Väitetään, että Suomi oli vielä -90 luvulla maailman vähärasistisin maa. Kuka lie tutkinut asian. Omasta mielestämme ainakin oli. Intoa syrjintään olisi varmasti riittänyt silloinkin, mutta mahdollisuudet olivat rajalliset: mustalaisia, siis potentiaalisimpia syrjittäviämme, oli vain kymmenisen tuhatta. Joukkosiirtyminen ystävällisempään Ruotsiin oli jo alkanut.

Seitsemänkymmentäluvulla Chilestä saapui julman sotilasvallankaappauksen seurauksena pakolaisia pieni joukko. Myöhemmin tuli Kauko-Idästä venepakolaisia.
Näistäkin monet siirtyivät pian länsinaapuriimme.

Ulkomaalaisviraston nerokas toimintatapa hätisti lukuisia pakolaisia nopeasti pois maastamme :
Oleskelulupaa ei saanut, jos ei ollut työlupaa ja työlupaa ei saanut, jos ei ollut oleskelulupaa. Totta tai ei, mutta nerokasta. Tiukasta linjasta piti kiinni sankariksi korotettu ulkomaalaistoimiston rautarouva Eila Kännö. Eila piti homman hanskassa.

Kun pakolaisia alkoi tulla enemmän, asenteet muuttuivat jyrkemmiksi ja otteet karskimmiksi. Ei tarvittu kuin bussillinen välimerentakaisia tummaihoisia matkalla vastaanottokeskukseen, kun ”tervetuloa” oli toivottamassa joukko tötteröpäitä valkoisissa kaavuissaan, palavine soihtuineen ja polttopulloineen. Parempaa kasvualustaa eivät Timo Soinin persut olisi voineet toivoakaan. .Ja loppu on surullista historiaa.

90 luvun puolivälissä kyselin tummaihoiselta Hollannin Antilleilta kotoisin olevalta vaihto-opiskelija- tytöltä Suomi-vaikutelmistaan. Kielipitkällä kerjäsin suitsutusta suvaitsevaiselle kotimaalleni, mutta vastaus musersi minut:.
Suomi on rasistinen maa!

Pyysin tyttöä perustelemaan väitteensä.
Hän vastasi kysymyksellä: osaanko arvata kenen vieruspaikka täyttyy ruuhkabussissa viimeisenä? Jos edes täyttyykään. Osaatko arvata tunteitani? Oloni on kuin ruttotautisella.
Mutta pahinta on suomalainen hiljainen syrjintä: älä tule lähelle, älä kohtaa katseellasi, älä puhu minulle. Älä ainakaan kosketa.
Tunne nyt siinä itsesi tervetulleeksi.

Esimerkkini ovat vanhoja. Valitettavasti, on myös ihmisluonnon mukaistakin, että erilaisuuteen suhtaudutaan epäluuloisesti. Mutta kaikkiin ihmisiin tulee ainakin yrittää suhtautua positiivisesti. Jos ei siihen pysty niin vähintään asiallisesti.

Voihan se ihmisluonto kehittyäkin. Ainakin siinä vaiheessa, kun työlle ei riitä tekijöitä omasta takaa ja verotulot eivät kasva, joten…
,
Yalla, yalla

Otto Favén