Kansanedustaja Lasse Männistö – tapaus kirvoitti keskustelua, että politiikassa tärkeintä on se miltä näyttää. Pääministeri Alexander Stubbille suurin ongelma oli Männistön puolueen julkikuvaa tahraava julkisuus.

Itse asia eli poliittinen virkanimitys ei ollut ongelma. Myös salailu tahrasi mainetta. Avoin, pätevimmän ihmisen hakeminen puuttui prosessista. On suuri ongelma, jos politiikkaa mitataan sillä, miltä asiat näyttävät julkisuudessa. Tällä logiikalla Männistön valinta olisi ollut hyvä juttu, jos se olisi näyttänyt hyvältä.

Ollaan vaarallisella tiellä, jos poliittiset päätökset tehdään tällä perusteella. Perussuomalaisten jytky on hyvä esimerkki tästä. Puheenjohtaja Timo Soini sai jytkynsä sloganpolitiikalla. Soini näyttäytyi muutoksen airueena, mutta kuinkas kävikään. Puolue jäi oppositioon tekemään näyttäytymispolitiikkaa.

*****

Julkisuudesta on tullut vahva osa politiikkaa. Eikä se ole uusi ilmiö lainkaan. Nyt prosessit ovat nopeita, kuten Männistön tapaus osoitti. Jo päivän tai kaksi kestänyt kohu on hirmuinen juttu, jonka edessä poliitikon on syytä taipua.

Entä jos tämä taipuminen johtaa tarpeellisten päätösten perumiseen, koska ne eivät miellytä. Entä jos miellyttämisen halu kasvaa, vaikka ollaan jo väärällä tiellä? Viime eduskuntavaalien alla perussuomalaiset vetivät maahanmuuttokriittistä keskustelua jo siihen suuntaan, että rasistiset kannanotot saivat hyväksyntää.

*****

Yksi syy median vaikutuksen kasvuun löytyy sosiaalisesta mediasta. Sen vaikutuksia tulkitaan lähes yhtä voimalliseksi kuin taannoin sähköistä välinettä ja etenkin televisiota. Aiemmin lumipalloefekti syntyi printissä ja sähköisessä välineessä. Nyt prosessia nopeuttaa sosiaalinen media. Samaan aikaan uutisen elinkaari on lyhentynyt entisestään. Reagointiaika lasketaan tunneissa, ei päivissä.

Myös uudenlainen poliittinen kulttuuri ja vanha kohtaavat. Kansanedustajan pesti ei enää ole uudelle urallaan rynnimään tottuneelle porukalle mitenkään pyhä. Se on duuni duunien joukossa. Kun vastaan tulee kiinnostavampi työ tai voi lähteä nuorena eläkkeelle, sen perään voi lähteä. Kansanedustajuuden vanha ja uusi kulttuuri ottavat vielä mittaa toisistaan.