Luin joltain kuuluisalta filosofilta, että ihmisillä on myötäsyntyinen kyky hahmottaa matematiikkaa. Että kun vaikka ämpäriin lisätään esimerkiksi omenoita, omenoita on ämpärissä enemmän kuin ennen lisäämistä. Tai että kun omenoita otetaan ämpäristä pois, omenoita on vähemmän.

Tätä myötäsyntyistä kykyä ei tarvitse erikseen opettaa. Se on meillä kaikilla syntymälahjana.

Oikeistopuolueiden talousretoriikan mukaan onkin niin, että meille vihervassareille ei olisi tätä myötäsyntyistä kykyä annettu. Emme ymmärrä, että rahaa täytyy olla jostain saatuna ennen kuin sitä voidaan jaella sinne tänne.

Oikeistopuolueilla onkin valtaisa työ valistaa meitä vihervassareita tästä elämän perusaksioomasta päivittäin vuodesta toiseen.