Tästä asiasta on jatkuvasti puhuttu, mutta ei ilmeisesti tarpeeksi, koska asiat eivät tunnu korjaantuvan.

Viime hallituskaudella purettiin vanhusten ympärivuorokautisia laitospaikkoja, kun ”trendi” oli se, että koti on ikäihmiselle paras paikka.

Nyt monen vanhuksen luona kotiavustajat käyvät katsomassa jopa neljä kertaa vuorokaudessa, että kaikki on kunnossa, että vanhus on vielä hengissä. Paljon muuta he eivät ehdi tekemään, vaikka haluaisivat. Onko kukaan laskenut hintaa sille, mitä tämä kotihoitajien ajelu paikasta toiseen ja pienen hetken viipyminen vanhuksen luona maksaa?

Eikä kukaan puhu vanhusten omista toiveista – jos he kykenevät järkevästi ajattelemaan. Moni vanhus toivoisi pääsevänsä palvelutaloon, mutta tämä on mahdotonta, jos he ovat vielä toimintakykyisiä. Turvattomuus ja yksinäisyys ovat sellaisia asioita, joita ei painoteta tarpeeksi.

Omassa kodissa asuminen sopii varmaan monille vanhemmille ihmisille, jos heillä on sukulaisia, jotka käyvät heitä tapaamassa ja lisäksi on kotihoito. Kokoomuksen mainostamat digitaaliset laitteet, kamerayhteys ja turvarannekkeet auttavat tällaisessa tilanteessa.

Mutta kaikille tämä digitaalinen ihanuus ei sovi. Ei ole inhimillistä pitää vanhuksia kuin vankeina kotonaan, jos heillä ei ole muuta yhteyttä toisiin ihmisiin, kuin silloin tällöin pikaisesti poikkeavat kotiavustajat. Kameran avulla mahdollisesti valvotaan, että kaikki sujuu. Jos vanhus tuntee itsensä turvattomaksi ja pelkää, sanotaan: ei ole mitään hätää, onhan sinulla turvaranneke.

Vanhemmilla ihmisillä pitää olla oikeus päästä hyvin johdettuun julkiseen palvelutaloon, silloin kun he sitä toivovat. Kaikilla ei ole mahdollisuutta yksityiseen ympärivuorokautiseen hoivaan – se on tosi kallista.

Palvelutalot on mahdollista rakentaa kohtuullisin kustannuksin – esimerkiksi remontoimalla kunnassa tyhjilleen jääviä kiinteistöjä. Aina ei tarvitse purkaa kaikkea ja rakentaa huippulaitoksia, joihin kenelläkään ei ole varaa sijoittua.

Onko lainsäädäntö nykyisin sellainen, että yksityisten pienyrittäjien on mahdotonta lähteä alalle ja järjestää pienempiä yksiköitä, esimerkiksi muutaman vanhuksen tai vaikka kymmenen vanhuksen perhehoitoyksiköitä? Ne voisivat olla virikkeellisiä ja kodinomaisia ja täydentää muuta julkista palveluntuotantoa. Jos lainsäädäntö on este, sitä pitää muuttaa.

Nämä pienet yksiköt voisivat sijaita sairaaloiden läheisyydessä ja lääkäri voisi kiertää palvelutaloissa kerran viikossa ja tarvittaessa, samoin sairaanhoitaja.

Valtion rahoituksen turvin näiden asioiden järjestelyyn uusilla sote-alueilla ei tarvita kuin tervettä järkeä ja hyvää tahtoa.