Konsultit, headhunterit, hallituspuolueet, työntutkijat ja startupit etsivät jatkuvasti ihanteellisia työntekijöitä, joita nostaa jalustalle ja palkata näkyvälle paikalle. Haussa on niin sanottu hyvä tyyppi, jonka ympärille kuhisee.

Hyvä tyyppi hallitsee laajan valikoiman taitoja, tekee työtä ympäri vuorokauden, tuntee kaikki, osaa välittää tunteita ja kehittää jatkuvasti omaa brändiään. Hyvästä tyypistä tulee muillekin hyvä olo. Hyvä tyyppi on henkilö, josta Ellun Kanat, Miltton ja Bob the Robot kilpailevat.

Etsinnän voi lopettaa, sillä vastaus kysymykseen nykyajan parhaasta työläisestä on Suvi Auvinen.

Auvinen on itseään brändäävä anarkisti, joka poseeraa iltapäivälehtien ja naistenlehtien sivuilla, vetää omaa show’taan Radio Helsingissä, flirttailee Jari Sarasvuon kanssa, bloggaa Imagelle ja livestriimaa vegaanikokkausta Periscopessa.

Auvinen on niin sanotun uuden työn sankari, kuten tietysti me kaikki freelance-monisählääjät olemme. Uudesta työstä on puhuttu 1970-luvulta lähtien, joten se ei enää ole kovin uutta. Toisaalta nimitys on edelleen perusteltu, koska tässä työssä on niin valtava kontrasti sekä tehtaassa tehtyyn teollisuustyöhön että jossain määrin myös maatalousyhteiskunnan töihin.

Jussi Vähämäki esittelee työntutkimuksen klassikossaan Kuhnurien kerho (2003) seitsemän uuden työn piirrettä. Esittely on kuin luotu Auvista varten.


1. Työssä korostuu yhteistyö ja kommunikointi. Monen muun aktivistiosaajan tavoin Auvinen aloitti poliittisen työnsä järjestämällä talonvaltauksia. Valtaamista voi pitää äärimmäisenä organisointikouluna: tilanteet ovat stressaavia, työtä tehdään aamusta iltaan, kaikki on epävarmaa, mukana olevat ihmiset ovat erittäin erilaisia ja eri-ikäisiä. Bonuksena koko toiminta on täysin laitonta.

Yhteiskunnallisissa liikkeissä Auvinen on oppinut kytkeytymään yhteisöihin ja luomaan uusia organisaatiomuotoja. Ruohonjuuritason poliittinen organisoiminen opettaa juuri niitä yhteistyötaitoja ja projektinhallintakykyjä, joita työelämässä himoitaan.


2. Työ on olemassa selkeästi rajatun työpaikan sijaan vain epämääräisinä verkostoina. Työn muutos näkyy anarkistiliikkeessä. Kun vanha anarkisti saattoi esimerkiksi tehdä koko elämänsä yhtä ja samaa lehteä tai harjoittaa syndikalismia vakituisesta työpaikasta käsin, nykyajan anarkistilla on oltava monta erilaista näyttämöä.

Auvinen bloggaa, kirjoittaa lehtijuttuja, ohjaa näytelmiä, kokkaa, esiintyy, puhuu, poseeraa, tekee radiotöitä, kommentoi, matkustaa, verkostoituu, vilahtaa Palefacen musiikkivideolla, levittää meemejä, seuraa trendejä ja stailaa itseään. Hän on jatkuvasti läsnä Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa, Ask.fm:ssä ja Periscopessa. Näyttämöt limittyvät toisiinsa, verkostot vuotavat joka suuntaan ja synergiaetu paisuttaa brändiarvon suureksi.


3. Koko elämä on työaikaa. Useimmat haastattelemani aktivistit ovat säännöllisesti burnoutin partaalla, koska työaikoja ei ole ja tekemistä on niin paljon. Myös Auvinen, tai ainakin hänen julkkisroolinsa, näyttää uhranneen työlle kaiken.

Kaikki musiikista ja hampurilaisista meikkaamiseen ja poliittiseen analyysiin palvelee  brändiä. Työ on elämää, elämä työtä, eikä ulkopuolta enää ole, on vain itseään virtuoosimaisesti veistävä ihminen, jolle kaikki on raaka-ainetta uuden tuottamista varten. Aktivistin elämä on kuin muotti, jolla uusi työläinen valetaan.


4. Käsityöläisen erikoistuminen korvautuu yleisellä ammattilaisuudella. Uusi työntekijä ei myy itseään millään yksittäisellä taidolla vaan minkä tahansa osaamisella. Työntekijä ei osaa pelkästään kirjoittaa, vaan myös työskennellä visuaalisesti, puhua, esiintyä, organisoida ja ylipäänsä olla mukava henkilö.

Auvinen keksii itsensä jatkuvasti uudelleen: ensin talonvaltaaja, sitten tv-väittelijä ja lehtijulkkis, seuraavaksi vegaanikokki ja samaan aikaan radiotoimittaja, seuraavaksi ehkä urheilija tai konsultti. Hän on valmis melkein mihin tahansa: hänen lahjakkuutensa ei liity mihinkään erityiseen, vaan kaikkeen.

Anarkistina hänessä on myös nykytyössä paljon kaivattua ”boksin ulkopuolelta ajattelemista”, innovatiivisuutta ja luovaa normeista poikkeamista. Hänestä kiistelevät niin anarkistit kuin Ilta-Sanomien päätoimittajakin. Hän herättää keskustelua, ärtymistä ja ihailua (erityisesti nuorten parissa): mielenkiintoinen tyyppi!


5. Työnjako ja erikoistuminen kumotaan persoonallisuudella. Erityisten työtehtävien sijaan nykyajan työläinen on ensisijaisesti persoona ja tyyppi. Tiettyjen taitojen lisäksi sosiaalisuus ja yleinen mukavuus muuttuvat tuotantoresursseiksi.

Kukapa voisi olla mukavampi kuin Suvi Auvinen? Hän on sosiaalinen, avoin, rohkea, muuntautumiskykyinen, nopeasti oppiva, älykäs ja hyvännäköinen, siis täydellinen nykytyöntekijän prototyyppi.


6. Menestyjän on osattava ennakoida ja aavistaa se, mitä huomenna tapahtuu. Uusi työ ei perustu niinkään toistoon kuin uuden haisteluun, ennakoimiseen ja luomiseen. On oltava perillä tulevista trendeistä ja ratsastettava koko ajan tsunamin harjalla. On otettava riskejä ja hypättävä tuntemattomaan. On opittava epäonnistumaan paremmin, kuten Piilaakson konsultit hokevat Samuel Beckettiä siteeraten.

Auvinen on aina ensimmäisenä trendien kimpussa, oli kyseessä uusi someappi tai nyhtökauran tuote-esittely Stockalla. Hän keksii aina uuden tavan tehdä työtä: Tšernobyliin matkustaminen, mielenosoituksen liveraportoiminen, ikkunoiden rikkomisen tulkitseminen tv-kameroille… Hän ei vastaa kysyntään vaan luo kysyntää itselleen. Auvinen niin sanotusti työllistää itse itsensä, koska hänellä on toinen jalka tulevaisuudessa.


7. Työntekijän on oltava jatkuvassa standby-tilassa, aina kuulolla ja valmiina hyödyntämään sitä, mikä tulee vastaan. Kiivain toiminta tapahtuu nykyään työajan ulkopuolella, kun työntekijät tutustuvat ihmisiin, kehittävät itseään, imevät vaikutteita ja tuottavat yhteisiä resursseja.

Sen lisäksi, että Auvinen on tavoitettavissa aina, hän myös pistää itsensä likoon ja antaa kaikkensa työelämän eteen. Hän osallistuu yliopistovaltaukseen ja tekee lehteä, kunnes burnout pakottaa lopettamaan.  Työ ottaa kaiken ja antaa kaiken. Politiikka, työ ja esiintymistaide ovat yhtä, lopputuloksena on ihminen itse luotuna taideteoksena.


Käytän Auvista esimerkkinä, koska hän on juuri nyt pinnalla oleva julkisuuden henkilö, mutta uuden työn tunnuspiirteet pätevät myös moniin muihin aktivistitaustaisiin.

Yhteiskunnallisista liikkeistä on lähtenyt monta menestyjää, kuten palkittuja toimittajia, johtavia poliitikkoja, järjestötyöntekijöitä, kirjailijoita, koodaajia, dj:tä, taiteilijoita ja tutkijoita.

Poliittinen toiminta on yksi nykyajan parhaista työelämävalmennuksista. Aktivismi valmistaa vaativaankin työhön opettamalla taitoja, rakentamalla kestävyyttä, antamalla elämänkokemusta ja tutustuttamalla ihmisiin.

Jos haluaa parhaan mahdollisen tietotyöläisen, kannattaa palkata aktivisti.