Kuluneen syksyn kuumin tiedepoliittinen keskustelunaihe on koskenut niin sanottua “woke-ilmiötä” yliopistoissa. Loppukesästä kohistiin Turun yliopistossa hylkäämisuhan alla olleesta gradusta, jonka väitettiin joutuneen sensuurin hampaisiin intersektionaalisen feminismin kritisoimisen vuoksi. Hieman myöhemmin Helsingin Sanomat uutisoi Helsingin yliopiston sisäisen keskustelukulttuurin vaikeista aiheista. Kulttuurisotien lietsojat saivat polttoainetta meuhkata, kuinka cancel-kulttuuri ja identiteettipolitiikka mädättävät yliopistojamme.

Tässä ei kuitenkaan ole mitään uutta. Oikeisto-konservatiivit ovat vuosikymmenestä toiseen pelotelleet, kuinka vasemmistolaiset ovat kaapanneet yliopistot ja tiedemaailman haltuunsa, ja tuottavat siellä poliittisesti motivoitunutta huuhaa-tutkimusta rajoittaen samalla tieteen vapautta.

Erityisesti perussuomalaisten pää-äänenkannattaja Suomen Uutiset on tuottanut paljon tätä viestiä toistavia artikkeleita. Tälle woke-spinnaukselle on helppo viitata kintaalla, mutta äärioikeiston tiedepolitiikalla on myös konkreettisia seurauksia. Tieteen suurimpia vihollisia ovat juuri ne, jotka susina lampaiden vaatteissa väittävät puolustavansa sananvapautta ajaen samalla sivistyksen vastaista agendaa.

 

Populismi sivistystä vastaan

Oikeistopopulismin keskeinen periaate on luoda vastakkainasettelu tavallisten ihmisten (“meidän”) ja eliitin (“heidän”) välille. Yliopistojen “woketukseen” keskittyvä narratiivi noudattaa tätä samaa kaavaa. Perussuomalaisten puheessa eliittiä ovat sekä todellisuudesta vieraantuneet akateemikot, pöyhkeät opiskelijat, tekotaiteellinen kulttuuriväki että liberaali valtamedia, joka ei suostu näkemään horisontissa siintäviä woke-fanaatikkojen kirjarovioita. Yliopistoissa toimivien näkökulmasta tällaiset tarinat ovat todellisuudesta irrallaan. Mutta narratiivi onkin suunnattu niille ihmisille, joilla ei ole taustaa yliopistomaailmassa. Tarkoitus on synnyttää ennakkoluuloja ja epäluottamusta tiedeinstituutioita kohtaan. Kun ihmisillä on virheellinen käsitys akateemisesta maailmasta ja siellä tehtävästä tutkimuksesta, menee “tätäkin roskaa tutkitaan sinun verorahoillasi” -puhe helpommin läpi. Ironista on, että tätä narratiivia levittävät lähinnä itse akateemisesti koulutetut ihmiset, Jussi Halla-ahosta Ivan Poupoloon.

Kyse on myös luokasta. Korkeakouluja käymättömille ihmisille annetaan viesti, ettei sivistyksellä, tutkimuksella, uuden oppimisella ja itsensä kehittämisellä ole arvoa. Parempi pysyä tietämättömänä ja tyytyä osaansa. Yliopistoeliitti-ajattelu vahvistaa käsitystä akateemisen ja ammatillisen koulutuksen kahtiajaosta, jossa ihminen voi valita vain jommankumman: hyödyllisen käytännöllisyyden tai sekavan kirjaviisauden. Jos ihmisellä ei esimerkiksi perhetaustansa kautta ole kosketusta yliopistomaailmaan, on hänelle helpompi vahvistaa ennakkoluuloja yliopistoja kohtaan. Tällä on negatiivinen vaikutus työväenluokkaisten ja vähävaraisten asenteisiin korkeakoulutusta kohtaan. Työ kantaa hedelmää: tuoreen tiedebarometrin mukaan perussuomalaisten kannattajat suhtautuvat tieteeseen selvästi suomalaisten enemmistöä kielteisemmin. Peräti 77 % puolueen kannattajista vastasi olevansa täysin tai jokseenkin samaa mieltä väitteen “Maassamme tehdään veronmaksajien rahoilla paljon hyödytöntä tutkimusta” kanssa.

 

Unkari näyttää mallia

Äärioikeiston woke-lipun alla käymän kulttuurisodan tavoitteena on rajata tieteellinen tutkimus vain heille mieluisiin aiheisiin ja aloihin. Siksi sukupuolentutkimuksen, kulttuurintutkimuksen ja postkolonialistisen tutkimuksen kaltaiset oppiaineet saavat eniten lokaa niskaansa, niiden tutkimustulokset kun usein puhuvat konservatiivien ja nationalistien ideologiaa vastaan. Siksi ne pyritään esittämään poliittisesti korruptoituneina, amerikkalaisilta kampuksilta tuotuna huuhaana, jonka tarkoitus on vain murentaa “perinteisiä arvoja” ja “kansallista yhtenäisyyttä”. Perussuomalaisten tiedepolitiikan ytimessä on varmistaa, että yliopistoissa tehdään vain kansallismielisiä myyttejä tukevaa tutkimusta.

Hyvän maistiaisen tästä tiedepolitiikasta saa Unkarissa, missä Victor Orbánin Fidesz-puolueen autoritaarinen hallinto on määrätietoisesti pyrkinyt tukahduttamaan vapaan tieteellisen tutkimuksen. Unkarin hallitus on muun muassa tiukentanut otettaan maan tiedeakatemiasta, lakkauttanut sukupuolentutkimuksen ja muiden kriittisten yhteiskuntatieteiden laitokset, savustanut itsenäisiä yliopistoja ulos maasta ja rajoittanut lakiteitse yliopistojen autonomiaa. Unkarin tie on koko konservatiivisen oikeiston märkä uni lakkauttaa vapaa tieteellinen tutkimus ja saattaa se valtion palvelukseen.

 

Yhdenvertaisuus on tieteen elinehto

Väite woke-yliopistosta on pohjimmiltaan reaktio yliopistojen voimistuvaan yhdenvertaisuustyöhön. Kun valtarakenteita kyseenalaistetaan ja muutetaan, nousee joku etuoikeuksista nauttiva aina takajaloilleen. Vaikka koulutuksen tasa-arvo on Suomessa paperilla hyvällä pohjalla, niin akateemisessa koulutuksessa on edelleen paljon yhdenvertaisuus-, ja saavutettavuusongelmia. Niin tutkijat kuin opiskelijatkin joutuvat edelleen kokemaan yliopistojen arjessa paljon rasismia, seksismiä ja ableismia, ja yliopistot ovat tähän asti olleet kyvyttömiä vastaamaan näihin ongelmiin. Samoin koulutus periytyy edelleen vahvasti, vanhempien sosioekonomisella taustalla ja asenteilla korkeakoulutusta kohtaan on iso vaikutus nuorten koulutusvalintoihin. Yliopistoissa on myös elitistisiä piirteitä, esimerkiksi ulossulkeva opiskelijakulttuuri, joihin on puututtava. Eikä ole myöskään liikaa vaadittu, että opettajien on otettava paremmin huomioon, ei opetuksen sisältö, vaan tavat käsitellä niitä opiskelijoiden erilaiset taustat huomioon ottaen.

Turvallisen tilan konsepti ymmärretään usein julkisessa keskustelussa, ja joskus myös arkisissa käytänteissä, väärin. Akateeminen vapaus nimenomaisesti vaatii yhdenvertaista ja turvallista tilaa. Se on ehto kaikelle kriittiselle keskustelulle, ei sananvapauden ja erilaisten mielipiteiden rajoittamista. Tieteellinen tutkimus ei ole irrallaan muusta yhteiskunnasta, sen ennakkoluuloista, normeista ja valtarakenteista. Jos niiden annetaan vaikuttaa tutkimuksen tekemiseen, ovat seuraukset tieteelle negatiivisia ja moni näkökulma jäisi puuttumaan. Yliopistojen käytänteitä pitää kehittää edelleen, jotta aito ja dialoginen keskustelu olisi aina mahdollista kursseilla ja tutkimuksessa. Keskustelukulttuurin kipukohdat ovat kuitenkin äärioikeistolle vain keppihevonen omien tavoitteiden ajamiseksi.

Tieteellisen tutkimuksen tekemisen tavoitteena on oltava totuus. Tämä tarkoittaa, että tutkijoiden tulee tutkimukseensa perustaen voida esittää mitä tahansa näkemyksiä riippumatta niiden poliittisesta tai moraalisesta hyväksyttävyydestä, ja näitä näkemyksiä punnitaan tutkimukseen perustuen. Kenenkään ei myöskään tule omaksua jotakin käsitystä vain siksi, että sitä pidetään eettisesti ylivertaisena. Äärioikeiston tavoittelema tiedemaailma on tälle vastakohta. Perussuomalaisessa yliopistossa tutkittaisiin vain sinivalkoisia asioita, vaikka sananvapauden soturit muuta sanovatkin.

Oikeiston yliopistoja vastaan suunnatun mediaspinnauksen koventuessa tarvitsevat akateeminen vapaus ja koulutuksen yhdenvertaisuus tarmokasta puolustusta ja edistämistä. Yliopistojen autonomiasta, sisäisestä demokratiasta ja riittävästä rahoituksesta on pidettävä kiinni, ja mahdollisuus tieteellisen tutkimuksen hedelmistä nauttimiseen on taattava kaikille. Samoin tulee jatkaa kaikkia hyödyttävää yliopistoyhteisön sisäistä yhdenvertaisuustyötä, jonka suhteen opiskelijat itse näyttävät jo esimerkkiä.

 

Akseli Ekola

Kirjoittaja on filosofian opiskelija ja Vasemmisto-opiskelijoiden jäsen Jyväskylästä.