Mediassa on jo kauan kerrottu työtekijäpulasta, mutta kukaan ei puhu palkoista. Luulisi, että nyt olisi työntekijöiden markkinat, kun on pula työvoimasta, mutta näin ei ole.
Edelleen kuulee kertomuksia työnantajista, jotka teettävät työntekijöillään töitä viikonloputkin, kun on kiire. Kun on vähemmän työtä tarjolla, silloin työntekijä saa pitää vuosilomansa, mutta sekin voidaan keskeyttää, jos tulee kiire. Onko tällainen ”paikallinen sopiminen” edes laillista? Entä jos tämä ei sovi työntekijälle, saako hän silloin lähtöpassit?
”Työllisyyskeskustelussa kiistellään usein kepeistä ja porkkanoista eli siitä, millä keinoilla ihmiset saataisiin töihin”, kirjoittaa Helsingin Sanomat.* Jospa porkkana olisikin palkka. Luulisi työn hoitajillekin maistuvan, jos palkka tuplattaisiin – ehkä löytyisi työntekijöitä! Jokainen päättäjä voi kokeilla, miltä tuntuu raskas, pitkä työvuoro lähihoitajana – pestä, käännellä, sietää moitteita, jopa käsiksi käymistä, kun henkilöstöpulan takia on niin kiire, että pitää juosta – noin 1675 euron nettopalkalla.
Sairaanhoitajia ja lähihoitajia pitää kouluttaa lisää ja niin ollaan nyt tekemässäkin, aloituspaikkoja lisätään. Mutta tämä ei riitä. Myös palkkaa on maksettava enemmän ja työehdot on korjattava inhimillisiksi.
Ei ole ratkaisu ongelmaan tuoda työvoimaa ulkomailta, jos he saavat vähemmän palkkaa – silloin se alentaa kaikkien palkkatasoa! Samaan aikaan suomalaiset hoitajat hakeutuvat joko ulkomaille, yksityiselle puolelle tai vaihtavat alaa.
Myös lääkäreiden koulutuspaikkoja on lisättävä, tässä maassa päätökset tekee maan hallitus, ei Lääkäriliitto. Valmistuvien lääkäreiden on työskenneltävä kunnallisissa terveyskeskuksissa tietty aika, jolloin he saavat myös tärkeää kokemusta erilaisista taudinkuvista. Ehkä tontti järvenrannalla saisi jonkun heistä jäämään paikkakunnalle pysyvästikin.
Lääkärikoulutus – niin kuin muutkin pitkät koulutukset – maksaa yhteiskunnalle pitkän pennin. On annettava yhteiskunnalle myös jotain takaisin, kun on koulutuksen saanut.
On aivan selvää, että yksityinen puoli haluaa rapauttaa vähitellen, mutta varmasti Suomen loistavan terveydenhuollon. Tätä vastaan pitää kaikkien taistella.
Pitää tutkia, kuka viime kädessä maksaa yritysten työterveyshuollon. Yritykset ostavat tietyn palvelun yksityisiltä terveydenhoitoyrityksiltä, kuten Mehiläinen ja Terveystalo. Työntekijä pääsee nopeasti tutkimuksiin ja hoitoon, mutta saavatko yritykset vähentää hoitokulut täysimääräisesti verotuksessa? Näin ollen palvelu olisi näille yrityksille käytännössä ilmaista. Kuka tämän palvelun sitten maksaa? Me, veronmaksajat. Onko järkevää siirtää tällaisia rahasummia yksityisille firmoille, jotka eivät ehkä maksa kaikkia verojaankaan Suomeen – vai kehittää julkista terveydenhuoltoa entistä tehokkaammaksi ja paremmaksi? Sen paremmuuden pitää näkyä myös työntekijöiden palkoissa ja työehdoissa.
Myös ammattiliittojen on aika herätä toimimaan. Heidän tehtävänsä on pitää työntekijän puolta, jos se on päässyt unohtumaan. Sen pitää tapahtua nyt, ei ainoastaan silloin, kun työntekijä joutuu oikeudessa puolustamaan itseään.
*HS 5.9.2021, Työ etsii nyt tekijäänsä, pääkirjoitus