Tänä vuonna tulee 100 vuotta sisällissodan syttymisestä. Viime vuonna juhlittiin 100-vuotiasta Suomea, mutta silmiinpistävää oli, että sodat, joilla itsenäisyys säilytettiin, saivat merkittävästi huomiota, kun taas koko itsenäistymisprosessi ja sisällissota jäi enemmänkin taka-alalle.
Forssassa puuhailtiin kaupunkiin Lotta-patsasta, joka lopulta jätettiin toteuttamatta. Keskustelu aiheen ympärillä kuitenkin kävi kuumana ja näytti siltä, että vanhat 100 vuotta vanhat arvet aukesivat. Hankkeen vastustajia syytettiin vanhojen asioiden repimisestä, sanottiin ylimielisesti, että asia on ollutta ja mennyttä, eikä mitään puna-valko-jakoa enää ole olemassakaan. Lottajärjestö nähtiin lähinnä pyhänä, eikä järjestön syntyhistoriasta ja sen yhteydestä suojeluskuntiin joko nähty tai sitä vähäteltiin.
Keskustelu jäi patsaan tasolle ja historian kertaamiseksi. Siinä kannattajat ovat kuitenkin väärässä, ettei keskustelu liittynyt pelkästään patsaaseen ja sisällissotaan. Keskustelu nimittäin heijasti niitä tuntoja, joita ihmisillä nykyään on yhteiskunnasta ja sen oikeudenmukaisuudesta. Taustalla muhii jo ajatuksia, jotka voisi hyvin liittää luokkasotaan.
Porvarihallitus on puhunut paljon työpaikkojen tekemisestä, mutta mitään konkreettista asian eteen ei ole tehty. Päinvastoin on romutettu järjestelmiä, joiden avulla yrittäjien oli riskittömämpää palkata henkilökuntaa. Tuloloukot ovat syventyneet, valtio on velkaantunut, köyhyys räjähtänyt käsiin kuten myös työttömyys ja säätöjä revitään heikommassa asemassa olevien selkänahasta.
Aktiivimallin laaja vastustus kielii samasta, kuin keskustelu Lottapatsaasta: Suomi on jo jakautunut pahasti. Emme ole enää yhtenäinen kansa. Osa meistä on vihaisia jatkuvaan kyykytykseen ja tuloerojen kasvuun. Valtakunnan politiikka on menettänyt uskottavuuttaan, koska politikot pettävät lupauksiaan eikä eliitistä kukaan joudu minkäänlaiseen vastuuseen. Ei edes valtakunnansyyttäjä.
Toivottavasti asiaan saadaan muutos – ja sehän saadaan, kun muistetaan seuraavissa eduskuntavaaleissa ketkä meidät on pettäneet. Epätoivosta ja turhautumisesta huolimatta äänestäminen kannattaa, sillä he, jotka pitävät nykymenosta, äänestävät varmasti. Asioihin voi tulla muutos ja se on tultava, ennen kuin luokkasota muuttuu ideasta todeksi.
Pian on presidentinvaalit, joiden lopputuloksella ei merkittävää vaikutusta ainakaan sisäpoliittisesti ole. Vaalit tarjoavat kuitenkin areenan osoittaa, millaista politiikkaa haluamme ja mitä emme.