Lasten oppimiseen lisäraha on investointi siinä, missä seiniinkin. Helsingillä on varaa satsata kouluihin, jos vain löytyy poliittista tahtoa.

Helsingissä on jo viikkoja odotettu pormestari Jan Vapaavuoren (kok.) esitystä koulujen lisärahoituksesta kaupunginhallitukseen. Ilman pormestarin esitystä asiaa ei päästä käsittelemään kaupunginhallituksessa eikä valtuustossa.

Esityksen pitkittäminen on erityisen kummallista koronavuoden jälkeen. Koronan synnyttämä oppimisvelka ja koululaisten oppimiserot on tunnistettu. On vastuutonta pitkittää päätöstä koulurahoista.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta esitti huhtikuun puolivälissä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan budjettiin 17,5 miljoonan euron ylitysoikeutta koronan jälkien paikkaamiseen. Virkamiehet laskevat tarpeen olevan kahdeksan miljoonaa.

Vasemmistoliiton valtuutetut eivät hyväksyneet koulurahojen leikkausta

Vapaavuori sanoo tänään (27.5.) Ylen haastattelussa, että virkamiehet eivät halua tuoda lisärahoitusta valtuustoon. Hänen mukaansa johtoryhmän virkamiesedustus on ollut yksimielisesti sitä mieltä, ettei ylitysesitystä tulisi tehdä.

Johtoryhmä ei ole mikään kaupungin päättävä elin, vaan pormestarin kokoama ryhmä. Pormestarimallia luodessa painotettiin poliittisen päätöksenteon vaikuttavuutta. Virkamiehet valmistelevat, mutta poliitikot määrittävät linjan.

Kaikki poliittiset päättäjätkään eivät ole olleet tehtäviensä tasalla koulurahoista päätettäessä. Talousarvion käsittelyssä joulukuussa kaikki suurimmat puolueet – kokoomus, vihreät ja sdp – tyytyivät koulurahoihin. Herätys isoille puolueille tuli vasta lautakuntakäsittelyssä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Vasemmistoliitto ei hyväksynyt koulurahojen leikkausta eikä ollut myöskään mukana budjettisovussa. Vasemmistoliitto on myös hallituksessa lisännyt koulurahoitusta myös koronan oppimisvelan korjaamiseen.

Helsingin talous on vahvassa kunnossa

Rahasta koronavelkojen korjaaminen ei pitäisi olla kiinni. Myös kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta ovat tehneet ylitysesityksiä. Sosiaali- ja terveysmenoista ei ole tehty ylitysesitystä, vaikka tiedossa ovat hoitojonojen ja leikkausten siirtymiset.

Helsinki teki 500 miljoonan ylijäämäisen tuloksen viime vuodelta. Sitä edellisenä vuonna tulos oli lähes 400 miljoonaa plussan puolella, kun muut isot kaupungit ja valtaosa kunnista jäivät vahvasti miinukselle.

Lasten oppimiseen lisäraha on investointi siinä, missä seiniinkin. Vapaavuoren kuittailu vaalikentillä liikkuvista poliitikoista ja näiden vaatimuksista onkin täysin arvotonta.

Kirjoittaja on varavaltuutettu (vas.) ja ehdolla kuntavaaleissa.