Veikkauksen toimintaa kritisoidaan sekä hyvistä että huonoista syistä. Osa on oikealla asialla halutessaan vähentää erityisesti ongelmapelaamista aiheuttavia automaatteja. Osalla on ketunhäntä kainalossa – vai mitä pitäisi ajatella niiden oikeistolaisten logiikasta, jotka halusivat lisätä alkoholin saatavuutta poistamalla ”holhoavat” rajoitukset ja nyt vaativat Veikkauksen rajoittamista ihmisten suojelun nimissä? Kun seuraa rahaa, voi huomata, että Veikkauksen tilalle halutaan avata ovet veroparatiisien saalistajafirmoille.

Sosiaali- ja terveysjärjestöt perustivat 1938 Raha-automaattiyhdistyksen oman toimintansa tukemiseen. Liikuntajärjestöt perustivat kaksi vuotta myöhemmin itselleen Veikkauksen. Vuonna 2017 nämä ja Fintoto yhdistettiin uudeksi Veikkaukseksi, joka ei ole järjestöjen oma, vaan jonka kaikki me suomalaiset omistamme yhdessä.

Veikkauksen raha oli jo aiemmin jaettu valtion budjetin kautta ja yhdistämisen seurauksena myös RAY:ltä vietiin tuottojen jako sosiaali- ja terveysministeriölle. Lakiin on kuitenkin kirjattu, että tuotot jaetaan entisessä suhteessa: 53 % liikunnalle, tieteelle, taiteelle ja nuorisotyöhön, 43 % sosiaali- ja terveysjärjestöille ja 4 % hevoskasvatukseen.

Virallisesti Veikkauksen tarkoitus on vähentää rahapelihaittoja ja hyviin tarkoituksiin kertyvät tuotot ovat vain iloinen sivuvaikutus. Tätä on viime aikoina julkisuudessa kyseenalaistettu aivan perustellusti.

Peleillä on eroa. Vanhan maailman yhtenäiskulttuurissa selvästi eniten tuotti melko harmiton lotto, jossa perheet lauantai-iltaisin yhdessä unelmoivat ja jännittivät, muuttaisiko muutaman markan panostus koko elämän. Sen sijaan muistan jo omasta lapsuudestani hirvittävän surullisia kohtaloita, kun kaikki rahat pelattiin automaatteihin.

Veikkauksesta tuli maailmankin mittakaavassa poikkeuksellinen menestys nettiasiakkaiden määrässä. RAY seurasi perässä. Pelien jaottelu Veikkauksen ja RAY:n välillä ei netissä enää ollut yksinkertaista, eikä näiden kahden välinen kilpailu asiakkaista olisi tuonut mitään hyvää ainakaan ongelmapelaajien osalta. Toisaalta netti pakotti kotimaisen monopolin kilpailuun veroparatiiseista toimivien ulkomaisten firmojen kanssa. Pelimonopolien yhdistäminen poisti keskinäisen kilpailun ongelman, muttei sitä vaikeinta, johon emme suoraan voi vaikuttaa.

Eniten peliongelmat kasvavat nyt verkossa. Todennäköisesti eniten ongelmat kasvavat juuri ulkomaisiin yhtiöihin. Kaiken lisäksi ongelmapelaaminen on yhdistynyt toiseen viheliäiseen ongelmaan, pikavippeihin. Pikavipit voidaan kyllä kieltää kokonaan, jos vain poliittisesti halutaan. Fyysiset pelikoneetkin voidaan kieltää. Netin uhkapelaamista ei sen sijaan ole mahdollista kokonaan kieltää.

Kieltäminen ei muutenkaan ole usein paras tapa toimia. Urheiluvedonlyönti ja lottoaminen ovat isoille massoille harmitonta hupia, eikä kaupan kassalta saadun vaihtorahaeuron työntäminen hedelmäpeliin ole sekään ongelma. Mutta miten voidaan parhaiten minimoida ongelmapelaaminen ja surulliset ihmiskohtalot?

Itse olen aina ollut sitä mieltä, että vaikka Veikkauksen tuotoilla tehdään todella arvokasta työtä, pitää sen voittoja karsia aina kun siten saadaan oikeasti pelihaittoja vähennettyä. Esimerkiksi peliautomaatteihin tuleva pakollinen tunnistautuminen kyllä vähentää ongelmia ja tuottoja, kunhan sitä käytetään myös tehokkaisiin ja pakollisiin rajoituksiin. Samoin automaattien määrää ja sijoittelua muuttamalla voidaan vähentää ajautumista uhkapelien pariin. Pakollinen tunnistautuminen on myös ulotettava pelisaleihin.

Tällä hetkellä Veikkaus ei jaa dataansa pelihaittatutkijoille. Toisaalta Veikkausta ei ole haluttu mukaan pöytiin, joissa pelihaittoja analysoidaan. Valtion onkin selkeytettävä omistajaohjaustaan ja valvontaansa, jotta kaikki pelaavat samaan maaliin ja Veikkauksen tavoitteet ovat sekä selviä että johdonmukaisia.

Ensimmäinen, kaiken ylittävä tavoite on minimoida peliongelmat. Tämä edellyttää ainakin kolmea asiaa:

  1. Peliautomaattien tuottoja on oltava valmis leikkaamaan rajusti, niiden on tutkimuksissa todettu olevan absoluuttisesti eniten pelaajille haittoja ja ongelmia aiheuttava pelimuoto.
  2. Nettipelaaminen on kanavoitava mahdollisimman kattavasti Veikkaukseen ja samalla haettava paras mahdollinen kompromissi, jossa Veikkauksen pelit ovat toisaalta mahdollisimman vähän haittoja aiheuttavia, ja toisaalta mahdollisimman houkuttavia suhteessa veroparatiisien saalistusfirmoihin. Niiden mainonta Suomessa (joka nytkin on laitonta) pitää estää kaikin keinoin.
  3. Pikavipit on oikeasti ajettava alas.

Kaikkia pelihaittoja emme avoimessa yhteiskunnassa voi estää. Vaikka tehtäisiin nettiblokkauksia rahapeleihin, voisi ne aina kiertää, eikä ole järkevää alkaa taistella esimerkiksi ammattipelaajia vastaan. Vedonlyönti ja vaikkapa korteilla rahasta pelaaminen ovat nekin harrastuksia, joita ei kannata yrittää estää. Valtion tehtävä on kuitenkin tarvittaessa ”holhota” ja auttaa ihmisiä, eikä ainakaan itse lisätä ongelmia. Oli kyse sitten päihteistä tai uhkapeleistä.

Lapsille ja nuorille liikuntaa järjestävien, sairaus- ja vammajärjestöjen tai vaikka sosiaalista vahvistamista ja köyhyyttä vähentävien järjestöjen tukia voidaan kyllä hoitaa osin verovaroin – Veikkauksen suoraan arpajaisverona maksamat sadat miljoonat voidaan ainakin siirtää paikkaamaan pelaamisen vähentämisestä aiheutuvia menetyksiä.