Minulla on yli 18 000 työtoveria.

Luku tarkoittaa niitä sopimusomaishoitajia, jotka ovat työikäisiä.

Meidän työikäisten osuus kuntien kanssa sopimuksen tehneistä ja palkkiota saavista omaishoitajista on 42 prosenttia* – siis melkeinpä puolet!  Olin luullut, että osuus olisi huomattavasti pienempi, koska julkinen keskustelu ja isoimmat otsikot ovat painottuneet huoleen iäkkäistä omaishoitajista.

Olen erittäin työhaluinen. Yksinyrittäjänä olen voinut tehdä suuren osan työstäni kotikonttorissa ja olen pitänyt itseäni muutoinkin työn ja perheen yhteensovittamisen mestarina. Totuus on kuitenkin se, että kahden virallisen omaishoitajavuoteni aikana ansioni ovat romahtaneet.

Pitkälle edennyttä Parkinsonin tautia sairastavalla puolisollani on oikeus henkilökohtaiseen apuun, mutta päiväsaikaan tunti jos toinenkin omasta ajastani uppoaa puolison asioihin. Olenkin löytänyt itselleni trendikkään tittelin: olen tuottaja, joka suunnittelee puolisonsa elämän päivä tai viikko kerrallaan ja vastaa tarvittavien resurssien (lääkkeet, lääkäri- ja terapeuttikäynnit, kuljetukset, avustajan työvuorot, vaipat yms.) saatavuudesta ja riittävyydestä.

Parasta työaikaani ovat myöhäisillat, jolloin flow keskeytyy vain nukkuvan puolison korahduksiin.

Omaishoitajuuteni alussa mainoslause Maailman tärkein työpaikka kuulosti motivoivalta ja olin ylpeä uudesta uravalinnastani. Nyt en enää ole. Koen, että omaishoitajuus on riistänyt minulta (työ)tulevaisuuden. Jopa psykoterapeutti, jonka luokse ystäväni kannustamana päädyin hakemaan nk. toista näkökulmaa, esitti johtopäätöksenään: ”Et ehkä ole kuormittavassa elämäntilanteessasi pystynyt kehittämään ammatillista osaamistasi.”

Terapeutti onnistui vahvistamaan huonommuuden tunteitani, mutta haluan silti ajatella, että hoksottimeni ovat ennallaan ja että olen työkykyinen. Tosin korona-aika, jolloin puolisoni ei ole päässyt lyhytaikaiseen hoivaan kodin ulkopuolelle enkä minä ole voinut pitää lakisääteisiä vapaitani, on tuntunut musertavan näköalattomalta. Rakkaudestakin on jäljellä vain riekaleita.

Aiemmin syksyllä pääsin onnekseni sieneen ystävän mökkimetsään. Nyt haaveilen lumesta, jäästä ja luistimista.

 

*Lähde: Omaishoidon ja ansiotyön yhteensovittaminen. STM:n raportti 2018.

Kirjoitus on päivitetty versio Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:n OMA-lehdessä 3/2020 julkaistusta kolumnista.