Jouluna 1982 tuhannet vakaat Kalle Päätalon lukijat ovat olleet ihmeissään. Tähän asti Iijoki-sarja on edennyt järkähtämättä siinä järjestyksessä kuin tapahtumatkin aikanaan. Nyt Kalle harjoittaa kirjallista keekoilua.

Tammerkosken sillalla alkaa 5.9. 1944 Suomen ja Neuvostoliiton aselevosta. Kalle on jo ukkomies! Missä välissä se naimisiin ehti? Se selviää runsaat sata sivua myöhemmin, kun Kallen ja Lainan häät tulevat takaumana vastaan.

Kalle hyppii ajassa eteen- ja taaksepäin romaanin alkupuolella, mutta tuntuu melko pian menettäneen mielenkiintonsa kirjallisiin temppuihin  ja palaa vakaaseen kerrontaan.

Mutta sota on siis loppu, ja Kallen ja Lainan yhteiselämä alkaa. Siirrytään – tai oikeastaan palataan – Iijoki-sarjan todella vahvoihin jaksoihin. Kalle opettaa nuoremmille lukijoilleen kädestä pitäen, miten pohjalta kansakunta lähti uuteen alkuun kahden hävityn sodan jälkeen. Tässä kirjassa Kalle vasta ottaa tuntumaa siviilielämään, mutta uuden aikakauden henki kaikkinaisen puutteen ja poliittisten asetelmien kääntymisen muodoissa on vahvana läsnä.

Kirjeseurustelun kautta avioon

Kalle ja Laina menivät yhteen tuskin toisiaan tuntien lyhyen kirjeseurustelun jälkeen. Jokijärvellä Kalle saa tästä korvamakeaa varsinkin lempipoikansa menetystä surevalta Riitulta eikä se helppoa ole tienestikaverinsa menettäneelle Herkollekaan.

Sarjan myöhemmissä osissa tulee todistetuksi sanonnan ”tyvessä olet etkä latvassa” osumatarkkuus. Kun Kalle kehuu morsiamensa ja tämän perheen herttaisuutta ja sopusointua, tikustelee Herkko, että ”viisainta on olla luulemata, että ihmiset ovat enkeliä. Parasta varata mieleesä meleko palajo heivuunvarraa siihen, miltä täysin vieraat ihmiset näyttävät ja kuulostavat, kun niihen kanssa on ensimäisen kerran tekemisissä”.

Kallen ja Lainan liiton käy niin kuin käy, mutta ainakin se alkoi lintujen laulaessa, kun he eräänä aamuna nousivat jo kolmen maissa kävelläkseen Tampereen asemalle vastaanottamaan häävieraiksi saapuvia Riitua ja Marttaa.

Kallen haaveet toteutuvat nyt korkojen kanssa. Hän on asettumassa kaupunkiin ja tuore vaimo on kaunis, työteliäs ja näppärä talousihminen. Mutta häissä Lainan vanhempien kotona toteutuu se, mikä niin usein Kallen kohdalla. Kun tavoitteet täyttyvät, olo on pettynyt ja itkuinen. Kalle on niitä miehiä, jotka eivät osaa nauttia mistään onnistumisistaan.

Ensimmäinen tili pitkään aikaan

Romaanissa Kalle on vielä pääosin armeijan kirjoissa, mutta pitkällä lomallaan hän pääsee jo siviilielämään kiinni hakkaamalla klapeja osuuskaupan liiterissä. Työtunteja hänelle ehtii kertyä 76 ja tuntipalkka on kymmenen markkaa, mikä on Kallelle suuri pettymys. Hän on Siiranmäen vankileirissäkin tienannut paremmin tekemällä maksua vastaan toisten vartiovuoroja ja myymällä tupakkaa.

Kalle on armeijassa ollessaan lähettänyt Lainalle tuhansia markkoja, nyt hän ansaitsee kahdesta nykyisestä työviikosta 760 markkaa. Onko se paljon vai vähän, jää epäselväksi, koska Kalle ei kerro vuokraansa eikä minkään tavaroiden tai ruokatarvikkeiden silloisia hintoja. Tämä on paha puute Kallen kirjoissa. Tienat jäävät suhteuttamatta jatkossakin ja ajankuva siltä osin vajaaksi.

Ensimmäinen riita

Avio-onnea häiritsee ensi hetkistä sairaalloinen anoppi, joka asuu kolmantena pyöränä Kallen ja Lainan noin kymmenen neliön kamarissa Lundgrenin papan talossa. Anopista on monenlaista vaivaa. Vähäisin ei ole hänen lämminhenkisyytensä. Hermannin poika joutuu nyt läyryämään, taputtelemaan ja antamaan jopa poskisuudelmia. Silloin hän ajattelee ensin mielessään, ettei Herkko ole näkemässä, vaan satojen kilometrien päässä.

Kallen ja Lainan ensimmäinen, mutta ei takuulla viimeinen riita viinasta käydään viimeisellä lomalla armeijasta. Kalle ja Heikinkallion Saku lähtevät katselemaan kaupunkia pullot taskussa eli Lainan sanassa renttuilemaan.

”Naisiin se meidän liittomme kaatui”

Oliko Laina eli Helvi Ojala todella niin pikkunokkainen Kallen viinahommista? Ei ollut. Hän ei esimerkiksi nuuhkinut Kallen kuvaamalla ja vihaamalla tavalla tämän hengitystä.

”Sehän oli Leiskalan Hanneksen vaimo… että mitä varten sinä minun tiliini olet sen nuuhkimisenkin pannut. Niin Kalle myönteli ja sanoi, että sen takia, jotta ihmisiä se nyt vain kiinnostaisi”, Helvi sanoo Eero Marttisen kirjassa Mestari elämän telineillä (Gummerus 1999).

Silloinen Helvi Moilanen ei kertomansa mukaan vihoitellut edes siitä, jos Kalle otti kotona kuppeja Heikinkallion Sakun tai Vouvilan Ilmarin kanssa. Siitä hän ei kuitenkaan pitänyt, että Kalle lähti jatkamaan iltaa kaupungille.

Helvi Moilasen mukaan liitto kaatui Kallen toisiin naisiin.

Kalle kävikin ensi kerran vieraissa jo pian häiden jälkeen juhannuksena 1944 Siiranmäen aikanaan ja toisen kerran ollessaan viimeisellä armeijareissullaan odottamassa kotiuttamista Hennalassa. Omatunto kolkuttelee lahtelaisessa ravintolassa, mutta Kalle vaientaa sen ajattelemalla, että pettää vain tämän kerran, vaikka pettää jo toisen lyhyen ajan sisällä.

Melkein viime hetkillään armeijassa Kalle onnistuu hankkimaan itselleen tippurin ja toisen passituksen Lahden tyttölyseolle, mutta tällä kertaa ruiskumestareiden porukkaan rotokoolia pumppaamaan. Tauti paranee, mutta henkiset vaivat eivät.

Perintö mahtuu reppuun

Lopulta Kalle pääsee kotiutettavaksi Ouluun. Kuukautta vailla viisi vuotta armeijassa ollut mies lähtee elämään omaa elämäänsä ja perustamaan kattilakuntaansa armeijan asetakissa, housuissa, päähineessä, alusasussa, saappaissa ja jalkaräteissä.  Muuta omaisuutta Kallella on vain reppu. Kotoa hän saa sen täytteeksi kolme paria villasukkia, kaksi vanttuita sekä peitto- ja alusraanun. Siinä olivat tulevan mestarin eväät maailmalle lähtiessään.

Olisi pitänyt laskea, montako kertaa Kalle kuvaa yksityiskohtaisesti Oulun ja Taivalkosken välisen matkan. Niitä on monta, mutta jollain kummalla tavalla hän tekee sen joka kerta mielenkiintoisesti. Kuvaahan tuo matka kulloistakin aikaa, niin kuin nyt syksyllä 1944, kun ajetaan saksalaisten polttaman maan halki. Sillat ja puhelinpylväät on räjäytetty. Joet ylitetään pioneerien rakentamia tilapäissiltoja pitkin. Miinavaara vaanii kaikkialla, myös matkan loppusuoralla Jokijärven tiellä.

Martin Eden

Romaanin lopussa kaikki mahdollisuudet aukeavat Kallelle. Hän lainaa kirjastosta Jack Londonin omaelämäkerrallisen Martin Edenin, joka kertoo tutun oloisen kasvutarinan päättäväisestä miehestä. Kovien töitten ja monenlaisten vaikeuksien, suorastaan raivoisan taistelun kautta Martin Eden toteuttaa haaveensa tulla kirjailijaksi. Kalle lukee kirjan ahmien ja varmasti kokee Lundgrenin papan ahtaassa kamarissa oivalluksen, joka muuttaisi hänen oman elämänsä 14 vuotta myöhemmin.

Messukylässä Kalle pääsee myös kiinni markanlaitaan hakkaamalla halkoja kunnalle. Hän asettaa itselleen tavoitteen, ettei palaa yhtenäkään päivänä metsästä ennen kuin on tienannut kansanedustajan päiväpalkan 200 markkaa. Sellaisia urakoita Martin Edenkin asetti itselleen. Sen hän myös tekee heti ensimmäisenä päivänä, vaikka haavoittuminen ja viiden vuoden poissaolo metsätöistä tuntuvat niin, että kortteeriin Kalle palaa vasta iltakahdeksalta. Siellä häntä ei kiitellä, vaan epäillään viinahommiin eksymisestä.

Vuoden 1945 puolella paksun lumen aikana Kalle ei aina pysty tavoitteeseensa.

Kuten on edellä moneen kertaan tullut todettua, en oikein arvosta Kallen sotakirjoja. Siksi Tammerkosken sillalla tuntuu sitäkin paremmalta. Miellän sen Kallen come backiksi, sillä nyt taas ajan henki kulkee vahvana hänen oman tarinansa rinnalla ja tämä on vasta alkua. Suomen jälleenrakennus pääsee vauhtiin vasta seuraavassa romaanissa ja sen kuvaajana Kalle on vertaansa vailla.

Kalle Päätalo: Tammerkosken sillalla. 672 sivua, Gummerus 1982.

Selkosen sanontoja

Miehellä ei saa luonto laskija niin kauvon kun peukalot heiluu.

Jos tässä rupijan minä, ja ylleesä näihen selekosten miehet, vain ristissäsormin veisata jollottamaan, ei sillä sakujen tekemät pirruuvet tule korjatuksi.

Tiedätkö, muistatko

Vastaus: Kalle kaivoi tuhkasta inkeriläisten jäljitä tsaarin aikaisten 20 kopeekan rahoista valmistetun ranneketjun, muita kolikoita vallankumouksen molemmilta puolilta, saksalaisia kolikoita, saksalaisen sotilaan asetakkiin kuuluneen rintasoljen, palaneita nappeja ja virolaisten seteleiden jäännöksiä

Kysymys: Monenko markan edestä Kalle hakkasi halkoja jouluaattona 1944?

Elämän varsitiellä

Sivu 7471: Kalle kotiutetaan armeijasta Oulun Keskuskansakoululla. Hän oli armeijassa kuukautta vailla viisi vuotta.