Britannian konservatiivihallituksen oikeusministeri Michael Gove uskoo, että Britannian EU-ero laukaisisi Euroopassa uuden demokraattisen vapautumisen aallon. Toisaalla Kreikan entinen valtiovarainministeri Yanis Varoufakis kiertää Eurooppaa rakentamassa kansalaislähtöistä demokratialiikettään, joka lupaa demokratisoida EU:n vuoteen 2025 mennessä. Vielä talvella Varoufakis kannatti radikaalimpia uudistuksia, mutta kääntyi maltillisempien, ensisijaisesti EU:n säilyttämiseen tähtäävien uudistusten kannalle. Varoufaksi arvioi, että EU:n hajoaminen johtaisi nationalismin vahvistumiseen ja veisi Euroopan oikopäätä synkälle 1930-luvulle. Kun katsoo Goven puheita patrioottisesta uudistumistumisesta ja nationalistisen oikeiston nousua ympäri Eurooppaa, ymmärtää mihin pelko perustuu. Herää myös kysymys, onko sen enempää Goven kuin Varoufakisin keskenään kovin erilaisilla demokratiamalleilla mahdollisuutta, ja ensimmäisen tapauksessa myös halua, haastaa pääoman valtaa.
Varoufakis kumppaneineen sai katkeran opetuksen demokratian ja pääoman nykyisestä vallanjaosta, kun he pyrkivät nostamaan Kreikan jaloilleen omilla keinoillaan. Voittoisien vaalien jälkeen alkaneiden neuvottelujen lomassa Euroopan keskuspankin, Kansainvälisen valuuttarahaston ja EU-komission muodostama Troikka kävi kovenevaa taloudellista sotaa Kreikkaa vastaan. Ateenan kevät murskattiin lopulta juhannuksen alla, kun Troikka uhkasi tehdä kaikkensa, jotta Kreikan euroerosta aiheutuisi kreikkalaisille maksimaaliset vahingot. Varoufakis sanoi heidän tienneen alunperinkin mahdollisuuksiensa olevan heikot, mutta että he halusivat yrittää sekä kreikkalaisten että eurooppalaisen demokratian vuoksi. Suunnitelma B:n puuttuminen pakotti Kreikan hallituksen taipumaan Troikan tahtoon.
Ateenan kevään murskaamisen jälkeen pitäisi jokaiselle olla selvää, millaiset mahdollisuudet eurorakenteiden alati tiukentuvassa pakkopaidassa on ajaa politiikkaa, joka asettaa kansalaisten hyvinvoinnin talouden hyvinvoinnin edelle. Tätä taustaa vasten niin Britannian EU-kansanäänestys, demokratialiikeen ajama uusi eurooppalainen perustuslakikokous kuin kansanäänestys Suomen euroerosta vaikuttavat järeiltä, mutta kaikkine arvaattomine tekijöineenkin tarpeellisilta. Samaan aikaan on tarpeen kääntää kaikki kivet sellaisen vipuvarren löytämiseksi, jonka avulla käännetään prosessi siirtämään valtaa pääomalta ja sen kanssa liittoutuneilta hallituksilta kansalaisten käsiin.
Tarvittavan mittakaavan demokratiauudistuksia ei saada aikaan ilman päättäväistä toimintaa ja etukäteen harkittua suunnitelma B:tä. Suunnitelman kehittämisen on Vasemmistolle erittäin tärkeää, jos se ottaa tosissaan omat vaatimuksensa Suomen talouspolitiikan ja hyvinvointivaltion uudistamisesta. Tilausta tällaiselle politiikalle varmasti löytyy nyt kun Perussuomalaisten eurokriittisyys on haipunut hampaattomaksi.