Iijoki-sarjan 18. osa ja ensimmäisen kerran epäuskoa ilmassa.

Ei, en ole tippaakaan kyllästynyt Kallen kirjoihin, mutta juuri nyt mietityttää, mitä jää lukematta tämän yli puoli vuotta, ehkä yhdeksän kuukautta, kestävän rupeaman aikana. Onneksi kirjasyksy 2012 ei ollut niitä vahvimpia ja keväät ovat aina vähän kakkossesonkia.

Enemmän askarruttaa se, ettei tästä lukupäiväkirjasta kuitenkaan tule sellainen, mistä haaveilin. Liikaa kirjojen sisältöjen selostamista, liian vähän omia oivalluksia.

Ja ennen kaikkea liian vähän taustatietoa Kallen kertomista tapahtumista. Vai pitäisikö lohduttautua sillä, ettei niissä niin paljon taustoittamista ehkä olekaan? Iijoki-sarja on mikrohistoriaa, jossa pienet tapahtumat ovat suuria. Jos kuka tahansa meistä kirjoittaisi vastaavanlaisen romaanisarjan itsestään, niin san vaan, että joulut ja juhannukset niissä korostuisivat, ja monellako tavalla ja millä lailla taustoittaen niistä osaisi kertoa?

Mutta kun julkilausumattomana tavoitteena oli tehdä jotain samanlaista kuin Ilkka Malmberg taannoin Hesariin Tuntemattomasta sotilaasta, niin haikailuksi jäi.

Se itsetutkiskelusta. Sitten itse asiaan, jonka julkaisuvuoro olisi ollut jo pari juttua aikaisemmin. Niin, kirjoitan näitä varastoon. Lukuhommissa olen tällä hetkellä jo Iijoen kutsussa ja palannut Messukylään vuoden 1951 pääsiäisen vietosta Kallioniemessä melkoisen päähännouseman kanssa.

Juhannusilta 1949

Reissutyössä-romaanissa vietetään vasta juhannusta 1949. Kalle ja Laina ovat yhdessä Janne Mäkitörmän kanssa Kallioniemessä. Mäkitörmä on mukana siksi, että kirvesmieskumppanukset laskevat Hutun koulun urakkaa yhtenä. K.A. Nevala on vihjaissut, että kuntaan rakennetaan yhdeksän uutta kansakoulua ja niistä yhdessä olisi tuoreelle rakennusmestarille urakoitava työmaa.

Juhannus 1949 Kallioniemessä. K.A. Nevala on kunniavieraana. Martalla on kaksi poikaa ja Eetillä vauva. Eetin mies Veikko Hartikainen äiteineen on myös mukana. Käydään saunassa, istutaan kahvipöydässä, tehdään lomppeja, osa vieraista humaltuu kunnolla. Riitu ottaa naukun ja toisenkin, mutta Herkko ei yhtään. Näennäinen äreys on sitä, että hän pysyy selvänä, koska jonkun on soudettava K.A. illan päätteeksi Romppaseen.

Siinä on Reissutyössä romaanin ensimmäisen puoliskon pääsisältö. Plus se, että Kalle ja Janne eivät onnekseen saa urkkoa.

Paluut Kallioniemeen juhlaa lukijallekin

Miksi tämä kaikessa yksinkertaisuudessaan viehättää?

Ehkä siksi, että Kallen kotoa lähdön jälkeiset paluut Kallioniemeen tuntuvat erityisiltä kohokohdilta kirjasarjassa. Herkon ja Riitun kähähtelyissä ei ole enää edes juuri uusia sanankäänteitä, mutta Kallen maailmaan oloutunut kaipaa niitä. Ne ovat kuin vanha tuttu keidas Kallen henkilökohtaisen ponnistelun erämaassa.

Herkon mielestä Riitun ärsyttämisellä on myös vissi tarkoitus.

”Että saisin suuttumaan! Minä jo tunnen sen verran äitiäsi, että vaikka se heleposti itkeä märyvää, mutta jos sen saapi suuttumaan, niin se on tehosin lääke sen henkisiin vaivoihin. Ja kun Riitu suuttuu oikein perkeleesti, eli sen putikkalaisten paha veri kuohahtaa, niin heti perrään äitisi mieliala kirkastuu”.

Ukko ja tyttärenpojat

Nyt mukana on uuttakin. Elämä Mannen kuoleman jälkeen on asettunut uomiinsa. Martan pojat Antti ja Kalle ovat virittäneet uutta elämää Kallioniemeen ja paljastaneet Herkossa edes yhden pehmeän puolen. Pikkupojille ukko sallii aivan kaiken ja torjuu asiallisetkin torut.

Hauskinta on seurata kilhakkaa vanhempaa poikaa Anttia ja ukkoa. Antti imee itseensä Herkon puheet ja toistaa niitä pikkupojan välittömyydellä.

”Kyllä minä riisun ukolta sukat! Kun ukko on vaivanen ja vanha könttyrä. Ukko on kankea kun puuhevonen, mutta mulla se on vielä nuoskea ruppi ja ramakat liikkeet. Nostahan ukko sorkkasi!”

Isoäiti Riitu taas on Antille muorin raato.

Pistäydytään vielä pääsiäisessä 1951. Herkko on köntöttynyt entisestään, mutta Antti on jo viisivuotiaana ramakka miehenalku.

”On se ukolla ehki siinä vanhuuven turva, kun on Antti ja Kalle kasvamassa”, saunomisesta väsynyt Herkko huokaisee.

”Pittääkö meijän elättää myös tuo muori?” Antti kysyy lapsen suoruudella.

Tiedätkö, muistatko

Vastaus: ? Oman sanontansa mukaan Heikki Auerlaakso oli laittanut viinaan rahaa ”kahden omakotitalon verran ja elantoni sen päälle”.

Kysymys: Paljonko tuli tuntipalkaksi Auerlaakson ronttiurakassa Uusbetonilla?

Selkosen sanontoja

”Mainitkaa siellä äitini syntymäkylässä, ja paljo sieltä löytyy isäni puolen sukulaisia, että näittä minut täällä kirkolla”.

”Totta kait selevitän kotona että Herkon poika oli menossa paremman puoliskosa ja työkumppalisa kansa Jokijärvelle. Akkahan voipi sitte levittää ainaski äitsi ja isäsi heimonkantaan kuuluville vaikka terviisin tapasena”. => Selkosen miehet lähettävät terviisiä kiertämällä itse terviisien lähettämisen.