Julkisessa keskustelussa toistuvat monesti kumotut myytit. Olen lukenut edellisen kymmenen vuoden aikana monta uutista, tutkimusta ja blogipostausta, jotka osoittavat, että työttömien tilanne ei johdu heidän luonteenpiirteistään, sairaspäivien ongelma ei ole spontaanien krapulavapaiden ottaminen eikä Suomen talous romahda maahanmuuton ja sosiaaliturvan yhdistelmän vuoksi.

Tiedättehän: Suomessa on vuosien ajan ollut työttömiä noin kymmenen kertaa enemmän kuin avoimia työpaikkoja, ja kyselyjen mukaan suurin osa työttömistä haluaa ja hakee töitä. Mahdollisuus pitää sairaspäiviä omalla ilmoituksella ennemmin vähentää kuin lisää poissaoloja. Jos maahanmuutosta haluaa välttämättä puhua talouden eikä esimerkiksi ihmisoikeuksien näkökulmasta, kansantalous pikemminkin tarvitsee siirtolaisia työntekijöiksi ja kuluttajiksi kuin kärsii heistä. Ja niin edelleen ja edelleen.

Silti väitteet toistuvat. Niiden kumoaminen ei tunnu vaikuttavan mitenkään. Sakari Timonen voi kirjoittaa tuhat perusteltua bloggausta työttömyydestä, lehdet voivat uutisoida sairaslomatutkimuksia miten paljon tahansa ja tutkijat voivat julkaista maahanmuutosta joka päivä viisi punnittua kirjoitusta. Samat väitteet jatkavat silti kiertämistään keskustelussa. Ville Lähteen kirja Paljon liikkuvia osia on hyvä kokoelma väitteitä ja näennäisiä vastakkainasetteluja, jotka kiertävät julkista keskustelua zombien tavoin.


Luultavasti tietyt
väitteet tulevat toistumaan niin kauan kuin niihin halutaan uskoa. Niitä ei kumota faktoilla tai käsiteanalyysilla.

Michel Foucault käsittelee eräässä luentosarjassaan ranskalaisen poliitikon Gui-Jean-Baptiste Target’n vuonna 1804 kirjoittamaa tekstiä. Siinä Target kuvaa yhteiskunnan luokkajaon seuraavasti: yhtäältä ovat valaistuneet ja koulutuksen täydellistämät sivistyneet luokat, toisaalta alaluokat, jotka ovat kurjuuden, rikollisten tottumusten ja synnin turmelemia. Alaluokista tulee rikollisia ja primitiivisiä ihmisiä, joita vaivaa laiskuus, himo ja kateus. Eräänlaisena ”äpärärotuna” he vastustavat työtä, taloutta ja omaisuutta.

Foucault’sta kirjoittava Eetu Viren huomauttaa, että “kuvaukset kuulostavat tietenkin äärimmäisen tutuilta, ja ovat kuin suoraan nykyisistä sosiaaliturvan väärinkäyttäjien ja laiskottelevien maahanmuuttajien kuvauksista”.

Niin kauan kuin yhteiskunnassa on luokkarakenne, tällaiset kuvaukset tulevat jatkumaan.

Työttömiä halveksutaan niin kauan kuin siihen tunnetaan tarvetta, eikä mikään tilasto välttämättä kumoa tätä tarvetta. Sairaslomia epäillään niin kauan kuin palkkatyötä halutaan katsoa työmoraalin kontrollin näkökulmasta. Siirtolaisten asemaa halutaan hankaloittaa entisestään taloudellisesti niin kauan kuin on tarve verhota rasismi talouspuheeseen ja pitää yllä kansalaisuuden tai ihonvärin perusteella syrjiviä asetelmia.

On tärkeä muistuttaa faktoista jatkuvasti. Niiden lisäksi on hyödyllistä käsitellä myös tunteita ja haluja, jotka saavat ihmiset sivuuttamaan faktat toistuvasti.

Miksi vallitsee niin voimakas tarve halveksua työttömiä? Miksi työmoraalin ylläpito on niin tärkeää, että työntekijöitä pitää kontrolloida vaikka tuottavuuden laskun uhallakin? Miksi muut ihmiset kuin Suomen kansalaiset ovat joillekin niin pelottava asia?


Ehkä vielä
tärkeämpi kysymys kuuluu: entä, jos julkisen keskustelun myytit pitäisivätkin paikkaansa.

Entä jos olisikin totta, että monet työttömistä ovat laiskoja eivätkä mene töihin, koska ilman töitä on mukavampaa? Mitä sitten, jos ihmiset todella ottaisivat sairaslomaa krapulaa varten? Olisiko hirveä tilanne, jos Suomeen tulisi paljon ihmisiä taloudellisista syistä?

Jos faktat olisivat toisin päin, pitäisikö meidän alkaakin vaatia laiskojen työttömien pakottamista töihin?

Jos merkittävä osa sairaslomista olisi niin sanottua omaa lomaa, pitäisikö sairaslomakäytäntöä tiukentaa?

Jos siirtolaisuus suuntautuisi erityisellä painotuksella Suomeen, koska maassa on edelleen maailman mittakaavassa kohtalainen sosiaaliturva, pitäisikö alkaa rasistiksi?

Mitä jos alaluokista todella tulisi rikollisia, laiskoja, himokkaita ja kateellisia työn ja omaisuuden vastustajia?

Keskustelu jauhaa paikoillaan, jos tällaisia kysymyksiä ei käsitellä vaan jäädään jankkaamaan siitä, onko laiskoja työläisiä tilastojen mukaan yksi, kymmenen vai sata tuhatta.


Itse en
usko, että laiskuudella on yhtään mitään tekemistä työttömyyden kanssa. Mutta mitä sitten, vaikka olisikin? Haluan ylläpitää vahvaa työttömyysturvaa, vaikka se tukisi laiskottelua.

Jos ihminen kieltäytyy töistä, se johtuu tavallisesti siitä, että työssä on ongelmia. Lisäksi voi kysyä, mitä vikaa laiskottelussa on: jokainen tarvitsee lepokausia. Sitä paitsi vapaus auttaa luovuutta. Innovaatioita vaativan hallituksen pitäisi ennemmin lisätä laiskottelua kuin vahtia sitä.

En myöskään usko, että ihmiset ottavat sairaslomaa kovin herkästi, varsinkaan jos työpaikka on hyvä ja ihminen on sitoutunut siihen. Haluan kuitenkin pitää sairaslomakäytännöt mahdollisimman vapaina ja vahvoina, vaikka ihmiset käyttäisivät sitä joskus toipuakseen edellisyön bileistä tai jäädäkseen kotiin pelaamaan älypuhelimella.

Jos töissä on niin hirveää, että työntekijä mieluummin ottaa sairaslomaa kuin menee töihin, vika voi olla työntekijän sijaan työelämässä. Sairaspäivä voi olla vastarinnan tekemisen tai palkan nostamisen tapa vähäosaisille.

Enkä usko, että siirtolaisuus selittyy yksinkertaisella vetovoimamallilla, jossa “avokätinen sosiaaliturva” houkuttelisi Suomeen – Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläisen sanoin – “epäterveitä elementtejä”. Haluan kuitenkin tarjota Suomeen tuleville ulkomaalaisille mahdollisimman vahvan sosiaaliturvan eli saman kuin suomalaisille, vaikka se tarkoittaisi, että joku valitsee sen perusteella Suomen eikä jotakin muuta maata.

Vai haluammeko todella jakaa ihmiset eriarvoisiin luokkiin kansalaisuuden, ihonvärin tai uskonnon perusteella?

Listaa voi jatkaa. Jos perustulo toteutetaan ja moralistien pahin pelko toteutuu, eli pieni osa ihmisistä todella kantaa koko perustulonsa Alkoon, niin… Entä sitten? Niinhän pieni osa ihmisistä nytkin jo tekee, ja luultavasti tulee tekemään tulomuodosta riippumatta. Viinan juomista ei estä se, tuleeko raha byrokraattiselta virkailijalta vai automaattisesti. Ja niin edelleen.

Zombiväitteiden alta voi kaivaa maata miettimällä, mitä tapahtuu, jos väittäjien pelkäämä skenaario todella tapahtuisi.

Ehkä pahat pelot eivät olekaan niin pahoja. Tai ehkä ne ovat jo toteutuneet.