Suomi elää metsistä. ”Metsä, sehän on aina mukana”, sanoo mainoskin. Nyt on kuitenkin Euroopan Unionin taholta todettu, että Suomen metsät tuottavat vähemmän puuta kuin niitä hyödynnetään. Siksi Suomi joutuu todennäköisesti hyvittämään päästöoikeuksia, koska metsät eivät enää toimi riittävästi hiilinieluina.

Kyllähän sen näkee, kun joka puolella Suomea nyt autoilee, kuinka paljon puuta kaatuu teiden viereltä. Teollisuus tarvitsee puuta, se on selvä ja Venäjältä ei enää puuta tuoda. Yksityiset metsänomistajat tietysti hyödyntävät metsiä miten haluavat ja heitä jopa kannustetaan hakkuisiin nyt, kun puun tuonti Venäjältä on loppunut.

” – Aloitimme juuri jäsenistölle kohdistetun harvennuksiin liittyvän tuplabonuskampanjan eli kannustamme metsänomistajia myymään kesänaikaisia harvennusleimikoita. Saadaan siinä samalla metsiä parempaan kasvukuntoon ja puuta paremmin liikkeelle, sanoo Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä.”*

Jonkun pitää nyt ottaa vastuu asiasta ja selvittää, mistä johtuu, että metsät kasvavat vähemmän puuta kuin odotettiin. Ajateltiin, että lämmennyt ilmasto kasvattaisi metsiä entistä enemmän, mutta näin ei ole käynyt. Ovatko hakkuumäärät liian suuria vai kasvavatko istutetut taimet kuivuusjaksojen takia heikosti?

Ovatko avohakkuut paras tapa korjata puuta? Jos metsiä korjattaisiin jatkuvan kasvun periaatteella, varjostaisivatko suuret puut kasvavia taimia kuivuusjaksojen aikana? Näitä asioita pitää Luonnonvarakeskuksen pikaisesti selvittää.

Osa metsistä kuuluu kunnille, seurakunnille ja tietysti suuri osa on valtion metsää. Siksi valtiolla on vastuu selvittää ilmaston kannalta kestävä hakkuiden määrä.

Onhan todella hölmöläisen hommaa, jos ensin saadaan enemmän tuloa kaatamalla paljon puuta, mutta sitten valtio joutuu korvaamaan rahallisesti menetettyjä hiilinieluja. Maalaisjärjellä ajatellen siinä ei ole järjen hiventä, mutta näinhän se on politiikassa – eihän siinä järkeä tarvitse ollakaan.

Pelottavaa on se, että näistä asioista ei keskustella.

*yle.fi, 16.12.2021, Hanna Eskonen: ”Suomen metsissä on tapahtunut yllättävä muutos, joka voi vaikuttaa ilmastotavoitteisiin, tutkija: ”Kasvun lasku voi pienentää hiilinielua reippaasti”

*yle.fi, 28.4.2022, Hannele Muilu, Minna Pantzar: ”Venäjän tuontipuu loppui ja hurjaa tulosta tehneiden metsäyhtiöiden katse kääntyi metsänomistajiin – metsäjätti tarjoaa hakkuista tuplabonusta”

*hs.fi, 12.5.2022, Heli Saavalainen: ”Suomen metsiä hakataan perusteilla, joilla ei ole mitään tieteellistä pohjaa – Tuore raportti riepottelee useita ilmastoväitteitä”