Vasemmistoliitto käynnisti tiistaina 2.2. kampanjan aamupalan tarjoamiseksi peruskouluissa. Taustalla on opettajien huomio, että osa lapsista tulee kouluun nälkäisenä eikä pysty keskittymään ennen ruokailua.

Perussuomalaiset ovat käsitelleet samaa asiaa jo vuonna 2014. Heidän ratkaisunsa vain oli päinvastainen: jos koulujen aamu- ja iltapäiväkerhoissa tarjoillaan välipalaa, se pitää lopettaa.

Ehdotuksen teki vantaalainen kuntapoliitikko Pauli Vahtera kirjassa Kunnat kuntoon. Kirja on kokoelma perussuomalaisten poliitikkojen tekstejä, ja sen on julkaissut perussuomalaisten ajatuspala Suomen Perusta. Kirja on kuusi vuotta vanha, mutta siinä esitettyjä näkemyksiä ei ole peruttu.

Perussuomalaiset eivät hakisi säästöjä pelkästään lasten lautaselta. Leikkauslista on pitkä. Muun muassa tätä olisi tarjolla lapsille ja nuorille, jos perussuomalaisten visio toteutuisi:

– Julkisia tukia harrastetoimintaan karsitaan kovalla kädellä.

– Julkista päivähoito-oikeutta ei ole perheillä, joissa molemmat tai jompikumpi vanhemmista on kotona.

– Yksin sosiaaliturvan varassa elävien nuorten oikeus omaan asuntoon poistetaan, ja heille tulee mahdollisuus elää useamman nuoren yhteisasunnossa.

Viimeinen kohta koskee yli 145 000:tta suomalaisnuorta. Niin monta 16–29-vuotiasta asuu yksin ja vuokra-asunnossa. (Luvut voi laskea täältä ja täältä.) Vahteran mielestä heiltä pitäisi siis ottaa asunto pois, jos he joutuisivat hakemaan esimerkiksi työttömyyskorvausta.


Kylmää kättä kunnan työntekijöille

Hyvää ei olisi luvassa myöskään kuntien työntekijöille. Heitä perussuomalaisessa kunnassa kohdeltaisiin näin:

– Kuntien ja valtion työntekijöiden lomarahat poistetaan.

– Kuntien ja valtion työntekijöiden lomaoikeuksia vähennetään.

– Julkisia virkoja vähennetään kovalla kädellä.

– Kuntien palkankorotukset jäädytetään useammaksi vuodeksi.

Kylmää kyytiä saisivat siis opettajat, hoitajat, lääkärit, kirjastonhoitajat, bussinkuljettajat, kunnossapitotyöntekijät ja muut hyvinvointipalvelujen tuottajat.

Toinen kirjan kirjoittaja perussuomalaisten entinen eurovaaliehdokas Matti Virén on samoilla linjoilla Vahteran kanssa. Hänen mielestään on väärin, että kuntien henkilökuntaa eli hänen sanojensa mukaan ”byrokraatteja” ei ole saneerattu yksityissektorin malliin.


Äänioikeus pois köyhiltä

Kovin korkealle perussuomalaiset eivät arvosta myöskään kuntien asukkaita. Vahteran mielestä ”hyvinvointivaltio on kuihduttanut ihmisten vastuuta omasta elämästään”.

Toinen kirjan kirjoittaja, oikeustieteen maisteri Matias Forss, kyseenalaistaa kansalaisten kyvyn ymmärtää, mitä palveluja he kunnalta tarvitsevat. Ajatus on, että kuntalaiset vaativat itselleen kohtuuttomia etuja. Forssin mukaan julkiset palvelut tekevät kuntalaisista lapsia.

Forss esittää, että demokratia pitäisi poistaa kuntien päätöksenteosta. Näin arvostelukyvyttömät kuntalaiset eivät pääsisi äänestämään itselleen sosiaali- ja terveyspalveluja ja sosiaaliturvaa. Forssin mielestä äänioikeus pitäisi määrätä sen mukaan, miten paljon ihminen omistaa tai maksaa veroja. Tällainen käytäntö muuten Suomen kunnissa oli ennen vuotta 1918.

Joku voi väittää, että kirjan artikkelit ovat yksityisajattelua eivätkä edusta puolueen linjaa. Jotakin kuitenkin kertoo se, että kirjoittajat ovat perussuomalaisten poliitikkoja ja heidän näkemyksensä on hyväksytty kirjaan, jonka otsikko lupaa laittaa kunnat kuntoon.

Kirjan esipuheessa entinen kansanedustaja Reijo Tossavainen ja nykyinen perussuomalaisten puoluesihteeri ja Espoon kaupunginvaltuutettu Simo Grönroos toteavat, että kirjoittajat ovat ”arvovaltainen joukko”, joka tarjoaa ”perusteltuja näkemyksiä”.

Kirjan julkaisun jälkeen perussuomalaisten vimma erityisesti pienituloisia perheitä vastaan on vain kiihtynyt. Esimerkiksi viime syksynä puheenjohtaja Jussi Halla-aho leimasi yksinhuoltajaäidit tukihuijareiksi ja tamperelainen kansanedustaja Veikko Vallin tuomitsi toimeentulotuen korotuksen ”äänten ostamiseksi”.

Toivottavasti kukaan ei enää kuvittele, että perussuomalaiset olisivat pienen ihmisen asialla.

Viime tiistaina julkaistiin myös vasemmistoliiton kuntavaaliohjelma. Sen otsikko on ”Pienten puolella!”.

 

(Artikkelikuva on julkaistu Finna-aineistopalvelussa CC BY-NC-ND 4.0 -lisenssillä eli vapaasti käytettäväksi.)