Tämä jatkokertomus on täyttä valhetta. Olen keksinyt kaiken omasta päästäni. (Kirjoittajan huomautus)

Kaikki alkoi tästä runostani.

———————————————————————————
Meitä on monta

Meitä on monta
sellaista miestä,
jotka kulkevat kadulla
vaimonsa hankkimissa vaatteissa
kengissä, housuissa, paidassa
takissa.
Pipo saattaa olla itse hankittu,
kuten minulla.
Jotain omaakin.

Se on naisen tapa
osoittaa hellyyttä,
ettei missä tahansa rytkyissä,
mitä käteen sattuu.

Se on miehen tapa osoittaa hellyyttä
vaimolle,
kulkea hänen hankkimissa vaatteissa.

Mies huomaa ohikulkijoiden arvostavat katseet.
Kunpa tietäisitte, mies virnuilee pokerinaamalla.

Meitä pokerinaamaisia virnuilijoita
kulkee kaduilla, kaupoissa, metroissa, työpaikoilla
ja iltapäivävelyillä.
———————————————————————————–

Claes Andersson oli toipumassa sairaalassa massiivisesta sydänleikkauksestaan. Käteen oli osunut Seura -lehti, jossa oli ollut tuo runoni. Claes oli liikuttunut siitä ja lukenut sen moneen kertaan. Hän otti yhteyttä Seura -lehden toimitukseen ja sai sieltä ongituksi sähköpostiosoitteeni. Hän laittoi meiliä minulle ja sovimme tapaamisen Gardenia -hotellin kahvilaan. Se on huomenna kello 13.

Olen 25-vuotias sosiologian opiskelija Helsingin yliopistossa. Sivuaineeni on folkloristiikka. Julkaisin esikoisrunokokoelmani Runoja kylpyammeesta puoli vuotta sitten. Olen aika yksinäinen. Aina ollut. Viihdyn itsekseni omien ajatusteni parissa. Kylpy on siinä mielessä täydellinen. Lämpö ja vesi, kuin kohdussa olisi, pienessä sykkyrässä.

Sen takia onkin mukavaa tavata muita ihmisiä. Ja varsinkin Claes. Kokenut kovia. Kaamea stressi lamasta ja hallituksen leikkauksista. Omat koirat ovat purreet. Mutta hieno ihminen. Runoilija hänkin. Onneksi hän selvisi sydänleikkauksesta. Ja otti minuun yhteyttä Seura -lehden runohomman takia. Ihmeellinen sattumus ja ihmeellinen onni minulle.

Tänään on huominen. Tapaan Claesin. Mitä laitan päälle? Ehkä menen farkuissa ja T-paidassa. Kesä. Kauhean lämmintä ollut, jopa kuuma. Hyvä tavata Claes sisällä. Oma kämppäni on Mäkelänkadun ja Ähtärinkadun kulmassa. Se on halpa vuokra-asunto ensimmäisessä kerroksessa. Mutta siinä on kylpyamme, istuimella.

Lähden ajoissa kello kaksitoista, tuntia ennen. Mäkelänkatu on polttavan kuuma. Odotan seiskan ratikkaa. Näytän opiskelijalippua kuskille. Olen 110 -bussissa. Jään pois Tapiolan keskustassa. Kävelen siitä Gardeniaan. Kello on varttia vaille yksi.

Käyn hakemassa kahvin ja keksin. Katselen ulos. Claes tulee taksista ulos. Kävelen häntä vastaan. Tervehdimme ja katselemme toisiamme. Olemme silminnähden innoissamme, jopa kiihdyksissämme. Kävelemme pöytään, jossa on kahvini.

Tarjoilija tulee kysymään, mitä Claesille saisi olla. Claes ottaa kahvin ja vissyn. Olemme vielä hiljaa. Claes aloittaa puhumisen.

– Niin, runosi osui minulle herkkään hetkeen. Tajusin selvinneeni isosta sydänleikkauksesta. Päätin vetäytyä politiikasta. Kirjoittaa kirjan niistä 12 vuodesta eduskunnassa. Sitten sain sairaalan sängyllä makaessani luettavakseni Seuran. Ja siellä se oli se sinun runosi. Tunsin elämänriemua. Runossasi ei ollut mitään suorittavaa. Kunhan pukee vaimon hankkimat vaatteet päälle ja lähtee ulos. Se riittää. Onko sulla vaimoa tai naisseuralaista?
– Ei ole naista tai miestäkään. Elelen yksikseni. Olen vähän erakkoluonne. Onko sinulla vaimoa?
– On minulla vaimo. Nämä vaatteeni ovat aika lailla vaimoni hankkimia.

Keskustelumme hiljenee hetkeksi. Katselemme arasti toisiamme. Olemme molemmat ihmisarkoja, päättelen. Miksiköhän hän kutsui minut tänne? Ihan kuin tämä tapaaminen ottaisi hänen voimilleen.

-Kuulehan Torsti, Claes keskeyttää hiljaisuuden.

Aivan kuin hän rohkaistuisi sanomaan sanottavansa.

– Sanoit runossasi, että miehet ovat pokerinaamaisia. Pelaatko pokeria?
– En varsinaisesti nyt. Lukioaikana pelasin joidenkin kavereiden kanssa. Lapsena pelasin itseäni vastaan. Peli kiinnostaa minua. Pelasin itseäni vastaan, kun olen ainoa lapsi. Kuinka niin?
– No kun katsos, minulla on sinulle vähän eriskummallinen pyyntö.
– Aijaa
– Kuulun itse pokerporukkaan. Siinä on Pirkko Saisio, Pirjo Honkasalo, Paavo Arhinmäki ja minä, Klasu, näin kavereiden kesken. Ajattelin pyytää sinua mukaan. Tämä voi tuntua impulssiiviselta ja sitä se onkin. Neljä on vähän riittämätön pokeriin ja sinä olisit se viides. Pelaamme Pirjon mökillä Padasjoella aina silloin tällöin viikonloppuisin. Lähdemme seuraavaksi viikon päästä perjantaina. Pääsisitkö?
– Tottakai pääsen. Mielelläni tulen. Tämähän on suuri kunnia.

Claes liikuttui selvästi. En epäröinyt yhtään. Ehkä juuri siksi hän liikuttui. Minuakin itkettää. Jotain tällaista olen aina kaivanut. Ystäviä ja luonnonrauhaa. Mukavan sekalainen seurakunta. Kaikki vasemmistolaisia. Pirjosta en niin tiedä. Varmaan hänkin. Itse ajattelen vasemmistolaisesti, tottakai.

Juttelemme vielä köykäisin mielin. Kyselen Claesin voinnista. Hän kyselee opinnoistani ja perheestäni. Urheilenko? En urheile. Harrastan oikeastaan vain kylpemistä. Joskus kävelen. Katselen ikkunasta ulos mielelläni. Claes hymähtelee vastauksilleni. Claes nousee ylös ja sanoo:

– Minun on nyt lähdettävä
– Oli hauska tavata
– Me tulemme sitten Pirjon autolla hakemaan sinut Mäkelänkatu 19:sta perjantaina klo 15
– Selvä

Nousen ylös ja kättelemme. Claes lähtee. Jään vielä juomaan kahviani. Katselen ulos ikkunasta. Ilma näyttää kuumalta.