Möllärimestari-kilpailuun ehtii osallistua 30.4.2014 saakka.

Möllärimestari-kilpailu on Päätalo-instituutin vuosittain järjestämä kirjallisuuskilpailu, jossa palkitaan parhaat kilpailuun lähetetyt omakustanteet. Kilpailu on järjestetty vuodesta 1996 lähtien. Kilpailun avulla pyritään saamaan omakustanteille enemmän julkisuutta, lisäämään niiden arvostusta sekä kannustamaan kirjoittamiseen.

Kilpailun säännöt

Kilpailuteosten tulee olla omakustanteita, joilla ei ole kustannus- tai markkinointisopimuksia. Omakustanne on kirjoittajan itsensä rahoittama teos. Ulkopuolisen taloudellisen tuen osuus omakustanteessa voi olla talkooluonteista esim. kylätoimikuntien ja kirjallisuuspiirien puitteissa. Osallistuvan teoksen tulee olla selvästi määriteltävissä kirjaksi, monisteita ja käsikirjoituksia ei hyväksytä. Teoksella tulee olla lisäksi ISBN-numero. Teoksen ilmestymisvuotta ei ole rajattu.

Kilpailun osallistumismaksu on 20 € / kirja. Kilpailun säännöt kokonaisuudessaan ovat kotisivuillamme www.taivalkoski.fi/paatalo-instituutti .

Palkinnot

Palkita voidaan erikseen esimerkiksi runot, novellit, romaanit, tietoteokset ja lastenkirjat. Kilpailuun lähetettyjen teosten kirjo määrittelee lopullisen sarjajaon. Parhaaksi arvostellun teoksen kirjoittaja palkitaan Möllärimestari-tittelillä sekä raha- ja taidepalkinnolla. Lisäksi jokaisessa sarjassa palkitaan parhaat teokset. Palkinnot jaetaan 4.7.2014 Taivalkoskella Päätaloviikolla. Jokainen kilpailuun lähetetty teos saa lisäksi kirjallisen arvioinnin.

Tänä vuonna BoD™ (Books on Demand GmbH) luovuttaa lisäksi voittajalle palkinnoksi BoD:n Comfort -julkaisupaketin sekä sisuksen Profi-taiton ja kannen Profi-palvelun.

BoD™ — Books on Demand GmbH — on digitaalisen kirjanjulkaisualan markkina- ja teknologiajohtaja Manner-Euroopassa ja tarjoaa kirjailijoille ja kustantamoille ammattimaisia kirjojen julkaisu- ja painopalveluita sekä mahdollisuuden e-kirjan julkaisuun painetun nimikkeen rinnalla. Lisätietoja: www.bod.fi.

Kilpailuaika ja yhteystiedot

Vuoden 2014 Möllärimestari-kilpailuun voi lähettää teoksia 30.4.2014 saakka.

Saatteeksi kirjoittajan yhteystiedot ja lähetys osoitteeseen:

Päätalo-instituutti, Urheilutie 4, 93400 Taivalkoski.