Kontulan ostari, tasakattoisia taloja, Saiturin pörssi, suutari, kaljakuppila ja etnoruokaa. Ihmisiä juovuksissa, metroasemalla mustat miehet läiskivät käsiään. Äiti juputtaa pojalleen:
– Hei, nyt lähdetään syömään!
Vanhemmalle pojalleen huutaa:
– Mihin sä oot menossa!
Kontumarketissa lappaan kassiin tiskiainetta, Blond Alen, Kippari-ruokakermaa, rypsiöljyä, lakritsi-vadelmajäätelöä ja makuvissyä. Rivistö ihmisiä pelaamassa hedelmäpelejä.
Olen syntynyt Kontulassa ja palannut tänne viime vuonna. En ole vieras. Sieluni on Kontulan ostari.
Tepastelen hiekkalaatikolle. Joni seisoo siinä ja sanoo mulle:
– Mitäs kumi-Torsti?
Katselen Jonin voitonriemuista naamaa. Mikä ihmeen kumi-Torsti, ihmettelen. Epämiellyttävä tunne ja etäinen aavistus, että se on sitä, että faijan kumi on pettänyt ja siitä kumi-Torsti sai alkunsa. Lähden takapihoille, kallioille. Löydän rautarojun, tutkin sitä. Kävelen kallioilla, peruskallioilla.
Tulemme pojan kanssa Serenasta. Olemme olleet siellä koko päivän. On hiihtolomamaanantai. Poikani on 14 ja olemme tehneet Serenassa taas, mitä olemme tehneet niin monta aiempaakin vuotta. Lillutelleet poreammeissa, suihkutelleet, jutelleet laiskasti, heitelleet palloa yhä uudestaan ja uudestaan. Poika heittää mulle pallon ja mä heitän pojalle pallon. Tätä toistetaan loputtomasti.
Olemme kotimatkalla. Kävelemme metroasemalta ostarille, sillan ali ja puistokadulle. On pimeä. Poikani on alkanut ottaa etäisyyttä muhun, ja kävelee vähän kauempana. Emme juttele enää. Ehkä siksi, että huomenna aamulla on vaihto. Poika menee exälleni, äidilleen. On se varmaan rankkaa pojalle, vaihtaa kodista toiseen, tunnelmasta toiseen. Isästä äitiin. Olen itsekin erolapsi, mutta en näin, että olisin ollut eron jälkeen isälläni pidempään kuin vain käymässä.
Joku tulee vastaan puistokadulla. Se on mies, tuntematon meille, nuori ja kookas ja kävelee keskellä tietä. Poikani tulee lähemmäs minua, ehkäpä hakee turvaa, näyttää vastaantulijalle, että olemme kahden hengen seurue. Se tuntuu hyvältä.