Odotimme töissä Fennovoima-äänestyksen tulosta kuohuviinilasit kädessä. Eduskunta päätti odotetusti täydentää Pyhäjoelle suunnitellun ydinvoimalan periaatelupaa, mutta onneksi vietimme kollegan läksiäisiä, joille saatoimme hyvillä mielin nostaa maljan jos toisenkin.
Tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymisestä hiljalleen toipuva Suomi lähetti edustajilleen jonkin verran evästyksiä äänestykseen, vaikka Tahdon-kampanjan ja sen vastapuolen viestimääriin ei yllettykään. Fennovoiman hankkeen vastustajat todistelivat sen talous-, energia- ja ulkopoliittista hölmöyttä, puolustajat puolestaan korostivat työllisyyspoliittista merkitystä.
Lähes yksimielisesti ydinvoimalaa vastaan äänestänyttä Vasemmistoliittoa syyteltiin tuttuun tapaan duunarin unohtamisesta. Poliittisten vastustajien tahallisen ymmärtämättömyyden lisäksi joillekin puolueen jäsenille ja kannattajille on jäänyt epäselväksi, miksi vasemmisto huomioi kannoissaan muutakin kuin työtä tekevän ihmisen välittömän henkilökohtaisen edun.
Vihreä liitto hoitakoon ympäristöpolitiikan ja kannatus menee, jos Vasemmistoliitto vastustaa työpaikkoja, viestitti muutama toveri ennen äänestystä. Avioliittolakia vastaan ei juurikaan usutettu, mutta sitä vähäteltiin ennen ja jälkeen marginaaliasiaksi, joka vie huomion työvän etujen ajamisesta. Nämä argumentit ovat paitsi väärin myös vaarallisia.
Ympäristön ja pääoman ristiriita
Olisi helppoa, jos vaikeat poliittiset kysymykset voisi ulkoistaa muille puolueille. Jostain syystä vasemmistossa ei kuitenkaan ehdotella, että unohdetaan me nämä pankit, kun on tuo Kokoomuskin, tai miksi välittää maahanmuutosta, kun Perussuomalaiset hoitaa sen niin hyvin. Ay-politiikasta pidetään kynsin hampain kiinni, vaikka demareilla on selvä ylivalta ja he mielellään hoitaisivat hommat yksinkin.
Ehkä ympäristöpolitiikka ja luonnonsuojelu tulevat niin häiritsevän lähelle vasemmiston perimmäisiä kysymyksiä, että osa haluaa sulkea ne kuvasta kokonaan. Äkkiseltään ajateltuna ympäristökysymykset näyttävät uhkaavan sekä työn että pääoman etuja, kun ne asettavat reunaehtoja, jotka ovat ristiriidassa jatkuvan ja nopean voitontavoittelun ja siten työpaikkojen kanssa.
Herää kuitenkin kysymys, ovatko työn ja pääoman – tai työväenluokan ja omistavan luokan – edut yhteisiä ja toisistaan riippuvaisia. Eikö työväenluokan ja ympäristön yhteinen etu ole luonnon ja ihmisen kantokyvyn huomioiva luonnonvarojen käyttö? Pääoma tavoittelee voittoja nopeasti ja jatkuvasti riippumatta ympäristön ja työläisen eduista. Näitä kahta asettavatkin vastakkain juuri omistajat ja yksityiseen voitontavoitteluun perustuva talousjärjestelmä, jonka muuttamisesta Vasemmistoliiton pitäisi olla kiinnostunut.
Punaisen ja vihreän ristiriitojen sijaan toivon Vasemmistoliittoon lisää keskustelua siitä, mikä on ympäristön ja ihmisen kannalta oikeaa politiikkaa. Onneksi sitä käydäänkin, ja vain osa porukasta haluaisi siirtää koko politiikanalan muille puolueille.
Liian kalliita työpaikkoja
Työpaikkojen ja ympäristöarvojen asettaminen vastakkain on usein perspektiivikysymys. Työpaikkoja tarvitaan nyt, mutta niiden hintana voi olla luonnon ja ihmisen kannalta kohtalokkaita seurauksia myöhemmin. Samalla tavoin hallituksessa voi onnistua korottamaan perusturvaa ja sitoutumaan vuosikausiksi tappavaan talouskuriin.
Vasemmisto ei juuri nikottele, kun uusia työpaikkoja löytyy turhaa kuluttamista suosivista krääsäkaupoista tai ökyristeilijöiden rakentamisesta. Ydinvoimala on kuitenkin malliesimerkki pitkäaikaisesta projektista, jonka hyvät ja varsinkin huonot vaikutukset yltävät kauas tulevaisuuteen. Aikaperspektiivin lisäksi kannattaa tarkistaa myös muut vaihtoehtoiset näkökulmat. Paavo Arhinmäki kirjoitti ydinvoimasta yleensä ja Fennovoiman hankkeesta erityisesti: ”Uusiutuvaan energiaan panostaminen synnyttäisi työllisyyttä ympäri maakuntia laitosten rakentamisessa. Työllisyyttä syntyisi myös esimerkiksi biomassaa keräämällä. Kun puhutaan cleantechistä, niin näitä teollisia työpaikkoja ei cleantech-alalle synny, ellei meillä ole referenssilaitoksia kotimaassa.”
Puolue vai etujärjestö?
Vihreiden arvojen lisäksi työväen etuja ovat polkeneet viime aikoina vähemmistön ihmisoikeudet. Avioliittolain muuttamista vastustaneiden vasemmistoliittolaisten puheenvuorot ovat toki olleet paljon maltillisempia kuin äärikristityillä. Periaatteellinen homoliittojen ja adoptiomahdollisuuden laajentamisen vastustaminen on verhoiltu yleensä homoista puhutaan liikaa -väitteeseen, ja ihmisoikeuksien voittoa on pidetty vähempiarvoisena kuin vielä saavuttamattomia työväenluokan voittoja.
Itse pidän vaarallisena tällaista etujärjestöajattelua, joka on lähisukua vihreät arvot kuuluvat Vihreille -ajattelulle. Siinä ajamme puolueena vain oman intressiryhmämme etua yrittämättä muuttaa maailmaa sellaiseksi, että muut ymmärtäisivät ajamamme politiikan yleisen paremmuuden. Sellaisessa maailmassa kokoomuslainen hylkäisi yksityisen etunsa huomatessaan vasemmiston ajavan kaikkien yhteistä vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa.
Myös tässä on kyse perspektiivistä. Homoliittojen varjossa tehty lapsilisäleikkaus on merkittävä tappio, joka vaikuttaa saman tien käytössämme olevan rahan määrään. Samaa sukupuolta olevien parien avioliitto on puolestaan yksi vaihe pitkässä prosessissa, joka lopulta voi hyödyttää meitä kaikkia sortavasta sukupuolijärjestelmästä kärsiviä. On valitettavaa, etteivät molemmat kamppailut saaneet ihmisjoukkoja liikkeelle, mutta samalla ymmärrettävää, että perustavanlaatuinen ihmisoikeus oli se, joka liikkeen synnytti.
Työpaikat, ympäristöarvot, sosiaalituet ja vähemmistöjen oikeudet sulkevat toisensa pois, jos politiikka ei perustu päivänpolttavien parannusten lisäksi kokonaiseksi muotoiltuun tavoitteeseen ihanneyhteiskunnasta ja strategiaan sen saavuttamisesta. Jos välillä turhaudunkin Vasemmistoliiton ”torjuntavoittoihin”, kamppailut uusiutuvan energian ja ihmisoikeuksien puolesta ovat taas luoneet uskoa pitkälle tähtäävään puolueeseen – uskoa siihen, että joskus maljoja nostetaan vielä työväenluokan voitoillekin.