Reilun kahdentoista tunnin vaalitoimitsija-rupeaman ja ansaitun levon jälkeen on aika pysähtyä pohtimaan kuluneita viikkoja ja kuukausia sekä niiden aikana tehtyä työtä. Varmasti parannettavaa jäi paljon, mutta ainakaan henkilökohtaisesti en tällä kertaa olisi paljoakaan enempään pystynyt.
Vaalit oli ja meni. Päällimäiseksi tunteeksi jäi helpotuksensekainen pettymys. Tuloshan oli kaikin puolin katastrofaalinen: vasemmiston yhdistetty kannatus oli samaa luokkaa Paavo Väyrysen henkilökultin kanssa ja jäi halla-aholaisten yhden asian ehdokasta pienemmäksi. Jos tuloksesta pitäisi yrittää löytää jotakin positiivista, niin ehkäpä se, että hallituspuolueiden asettamien ehdokkaiden kannatus jäi kuitenkin vielä tätäkin pienemmäksi. Tietenkään tämä ei ole kovinkaan kummoinen saavutus, sillä sehän on seurausta pääoman ehdokkaan – kieltämättä mestarillisesti laaditusta – kampanjasta ”riippumattomana” ehdokkaana.
Kyllösen ja vasemmistoliiton kampanjassa oli kuitenkin ihan positiivinen pohjavire, ja se saavutti tavoitteensa nostaa ilmastonmuutoksen aiheuttama uhka ja rauhanaate keskusteluun. Merja taisikin jossakin haastattelussa tai paneelissa todeta jotakin sen suuntaista, että kampanjakärjet tarttuivat hyvin seitsemään muuhun ehdokkaaseen, joten viesti kyllä kuului äänestäjillekin asti. Tällä kertaa se ei tuottanut tulosta itse vaaleissa, mutta sai vaalikeskusteluissa siirrettyä Overtonin ikkunaa kenties hiukan vasemmalle – tai ainakin estettyä sen luisumisen jatkumisen oikealle.
Tämä tästä tällä erää. Vielä on edessä näiden vaalien viimeinen etappi, nimittäin vaalitaulujen kerääminen telineistä. Sitten alkaakin valmistautuminen tulevaan. Mikä olisikaan parempi tapa kuin antaa #äänityöttömälle ensi perjantaina Senaatintorilla. Ilmoittautuminen SAK:n järjestämiin maksuttomiin kuljetuksiin on vielä auki, joten poimi itsellesi sopivin ja tule mukaan!