Puheeni Vantaan Vasemmiston itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2019, jossa esiintyivät myös mm. kuvassa näkyvät työläislaulajat.

 

Hyvät ystävät ja toverit

 

Vantaan Vasemmiston itsenäisyyspäivän juhlat ovat hieno perinne. Itsenäisyys on tärkeää vasemmistolle ja vasemmisto itsenäisyydelle.

 

Itsenäisyys on yksi niistä asioista, jotka oikeisto on ominut itselleen. Tutkimusten mukaan kansalaiset myös uskovat oikeiston edustavan niitä asioita, joita se eniten puheissaan toistaa – esimerkiksi kyvykästä ja vastuullista talouspolitiikkaa ja isänmaallisuutta. Samoin vasemmiston uskotaan tuntevan parhaiten hoiva- ja sosiaalipolitiikan, koska puhumme niistä paljon.

Imagot ovat kuitenkin välillä kaukana todellisuudesta. Esimerkiksi tänä syksynä olemme käsitelleet valtiovarainvaliokunnan verojaostossa verovuotoja, kun Suomesta siirretään omaisuutta veroparatiiseihin, jotta ei tarvitsisi osallistua suomalaisen hyvinvointivaltion rahoittamiseen.

Vasemmisto on talouspolitiikassa johdonmukaisesti ollut suomalaisen yhteiskunnan ja kaikkien täällä asuvien puolella. Oikeisto sen sijaan pyrkii estämään verovuotojen tukkimisen. Se on epäisänmaallista ja se on huonoa talouspolitiikkaa. Se on kovaa luokkapolitiikkaa niiltä, jotka esittävät, että työn ja pääoman ristiriitaa tai vastakkainasettelua ei enää ole.

Käytännössä Suomi aiemmin houkutteli yrityksiä joissain tapauksissa jopa lähtemään pois maasta, koska siten välttyi maksamasta veroja jo tehdyistä voitoista. Saimme nyt valmiiksi lakipaketin, jossa maastapoistumisverolla varmistetaan, että verot maksetaan viimeistään maasta lähtiessä. Se myös toimii ennaltaehkäisevästi – kun pois lähdöstä ei palkita, poistuu myös syy lähtemiselle.

Vaikka maastapoistumisverot ovat käytössä länsimaissa Yhdysvaltoja myöten, on oikeisto halunnut pitää lain mahdollisimman vaatimattomana. Olemme silti päättäneet selvittää lain laajentamista. Onneksi EU-direktiivi pakotti Suomen toimimaan viimeistään nyt, kun edellinen hallitus oli viivytellyt toimenpiteitä vuosia.

 

Isänmaallisuutta ja itsenäisyyden merkitystä pohdin tällä viikolla myös talousvaliokunnassa, kun kaivoslaki tuli käsittelyyn. Suomessa kaivostoiminnan sääntely on ollut uskomattoman leväperäistä. Maan pinta ja sen päällä kasvavat asiat ovat kuuluneet maanomistajille, mutta sisus ei kenellekään.

Käytännössä valtio on kartoittanut koko maan malmivarantoja ja antanut tiedot kenen tahansa käyttöön. Sitten ulkomaiset kaivosyhtiöt ovat tehneet valtauksia ja saaneet maan sisuksen itselleen maksutta. Suomelle on jäänyt toiminnasta hieman palkkoja ja niistä maksettuja veroja, sekä ympäristökatastrofeja ja niiden putsaamisesta koituvat valtavat kustannukset.

Vasemmisto ja kansalaiset ovat esittäneet, että maaperän pitää lähtökohtaisesti kuulua meille kaikille. Suomelle. Ei sille, joka ensimmäisenä alkaa kaivaa. Maaperän rikkauksien kaivamisesta on saatava verotuksella hyötyä sekä paikallisten, jotka toiminnan tuomista ongelmistakin kärsivät, että koko yhteiskunnan. Paikallisella tasolla on myös voitava estää koko kaivostoiminta, jos se uhkaa luontoa tai paikallista maankäyttöä.

Maaperässä olevien malmien arvo yleensä nousee, mitä kauemmin niiden annetaan olla siellä. Verotuksella voidaan varmistaa, että kansallisomaisuutta ei myydä halvalla ja tarvittaessa riskit eivät kaadu veronmaksajien niskaan.

Oikeisto ei kuitenkaan ole pystynyt ottamaan kantaa kaivosveroon, edes kaikkien viime vuosien skandaalien jälkeen. Perussuomalaiset ainoana puolueena jopa vastustaa kaivosveroa. Vaikeaa ymmärtää sellaista isänmaallisuutta, jossa kansallisvarallisuus halutaan antaa ilmaiseksi ulkomaisille yhtiöille.

 

Hyvät ystävät

Olemme erittäin tyytyväisiä, että maan hallitus esti Postissa ensin lähes 9000 työntekijän työn halventamisen ja viime viikolla vielä uudestaan 700 työntekijän halventamisen. Tätä vaadimme alusta asti.

Prosessi ei kuitenkaan kerännyt tyylipisteitä ja vastuuministerit ovat joutuneet eroamaan. Suurin skandaali on silti se, että Suomessa voidaan tuosta vain yksipuolisilla ilmoituksilla pilata tuhansien perheiden joulu ja toimeentulo pysyvästi.

Todellinen skandaali on, että edellisen oikeistohallituksen omistajaohjaus salli kaksi vuotta sitten Postin perustaa tytäryhtiön, jonka avulla jo silloin yli 2000 ihmiseltä leikattiin valmiiksi pieniä palkkoja 20 prosentista jopa 60 prosenttiin.

Päivämääräsotkut ja poliittiset pelit ovat lopulta pientä tuhansien postin työntekijöiden perheiden arjen rinnalla. On käsittämätöntä, että Postin hallitus aikoi surutta jatkaa kokoomuksen ja perussuomalaisten yksimielisesti hyväksymää vastuutonta omistajaohjauslinjaa, vaikka kansa äänesti sen historiaan ja vaikka selkeää lupaa jatkaa tes-shoppailua ei ollut.

Postilaiset taistelivat meidän kaikkien puolesta. Koko Suomen puolesta. Meille yritetään tuoda kylmää työmarkkinamallia, jossa osa ihmisistä ei elä palkallaan, vaan joutuu tekemään jopa useampaa työtä tullakseen toimeen.

Työntekijöiden halventamista ei voi perustella yleisellä kilpailukyvyllä – Suomessa palkkataso ja työvoimakustannukset ovat valmiiksi huomattavasti kilpailijamaita pienemmät. Samaan aikaan kun palkkoja on heikennetty, ovat yritykset kasvattaneet voittojaan historiallisen suuriksi.

Suomessa pääomatuloillaan eläviä on hemmoteltu, kun historiallisesti pörssi on ollut jopa koko maailman tuottavin ja varakkaimpien listaamattomien yritysten omistajia tuetaan joka vuosi verotuksessa sadoilla miljoonilla.

Liian usein harvojen etu ajaa yhteisen edun edelle, liian usein harvojen edun väitetään olevan koko Suomen etu.

 

Hyvät ystävät

vaikka viime viikot eivät ole näyttäneet hyvältä maamme johtamisen kannalta, olen silti luottavainen tulevaisuuden suhteen. Käymme sunnuntaina tilanteen läpi ja uskon, että hallitus palaa töihin jopa entistä vahvempana. Gallupeihin tuijottaminen on nyt turhaa – kun kansalaiset alkavat arjessaan tuntea linjamuutoksen aiempaan oikeistohallitukseen verrattuna, voi kannatuskin nousta kestävästi. Taikatemppujen varaan ei mikään puolue voi rakentaa kannatustaan.

Meidän omat ministerimme ovat tehneet työnsä sivuilleen vilkuilematta tehokkaasti. Osa hallituksen tärkeimmistä muutoksista on meidän ministereiden pöydällä – Li tekee peruskorjausta retuperälle ajettuun koulutukseen ja Aino-Kaisa vähentää köyhyyttä esimerkiksi aktiivimallin poistolla sekä pieniä eläkkeitä korottamalla. Meille on tärkeää, että kansaneläkettä korotetaan vihdoin toistakymmentä vuotta jatkuneen odotuksen jälkeen. Oikeistohallitus jopa leikkasi kansaneläkettä indeksijäädytyksillä.

Muista tärkeistä hankkeista on tällä hallituskaudella vietävä läpi sekä vanhuspalveluiden inhimillistäminen että sote-uudistus. Vain tällä hallituspohjalla ne voidaan viedä läpi siten, että tämän maan rakentaneet sukupolvet saavat ansaitsemansa palvelut.

 

Hyvät toverit,

en enempää luettele hallituksen hyviä suunnitelmia, vaikka niiden onnistumisella on iso merkitys itsenäisen Suomen tulevaisuudelle. Haluan kuitenkin muistuttaa, että vaikka itsenäisyys on ollut vasemmistolle tärkeä arvo jo silloin, kun oikeistossa haaveiltiin Venäjän tsaarin vallan ikuisesta jatkumisesta, on myös kansainvälisyys ollut aina vasemmistolle tärkeää.

Osa ihmiskunnasta on viime vuosina taantunut kohti 1930-lukua asettaessaan kansainvälisyyden ja itsenäisyyden vastakkain, vaatiessaan oman maan nostamista muiden maiden edelle, ihmisoikeuksien kaventamista, rajojen sulkemista ja lyhytnäköisen itsekästä ympäristöpolitiikkaa. Sellaisesta isänmaallisuudesta, joka perustuu muiden polkemiseen, kärsii lopulta eniten siihen sortuva.

Todellista itsenäisyyttä ei lisää kansainvälisistä sopimuksista ja rakenteista irtautuminen. Mahdollisuutemme päättää omista asioistamme voisi näennäisesti lisääntyä vaikkapa eroamalla EU:sta. Käytännössä olisimme kuitenkin nykyistä enemmän muiden armoilla vailla todellisia valinnan mahdollisuuksia. Sen tietää vaikkapa Norja, joka joutuu sekä maksamaan EU:lle että noudattamaan Brysselin päätöksiä, ilman, että on itse mukana niitä tekemässä.

 

Hyvät ystävät

vaikka maailma tuntuu olevan sekaisin ja meillä on valtavia sosiaalisia, taloudellisia ja ympäristöuhkia, voimme kuitenkin olla onnellisia siitä, että Suomi on itsenäisyytemme avulla noussut maailman yhdeksi suurimmista menestystarinoista. Suomi on lähes kaikkien vertailujen kärkimaita, mutta myös koko maailma on vauraampi ja rauhallisempi kuin koskaan ennen.

 

Meidän on tehtävä oma pieni osamme, että itsekkyys jää taa ja jatkamme kohti sivistystä ja tasa-arvoa. Siihen Suomella on paljon annettavaa, hyvää itsenäisyyspäivää!