Aamun Ylen uutisesta sai käsityksen, että Helsingin kuntavaalit ovat kahden kauppa. Vaalien kääntäminen pormestarivaaliksi jyrää alleen tosiasian, että valtuustossa pormestarilla on vain yksi ääni.

Ylen kyselyn mukaan Helsingin pormestarin paikkaa tavoittelevat rintarinnan vihreiden nykyinen apulaispormestari Anni Sinnemäki ja kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen.

Demareiden nykyinen apulaispormestari Nazima Razmyar on kolmantena ja hänen jälkeensä vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki.

Tänään julkaistu kysely ei ole yllättävä. Se on linjassa Helsingin alueellisten kyselytulosten kanssa. Joissain kyselyissä vahvassa nousussa oleva vasemmistoliitto on ollut demareita suurempi puolue.

Rohkeimmat veikkailivat jo viime kuntavaalien jälkeen, että vasemmistoliitto on näissä vaaleissa demareita suurempi.

Valtuutetun ääni painaa yhtä paljon kuin pormestarin

Vaaleissa valitaan valtuusto. Valtuusto valitsee pormestarin, ja käytännön mukaan pesti kuuluu suurimmalle puolueelle. Tästä huolimatta moni kiirehti äänestämään pormestaria.

Viime vaaleissa ei ollut yksi tai kaksi helsinkiläistä, jotka sanoivat äänestävänsä Sinnemäkeä vastaan ja kokoomuksen ehdokkaan Jan Vapaavuoren puolesta. Tai päinvastoin.

Näin ärhäkästi mielipiteet tuskin polarisoituvat, vaikka media rakentaakin kaksintaistelua, kuten Yle tänään. Pormestarimallin julkisuus hämärtääkin tosiasiaa, että valtuustossa jokaisella ehdokkaalla on vain yksi ääni.

Pormestarin ääni painaa aivan yhtä paljon kuin satunnaisesti paikalle kutsuttavan varavaltuutetun ääni. Enemmistö ratkaisee.

Pormestarimalli politisoi epäpoliittisiakin asioita

Nykyinen pormestari Vapaavuori kertoi TV1:n Ykkösaamussa (20.3.) työnsä olevan lähinnä operatiivista johtamista. Poliittinen ulottuvuus on häviävän pieni, 80 – 90 prosenttia on täysin epäpoliittista ja pieni osa on poliittista.

Hänestä riski pormestarin mallissa on se, että se politisoi liikaa jokapäiväistä kaupungin työtä ja toimintaa, joka ei ole luonteeltaan poliittista.

Vapaavuori itse on ottanut kaiken ilon irti ”pienestä” poliittisesta osasta organisoimalla isojen kaupunkien sotevastaisuutta ja kärjistämällä hallituksen ja kaupungin koronanäkemyksiä vastakkaisiksi.

Tiukan talouden kannattajat

Helsinkiläisen äänestäjän ei kannattaisi uhrata paukkuja pormestariehdokkaisiin. Kumpikaan ehdokkaista ei edusta täysin puolueen koko kuvaa.

Molemmat ovat kuitenkin tiukan talouden kannattajia, Vartainen näistä tiukempi. Entinen demari – Aleksander Stubbin neuvonantajana toiminut – Vartiainen on kokonaisvaltaisesti sisäistänyt kokoomuksen kovan linjan talous- ja sosiaalipolitiikan.

Helsingin valtuuston päätösten kannalta olennaista on, että sekä kokoomukselle että vihreille on vaihtoehtoja.

Vihreät liikkuvat sujuvasti kokoomuksen linjoille monissa asioissa. Puolue tekee yhteistyötä myös vasemmiston kanssa.

Äänestäjät etsivät poliittista kotia

Sosiaalisemman ja oikeudenmukaisemman Helsingin kannalta on avainasemassa, miten vasemmistoliitto, demarit ja vihreät saavat valtuutettuja.

Vasemmistoliitto on ollut mielipidemittauksissa vakaassa nosteessa koko alkuvuoden. Puolue on ollut selkeä vaihtoehto koulutusleikkauksia ajavalle talouskuripolitiikalle, johon sortuivat niin demarit kuin vihreätkin Vapaavuoren johdolla.

Joka tapauksessa on tulossa jännittävät vaalit. Äänestyspäivään on kuukausi ja pari päivää.

Äänestäjät ovat liikkeessä ja Helsingin vaalitulos voi tarjota isojakin yllätyksiä, etenkin jos nuoret lähtevät äänestämään.

Kirjoittaja on Helsingin varavaltuutettu ja ehdolla vaaleissa.