Kun muutin Helsinkiin kymmenen vuotta sitten, se tuntui steriililtä ja kylmältä, korrektilta. Mikä Jyväskylässä tai Tampereella oli huumoria, sai pääkaupungissa aikaan hämmentynyttä vilkuilua. Se ei ollut helsinkiläisten mielestä hauskaa.
Nyt en viittaa mihinkään ”poliittisesti epäkorrektiin huumoriin” eli rasistisiin tai seksistisiin vitseihin. Tarkoitan yksinkertaisesti tekemisen tapaa.
Suomalaisen huumorin historia on sitä, että kansanomaisesti nauretaan helsinkiläisille. Se on oikein. Helsingissä nimittäin sijaitsee kaikki ei-hauska: eduskuntatalo, ministeriöt, Hesarin ja Ylen päämajat, opetushallitus, suojelupoliisi, Elinkeinoelämän Keskusliitto, pörssi, suuryritysten konttorit ja hipsterit.
Kun maalla tehdään parodiaa, Helsingissä esitetään tosikkomaista kritiikkiä. Maalla elämä on komediaa, vaikka välillä traagistakin. Helsingissä elämä on äidinkielenopettajan vaatimukset täyttävää ainekirjoitusta. Maalla lutjutellaan ameebamaisesti, Helsingissä jäykistytään ja patsastellaan. Maalla revetään, Helsingissä vakavoidutaan.
Maan ja kaupungin välille voi tuskin pystyttää kliseisempää vastakkainasettelua, ja kuitenkin se on totta.
On varmasti selvää, että ”maalla” viittaa tässä koko Helsingin ulkopuoliseen Suomeen, koska sitähän se on: maaseutua. Naurettavaa, märkää, mutaista ja törkeää maaseutua.
Vähitellen olen tajunnut, että suomalainen huumori tulee todellakin aivan muualta kuin Helsingistä.
Spede Pasanen oli kotoisin Kuopiosta ja muutti Helsinkiin vasta 23-vuotiaana. Kummeli on Tampereelta. Pirkka-Pekka Petelius syntyi Torniossa ja kasvoi Kouvolassa ja Kuusankoskella. Kukaan Alivaltiosihteereistä ei ole Helsingistä, ei varsinkaan Simo Frangén.
Minna Koskela ja Heli Sutela opiskelivat kyllä Teatterikorkeakoulussa mutta ovat kotoisin Janakkalasta ja Lappeenrannasta. Pertti Jarla on maanviljelijäperheen lapsi Nastolasta. Ismo Leikola on Jyväskylästä, Iikka Kivi Oulusta.
On tietysti vastaesimerkkejä, kuten Lapinlahden Linnut ja Ketonen & Myllyrinne. Molemmat ovat nimenomaan kaupunkihuumoria. Toisaalta Lappareiden jäsenistä suuri osa on syntynyt muualla, ja Ketonen & Myllyrinne tulevat Espoosta ja Vantaalta.
Huumorintekijät päätyvät usein Helsinkiin, mutta väitän, että itse huumorin raaka-aineet on muualta salakuljetettu.
Helsingin huumorintajuttomuus näkyy konkreettisesti ruohonjuuritason poliittisessa toiminnassa.
Vuosina 1996-2003 Helsingissä järjestettiin itsenäisyyspäivänä Kuokkavierasjuhlia, jotka vastustivat kapitalismia ja vaativat yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Mielenosoitusperinne muuttui todella tosikkomaiseksi, kun se herätettiin zombina henkiin vuonna 2006 ilman uusia ajatuksia.
Kun linnan juhlat siirrettiin Tampereelle vuonna 2013, tamperelaiset saivat nopeasti juonesta kiinni ja järjestivät älyttömät lätkäaiheiset ”Kiakkovierasjuhlat”. Tapahtuma oli parodiaa tuhannen auringon tulivoimalla: se teki naurunalaiseksi niin nationalistisen urheiluperinteen kuin linnanjuhlissa pönöttävän pukuväen ja toisaalta myös helsinkiläisen kuokkavierasperinteen.
Mikä olisi voinut olla absurdimpaa kapitalismin kritiikkiä kuin joukko tamperelaisia rikkomassa lätkämailoilla Stockmannin ikkunoita samalla kun mellakkapoliisi kaasuttaa keski-ikäisiä ja ratsastaa kuorotyttöjä kumoon? Situationistit olisivat olleet ylpeitä.
Viime syksynä Suomessa yleistyivät rasistiset mielenosoitukset ja äärioikeistolaiset katupartiot. Helsingissä järjestettiin synkkäilmeisiä vastamielenosoituksia, jotka huipentuivat itsenäisyyspäivän Vapaus pelissä -tapahtumaan.
Rasisteja ei lopulta nolattu tai estetty eikä sympatioita juuri saatu. Tosikkomaiset antifasistit ajautuivat umpikujaan.
Tampereella oltiin taas paremmin jyvällä. Viikonloppuna Loldiers of Odin -ryhmä pilaili Odinin sotureiden kustannuksella. Värikkäillä klovneilla oli mukanaan itse Odin-jumala kylpytakissa. He pelleilivät, ryömivät, lauloivat ja leikkivät tosikkomaisten äärioikeistosotureiden ympärillä. Loldier-isku oli ensiluokkaista trollausta. Itse lollaajien ulkomaillekin levinnyt tiedote on täyttä kultaa:
– Kuulimme huhua, että kaduilla partiointi on trendikästä ja ihan kaikkien ihmisten ja eläinten parhaaksi, joten mekin kokosimme omat kompastelevat valiojoukkomme. Kuperkeikkojen lomassa ymmärsimme kuitenkin, että meille vain nauretaan, kerhon pääsihteerin alivara-apulainen Klaara Klovni toteaa.
Klovnin mukaan kerho yritti silti pelastaa monta neitoa pulasta.
– Mutta neidot eivät jostain syystä arvostaneet sankaritekojamme, ihmettelee Klaara. (…)
Olemme poliisin punaiset nenät ja valtavat korvat, ja täytämme poliisin saappaat liikavarpaillamme. (…) Lempivärejämme ovat pinkki, oranssi, sininen, pinkki ja vihreä, mutta hauskuutamme kaikkia väriin katsomatta. Toisen kaupungilla tavatun partion tapaan pidämme myös valkoisista asioista, kuten lumesta, valkokaulustyöntekijöistä, valkovuokoista, valkohaista, valkuaisista, a4-paperista (myös muut koot ok), maitovalaista ja vaniljajäätelöstä.
Loldiersejä voi seurata Facebookissa. Tamperelaisilla on vain parempi huumorintaju kuin helsinkiläisillä.
Maaseudulla tai sen rajalla ollaan hauskempia. Helsinki on kiveä, betonia ja lasia. Kuten sanonta kuuluu: kukat kasvavat paskasta, hiotuista timanteista ei synny mitään.