa kotikaupungistani poistetaan kaunis sateenkaarisuojat...
Kuluvalla viikolla on vietetty valtakunnallista rasisminvastaista viikkoa, ja tänään 21.3. on kansainvälinen rasisminvastainen päivä. Me Vasemmisto-opiskelijat ...
Syksyllä opiskelijoiden kokema uupumus ja haasteet mielenterveyden kanssa ovat olleet tapetilla. Aihe kohosi yhdeksi vaaliteemaksi myös Helsingin yliopiston yli...
“Jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen.”
- Suomen perustuslaki 16 §
Hallituksen päätös avata koulut on synnyttänyt paljon keskustelua. Osaltaan ...
Hyvää opiskelijoiden mielenterveyspäivää! Tänä vuonna päivää vietetään varsin poikkeuksellisissa merkeissä. Korona-aika on muuttanut jokaisen opiskelijan arkea ...
Vasemmistolaisuus on jotain paljon enemmän ja laajempaa kuin vasemmistoliitto. Vasemmistolaisuus on aate ja monelle maailmankuvan merkittävä rakennuspalikka. Ku...
Rohkeat päätökset kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa varmasti suututtavat joitain tahoja. Ne saavat vääräleuat nimittelemään suunnannäyttäjiä puolueelliseksi. ...