Katselin toissailtana iltauutisia YLE:ltä ja MTV:ltä. Pääuutisena oli kummassakin Sanna Marinin aamupalojen ja kylmien lounaiden kustannukset. Maikkarilla tätä aihetta käsiteltiin vielä YLE:ä perusteellisemmin useiden asiantuntijahaastattelujen avulla.

Sain kuulla myös USA:n vakoilusta Tanskan ilmeisellä avustuksella. Kerrottiin myös, että Kiinassa sallitaan kolmaskin lapsi perheisiin, ettei valtion ikäpyramidi muutu ikäsienimäiseksi kuvioksi. Näitä molempia ulkomaanuutisia ryyditettiin asiantuntijahaastatteluilla.

Sitten tulikin aimo annos urheilua. Paneuduttiin perusteellisesti kiekkoleijonien seuraavan päivän Kanada-otteluun. Ryppyotsaisia miehiä haastateltiin ja selvästikään lepsuiluun ei ole varaa siinä.

Viestihän tuli hyvinkin selväksi. Kaikkiaan. Suuret ongelmat ovat muissa maissa kuin Suomessa. Harmillisen turhan ongelman muodostaa meillä holtittomasti rahaa käyttävät vasemmistolaiset nuoret naiset, jotka on päässeet päättäviin asemiin.

Onneksi meillä on leijonat, jotka näyttävät mallia kurinalaisesta joukkuepelistä. Marginaalit ovat pienet.