Helsingin kuntapolitiikka käynnistyi sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtajan sijaisen valinnalla Laura Rädyn siirryttyä ministeriksi. Tehtävään on ilmoittautunut yksi hakija, kansanedustaja Lasse Männistö (kok).

****

Laura Rädyn sijaisen valinnassa on perin merkillinen tilanne. Paikka ei ole ollut avoimessa haussa. Keväällä oli vielä vakavaa pohdintaa, että tehtävät jaettaisiin eikä sijaista palkattaisi. Osa valtuustoryhmistä on ollut täysin ulkona, kun sijaisuuskäytäntöä suunniteltiin. Esitys on, että viransijaiseksi palkataan ulkopuolinen.

Apulaiskaupunginjohtajien valintakriteerit on määritelty johtosäännössä. Suomen suurinta sosiaali- ja terveysalan työnantajaa kelpaa johtamaan, jos hakijalla on korkeakoulututkinto tai hyvä perehtyneisyys kunnallishallintoon.

Itsekin täytän nämä vaatimukset kirkkaasti, mutta en kuvittele kykeneväni johtamaan yhteiskuntatieteiden maisterina noin 20 000 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista. Heiltä kaikilta vaaditaan alan koulutusta, työkokemusta ja oman alansa ammatillista osaamista. Muutoin työpaikka jää saamatta.

****

Helsingin johtamisen pakettiratkaisut tässä muodossa ovat aikansa eläneitä. Helsingissä muotoutuneen käytännön mukaan kaupunginjohtajien paikat on jaettu kolmen suurimman puolueen kesken. Vasemmistoliiton valtuutetut ovat kannattaneet valinnoissa pätevimmäksi arvioimaansa ehdokasta.

Kaupungin johtosääntö on pätevyysvaatimusten osalta rakennettu eri maailmaan. Pätevyysvaatimukset ovat aivan liian väljät. Perehtyneisyys johdettavaan hallinnon alaan sekä johtamiskokemus tulisi olla yksi valintakriteeri apulaiskaupunginjohtajan pestiin.

Johtosääntö ei kiellä näiden asettamista vaatimuksiksi, mutta se ei edellytä näiden täyttymistä. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän mielestä myös sijaisuus tulee laittaa avoimeen hakuun. Silloin päästään arvioimaan aidosti ehdokkaiden pätevyyttä.