Moni tuntuu ajattelevan, että ihmisen vaikeudet ovat tämän itsensä vika tai vähintään on vain itsestä kiinni, että hankaluuksista selviytyy takaisin jaloilleen. Työttömän pitää vain mennä töihin, alkoholiongelmaisen lopettaa juominen, työssään uupuneen käydä energiaa antavalla lenkillä ja mielenterveysongelmaisen ottaa itseään niskasta kiinni ja lopettaa murehtiminen.
Monet hyvääkin tarkoittavat neuvot kertovat lähinnä antajansa kyvyttömyydestä ymmärtää, miten kuluttavaa ja lannistavaa esimerkiksi jatkuvassa niukkuudessa sinnittely tai loputtomien työhakemusten rustaaminen ja toistuva torjutuksi tuleminen on. Puhumattakaan siitä, jos ei sairaana pääse lääkäriin tai ole varaa ostaa tarvitsemiaan lääkkeitä.
Ennen kaikkea on varmaa, että vaikeuksia kohdanneen vanhemman lapset ovat perheen vaikeuksiin syyttömiä ja kyvyttömiä vaikuttamaan tilanteeseen. Kuitenkin lapsi on se, jota vanhempien vaikeudet voivat eniten vahingoittaa. Vanhemman sairaus tai elämänhallinnan ongelmat voivat tarkoittaa sitä, ettei vanhemmalla ole voimia tukea lasta tämän iloissa ja suruissa, kannustaa koulunkäyntiin ja luoda turvallista kasvuympäristöä. Silloin lapsi ei saa alustaa, jolta ponnistaa kohti turvattua aikuisuutta ja itsenäistä pärjäämistä. Vaikeudet periytyvät eikä lapsi edes saa mahdollisuutta muuhun.
Kuka vain oman elämänsä pärjääjä voi joutua tapaturmaan, sairastua, tulla lomautetuksi tai jäädä kokonaan työttömäksi. Monenlaiset hankaluudet voivat tiputtaa toimeentulovaikeuksiin, jotka ovat hedelmällinen kasvualusta uusille ongelmille. Rahan puute esimerkiksi eristää ja aiheuttaa yksinäisyyttä.
Kyse ei ole vain siitä, että lapsella ja nuorella ei olisi mahdollisuutta harrastaa, ostaa kallista kännykkää tai käydä kaverisynttäreillä. Kyse on myös siitä, että lapsi ja nuori alkaa jättäytyä itse kaveriporukan riennoista pois, sillä tietää, että jossain vaiheessa joutuu pyytämään vanhemmiltaan rahaa voidakseen osallistua. Jos ja kun lapsi tai nuori tietää, miten vaikeaa vanhempien on rahaa antaa, hän alkaa suojella itseään ja vanhempiaan tilanteelta jo ennakkoon.
Ulosjääminen ja yksinäisyys sairastuttaa. Se vie voimat ja jopa elämänhalun. Lapsen ja nuoren keinot pärjätä sosiaalisen ulosjäämisen kanssa ovat rajallisemmat kuin aikuisen, ja yksinäisyyden jäljet ovat hirvittävät.
Tultuani itse isäksi, olen huomannut, miten lapsiin kohdistuvat vääryydet ovat tulleet entistä vaikeammaksi kestää. Lapsi ei voi vaikuttaa vanhempiensa voimavaroihin, terveyteen ja pärjäämiseen työelämässä. Lapsi ei voi auttaa vanhempiaan saamaan töitä, tervehtymään ja pärjäämään. Lapsen ei edes kuulu joutua miettimään sellaista. Lapsella on oltava oikeus olla huoleton aikuisten murheista. Lapsella on oltava oikeus olla lapsi.
Tukemalla kaikkia perheitä hyvällä neuvolatoiminnalla, kotipalvelulla, varhaiskasvatuksella, koulujen pienillä opetusryhmillä sekä terveyspalveluilla, varmistamme, että ongelmat havaitaan ajoissa ja niihin ehditään tarjota apua ennen kuin vaikeudet ovat ehtineet musertaviksi. Toimeentulon turvaava työttömyysturva, sairauspäiväraha ja muu sosiaaliturva kannattelevat ihmisen ja koko perheen yli vaikeuksien.
Myös niille onnekkaille, joita ongelmat eivät koskaan koettele, on edullisempaa, jos emme työnnä yhtäkään lasta ja nuorta syrjään tämän vanhempiensa vaikeuksien takia. Pienistä ongelmista kasvaa pienen ihmisen mukana suuria ongelmia, jotka ovat pärjääjänkin edessä ennemmin tai myöhemmin. On paitsi oikein myös järkevää pitää jokainen ihminen – niin aikuinen kuin lapsikin – mukana myös vaikeuksien hetkellä.
Vasemmiston video lapsiperheköyhyydestä: https://www.facebook.com/vasemmisto/videos/964925143714092/