Mihin yksityisiä yrityksiä tarvitaan? Tietysti tuottamaan tuotteita ja tarjoamaan palveluita, ennen kaikkea luomaan työpaikkoja ja sitä kautta hyvinvointia koko yhteiskunnalle. Tämä toimii niin kauan, kun kaikki menee hyvin, mutta kun jokin menee pieleen, me – siis veronmaksajat – saamme siivota sotkut.

Usein yrityksen johtajat eivät edes vastaa haastattelupyyntöihin, kuten nytkin Psykoterapiakeskus Vastaamon tapauksessa. Ei ole kanttia tulla kertomaan, miksi asiat eivät ole sujuneet, niin kuin asiakkaat ovat olettaneet. Ainahan voi vedota siihen, että tietoturva-asiat ovat salaisia, eikä yrityksen asioista saa puhua.

On kammottavaa, että illan tv- lähetyksessä poliisin edustaja kertoi, ettei heillä ole tietoa yrityksen tietoturvan tasosta tällä hetkellä. Pitäisihän poliisilla olla se tieto, varsinkin kun rikosilmoituksia on tehty.

Miksi Vastaamo ei ole hoitanut tietoturva-asioita kuntoon, vaikka tietomurtoyrityksiä on uutisten mukaan ollut aikaisemminkin? Syynä on tietysti raha.

Yrityksen tehtävä on tuottaa mahdollisimman paljon voittoa osakkailleen tai omistajilleen. Kaikesta säästetään, mistä voidaan. Voi tietysti olla huolimattomuutta tai typeryyttä, mutta luulen, että kyse on täysin tahallisesta toiminnasta. Otetaan riski ja luotetaan siihen, että jos jotain ikävää tapahtuu, yhteiskunta tulee apuun.

Näiden yritysten lista on loputon, joissa on ollut ongelmia ja yhteiskunta tulee apuun ja maksaa viulut. Tietenkin voi aloittaa kaivosyrityksistä, mutta nyt kuvaan on tullut hoiva-ala: Attendolla oli puutteita, joihin valvontaviranomainen joutui puuttumaan. Yksityisissä hoivakodeissa oli henkilöstövajausta ja ongelmia lääkityksen kanssa. Hyvin pitkämielisesti annettiin aikaa korjata puutteet, vanhuksethan eivät enää mitään pysty vaatimaan.

Apotti- tietojärjestelmä haluttiin välttämättä ottaa Vantaallekin, vaikka siitä oli epäileviä kantoja. Ilmeisesti Kokoomus niin voimallisesti ajoi asiaa. Minnekäs ne kaupunginvaltuutetut ovat nyt piiloutuneet, kun on paljastunut, että syy huoleen oli todellinen?

”Monet Apotin käyttäjät kokivat, että järjestelmä on epälooginen”, THL:n tutkija Maiju Kyytsönen kertoo.

”Kyllähän se, että haittatapahtumia tapahtuu, kertoo siitä potilasturvallisuuden tasosta. Sairaanhoitajat kokivat esimerkiksi organisaatioiden välisen tiedonkulun olevan vielä kehittämistä vailla. Ongelmia koettiin myös tietojärjestelmien teknisessä toimivuudessa ja ihan rutiinitehtävien suorittamisessakin.”

Tutkija on huolissaan potilasturvallisuudesta.

”Jos nämä tietojärjestelmät eivät kykene tukemaan sairaanhoitajien päivittäistä työtä, niin se on ihan aito ongelma”, tutkija sanoo.

Kyytsösen mielestä aiheeseen on syytä puuttua.*

Niinpä niin. Kukahan ne viulut maksaa, jos tietojärjestelmää muokataan käyttäjäystävällisemmäksi? Eihän tietysti ole tarkoitus, että lääkärien tai sairaanhoitajien työaika kuluu siihen, että he miettivät tietokoneen ääressä puoli tuntia, mihinhän tämäkin tieto kuuluu.

Jos yksikin täysjärkinen virkamies tai kaupunginvaltuutettu olisi seurannut vieressä, kun hänen omia terveystietojaan kirjataan järjestelmään, hän olisi sanonut: ei tällaista voi ottaa! Ja lääkärien ja sairaanhoitajien tapauksessa kyse ei ole tumpeloista, jotka eivät osaa käyttää tietotekniikkaa, vaan ihmisistä, joille tietotekniikka on hyvinkin tuttua.

Mutta yritykset osaavat esittää asiat niin kuin olisi kysymys rakettitieteestä ja aina väliin sopivasta naurahtaen todeta: ai niin, sorry en tiennyt, että sinä et ymmärrä. Kyse on myyntitekniikasta.

Tunnen ihmisiä, jotka vihaavat virkamiehiä ja kunnan työntekijöitä yli kaiken. He ovat sitä mieltä, että nämä ovat ”suojatyöpaikoissa”, joista ei ikinä saa potkuja ja että he eivät tiedä oikeasta maailmasta mitään, jossa työpaikka voi mennä alta milloin vain. On totta, että virkavirheen pitää olla todellinen, ennen kuin kunnan työntekijä saa potkut. Mutta kyllä kunnan virkojakin lopetetaan ja työ haastavissa viroissa, kuten esimerkiksi lastensuojelussa, voi olla todella uuvuttavaa.

Kukaan ei kaipaa Suomeen kolhooseja eikä Neuvostoliittoa, mutta kaipaamme parempaa organisaatiota ja jämäkämpiä ihmisiä kunnan ja valtion hommiin. Ihmisiä, jotka eivät pelkää. He eivät saa pelätä vaatia lisää resursseja, eivätkä he saa pelätä yritysten edustajia tarkastaessaan firmoja ja heidän on johdettava organisaatioitaan tehokkaammin.

Ai niin, se alkuperäinen kysymys: Mihin yksityisiä yrityksiä tarvitaan? Vastaus on, että tuottamaan tuotteita – vaikkapa tekemään venttiileitä. Niitä ei tarvita mihinkään muuhun, on osoittautunut, että mitään muuta ne eivät osaa – ainakaan paremmin kuin julkinen puoli.

*Apotti tietojärjestelmä, 21.10.2020 MTV Uutiset