Herkkoa ne raivostuttivat, mutta luulen, että meidän lukijoiden enemmistö nauttii Kummun Kallen unista ja niiden selityksistä. Iijoen kutsussa kirjailija-Kalle on kirjannut yhden tapauksen niin elävästi ja tarkkaan, että se käyköön hyvästä esimerkistä, miksi näin.

Pääsiäisenä 1951 Kalle matkustaa Taivalkoskelle hakemaan virkistymistä henkiseen alatilaansa. Kirkonkylästä hän saa hevoskyydin Jokijärvelle Romppasen Veikolta. Vanhan tavan mukaan puolimatkassa poiketaan Kumpuun porinoille. Kun he ovat jo lähdössä takaisin taipaleelle, havahtuu patruuna:

”Vängällä, silittiinni, meinasi unehtua selevittämätä soma uni ja joka totteutu tänä iltana. Rikulleen, silimäänni!”

Uni

Kallen unessa oli ”keväppuolen talavipäivä”. Silloin Kerppu-Kalle kääntyi maantieltä Kummun kartanolle, huonojalkainen seitsenkymppinen mies, ja käveli käsillään! Pitkää askelta nilkkoihin asti yltävä rekiturkki päällään.

”Minä kiirehin viereen ja sanon, että lemppariako naapuri nyt kummittelee”.

Sanoi lähteneensä tuomaan tärkeitä tietoja ja kävelleensä näin kirkonkylästä asti.

”Minä että miten houkassa kävelet pää alaspäin. Tähän kaima, että sillä, kun on kääntymässä maaliman kirjatki nurinpäin”.

Kerppu-Kalle oli unessa jatkanut, että alkaa taas maailmansota ja maantietä pitkin tuodaan tärkeitä tietoja. Perässä tulee nuoret miehet, mutta he kulkevat kautta rantojen. Perään hän pyrräsi huuliaan niin kuin hevosta pidätellessä.

Selitys

Kummun Kallen mielestä uni toteutui rikulleen, koska Kalle ja Veikko tulivat yllätysvierailulle.

”Ensinnähi minkä niminen mies meille tuli tänä iltana atimaan?”

Ei Kalle käsillään kävellen tullut, mutta tuli yllätyksenä. ”Minä vertuuttelen tämmöstä jo käsillä kävelyyn. Ja eikö Veikko riisunu tuohon naulaan rekiturkin?”

Ja kaiman ja Veikon kanssa oli puhuttu Korean sodasta, että ”kolomas maalimansota on katkolla”.

”Eikö nämähi assiat tänä iltana totteutuneet? Kaksi nuorta miestä tuli yllätyksenä kyllään ja tuo Veikko tietenni pijätti hevosesa sillä lailla huulijaan pyrräämällä. Niin, ja eivätkö kaima ja Veikko kule tänä iltana kautta rantojen! Ihan kun Kerppu-Kalle muka sano. Tuo kaima menee Jokijärven etelärannalle ja Veikko Hilturannalle. Ihan silittiinni niin kun unimaakari maalasi”.

Tiedätkö, muistatko

Vastaus: Alvar Turkki tosiaan tarjosi Kallelle Harmagedonin jälkeisen rakennusurakan johtamista.

Kysymys: Mitkä olivat K.A. Nevalan etunimet?