Hesari tuo silloin tällöin yhteiskunnan epäkohtia esille – viimeksi ulkomaisen työvoiman alipalkkauksen ja riiston otsikolla ”Siivoton ala”. Edellisen kerran lehdessä kirjoitettiin ravintola-alan väärinkäytöksistä, erityisesti nepalilaisista ravintoloista, jotka vaikuttivat olevan saman perheen ja suvun hallinnassa.
Hesari tekee silloin tällöin näitä ”paljastusjuttuja”, kutsuu haastateltavaksi muutamia ihmisiä ja kertoo heidän tarinansa. Se on kuin heitettäisiin luu koiralle – annetaan lukijoille jotakin keskusteltavaa hetkeksi aikaa, kunnes asia unohtuu ja tulee muita juttuja. On varmaan hyvin vaikeaa löytää sopivia haastateltavia, kun monet eivät edes halua esiintyä omilla kasvoillaan, mutta se ei ole tutkivaa journalismia.
Tutkiva journalismi tuo esiin numeroita, palkka- ja työehtosopimustietoja pidemmältä ajalta. Siinä selvitetään kuka hoitaa rekrytoinnin yrityksiin, kuinka paljon maksetaan palkkaa ja kuinka paljon tehdään tunteja ja kuinka paljon niitä kirjataan. Selvitetään myös, onko muita etuuksia ja sopimuksia työnantajan taholta, maksetaanko ylitunneista ja viikonlopuista lakisääteinen korvaus. Selvitetään, kuinka paljon ulkomaisia työntekijöitä yrityksessä on ja mihin maahan verot maksetaan. Tämä on työlästä, mutta sitä on tutkiva journalismi. Tutkivaan journalismiin kuuluu myös tapausten seuranta. Miten on mahtanut käydä nepalilaisten ravintolayrittäjien? Heitä syytettiin lähes ihmiskauppaan verrattavasta toiminnasta. Onko siitä annettu tuomioita ja onko annettu rangaistuksia?
Kun lähes koko Suomen rakennusalan alihankintaketjut on annettu ulkomaisille työntekijöille, tämä olisi tärkeää tietoa. Jos työntekijät nukkuvat rakennuksilla styroksipakettien päällä tai asuntovaunuissa, se ei tunnu ketään kiinnostavan. Kovin paljon rahaa ulkomaiset työntekijät eivät Suomeen jätä, raha siirtyy työntekijöiden kotimaahan. Onhan se hyvä, että tällä tavoin tasataan elinolosuhteita, koska me olemme ”varakkaita”, niin kuin eräs talousasiantuntija sanoi televisiossa. Mutta ainakin Suomi köyhtyy tätä vauhtia. Kohta ei ole enää, mistä antaa. Toki osalla menee hyvin, mutta osa kansasta velkaantuu entistä pahemmin.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki vaati Hesarin siivousalaa koskevan jutun jälkeen, että työlainsäädännön rikkomisesta ja ihmiskaupasta pitää tehdä rikoslain alainen asia. Perussuomalaisten Jussi Halla-aho oli realistisempi – hän oli sitä mieltä, ettei siitä ole mitään hyötyä. Halla-aho oli sitä mieltä, että uhrit eivät uskalla puhua, eikä poliisilla ole resursseja tutkia. Kumpi on oikeassa?
Hesarin toimittaja Paavo Teittinen kirjoitti sunnuntaikolumnissaan*, että ”aluehallintoviraston toimivaltuudet ovat mitättömät ja tarkastajista on pulaa”. Hän jatkoi: ”Rikosuhripäivystys julkaisi torstaina kannanoton, jossa tuodaan esiin, että valtaosa alipalkkaustilanteista on jo nyt kriminalisoitu työsyrjintärikoksena. Järjestö toteaa, että tapaukset tulkitaan silti usein siviilioikeudellisiksi palkkariidoiksi tutkimatta, onko taustalla rikos”. Kolumnissaan Teittinen epäilee, että joillakin poliiseilla on asiaan vähättelevä asenne. Poliisia tästä asiasta on turha syyttää. Rikollisuus on lisääntynyt Helsingissä kuusi prosenttia ja tarve poliisien voimankäytölle, kuten etälamauttimen käytölle on kasvanut.* Kaikenlainen vanhusten huijaaminen ja moraalittomuus on lisääntynyt. Ehkä poliisilla on muutakin tekemistä, kuin selvitellä palkkakiistoja, kuten lapsiin kohdistuva henkinen, fyysinen tai seksuaalinen väkivalta.
Monet pikkurikokset, pyörävarkaudet yms. poliisi jättää jo nyt kokonaan tutkimatta.
Kaikkein julminta asiassa on se, että maahanmuuttajat itse ovat usein maanmiestensä hyväksikäyttäjiä. He ovat sitä mieltä, että hyvä, kun nämä saavat töitä ja edes jotain palkkaa – olosuhteet ovat kuitenkin paremmat kuin omassa maassa. He pidättävät suuren osan työntekijän urakasta saadusta rahasta itselleen ja suvulleen. Mutta hankipa tästä näyttöä – siinä olisi tutkivalle journalismille aihetta! Tuntuu, että tämäkään ei kiinnosta ketään, kuten Paavo Teittinen kolumnissaan sanoo: Ihmiskaupan juurtumisen Suomeen ”on annettu tapahtua”.
Sama on EU-elpymisrahojen käytön seuraamisen kanssa. Ministeri Li Andersson kirjoitti Kansan Uutisissa, että ”kun lainan takaisinmaksuun käytetään jäsenmaksuja, saavat Euroopan oikeistopopulistit jälleen uuden mahdollisuuden rakentaa kansojen välistä vastakkainasettelua”*. Onko tämä Li Anderssonin ainoa huoli – etteivät perussuomalaiset ja muut populistit vain saa vettä myllyynsä? Myös Europol oli huolissaan elvytysvarojen päätymisestä järjestäytyneelle rikollisuudelle. Miten näiden elvytysvarojen käyttöä seurataan? Siinä olisi myös aihe tutkivalle journalismille – minne miljardit katoavat?
On aika raivostuttavaa ja turhauttavaa, että ihminen leimataan heti rasistiksi, jos hän vähääkään tuo negatiivisia asioita esille ja kyseenalaistaa asioita. Sitä ei saa tehdä. Erästä maahanmuuttajaa oli hänen Facebook-sivuillaan moitittu mauttomasta vitsistä, hän vastasi siihen, että hän tarkoitti oikeastaan kantasuomalaisia – he ovat vitsi! Vastasin hänelle, että olen neljän lapsen kantasuomalainen äiti ja kieltäydyn olemasta vitsi. Sain vastaukseksi kommentteja kuten: Sinun kannattaisi hymyillä enemmän ja ottaa aurinkoenergiaa. Tämän tasoista on keskustelu Facebookissa.
Tämänkin kirjoitukseni jälkeen saan varmaan kommentteja: älä tuo turhaan ikäviä asioita esille, ne eivät kiinnosta ketään, hymyile enemmän, ota aurinkoenergiaa ja leivo vaikka makea kakku, niin tulet paremmalle tuulelle!
*Helsingin Sanomat, 2.8.2020, sivu B 13
*Demokraatti/STT 3.8.2020
*Kansan Uutiset 7.8.2020, sivu 25