Eurooppalainen demokratia alkoi Kreikasta, ja Kreikkaan se myös päättyy. Tämä ajatus on esitetty monta kertaa viiden vuoden aikana. Nyt hokemasta on viimein tullut niin totta, että harva pystyy teeskentelemään muuta.
Saksan johtama julmuuden teatteri vie Kreikalta itsemääräämisoikeuden rippeetkin. Nöyryytetty maa on pakotettu suostumaan kaikkeen siihen, mitä vastaan heinäkuun 5. päivän kansanäänestys suuntautui. Financial Times muotoili asian niin, että Alexis Tsipras joutui alistumaan kaikkiin euroryhmän vaatimuksiin – paitsi siihen, että Kreikan pitäisi lähettää Berliiniin sata kauneinta neitsyttä.
Uusi sopimus on pahin euroryhmän Kreikkaan tähän asti kohdistamista kuritaloustoimista, ja siinä vaaditaan leikkausten, kiristysten ja mahdollisten yksityislainojen pakkolunastusten lisäksi 50 miljardin euron yksityistämisrahaston perustamista.
Talousasiantuntijat ihmettelivät heti, mistä päin Kreikkaa euroryhmä aikoo löytää kymmenien miljardien edestä yksityistettävää.
Amid furore over €50bn fund – vs €7bn assets earmarked now – I strongly suspect there are not €50bn of assets in existence.
— Paul Mason (@paulmasonnews) July 13, 2015
Kuten hyvin maltilliset valtavirran taloustieteilijät ovat toistelleet jo vuosien ajan, Kreikka on nimenomaan suostunut siltä vaadittuihin rakenteellisiin uudistuksiin. Viiden vuoden talouskuri on upottanut maan syvään lamaan, 25 prosentin työttömyyteen ja sosiaaliseen katastrofiin.
Ja kuten vielä maltillisemmat Financial Timesin kolumnistit huomauttavat, alistamalla Kreikan velkojat ovat hävittäneet koko euroalueen idean. Projekti, jonka oli tarkoitus yhdistää Euroopan maat rahaliittoon, on romahtanut 1800-lukulaiseksi nationalististen valtakiistojen näyttämöksi.
Siinä FT:n Wolfgang Münchau ainakin on oikeassa, että parasta viikonlopussa oli europolitiikkaa pyörittävien päättäjien brutaali rehellisyys.
Kreikan tilanne ja koko eurojärjestelmä ovat jo kauan aikaa sitten lakanneet olemasta taloudellisia kysymyksiä. Pelkkien eurolukujen sijaan niitä pitäisi lähestyä vallan, nöyryyttämisen, häpeän ja alistamisen käsitteillä. Kyse on vain ja ainoastaan käskemissuhteista.
Reaalipoliittisesti Syriza on epäonnistunut ja kukistettu, yksi kansallinen vasemmistopuolue ei pystynyt muuttamaan itsetuhoisen europolitiikan suuntaa. Politiikka on kuitenkin enemmän kuin reaalipolitiikka. Syriza onnistui viimeinkin politisoimaan eurokriisin hoidon. Puolue osoitti, että velkojille ei riitä mikään muu kuin kaiken etäisestikin vasemmistolaisen politiikan täydellinen hävittäminen ja nöyryytys, ay-liikkeen lopullinen nujertaminen ja poliittisen määräysvallan siirtäminen pois Kreikasta.
Euroopan talouspolitiikan häivyttämistä ja keskittämistä on hoidettu ainakin 20 vuoden ajan vähin äänin ja pienin erin erilaisilla teknokraattisilla sopimuksilla. Nyt on selvää, että kyse on läpeensä poliittisesta määräysvallan kaappauksesta.
Eräässä mielessä talouskriisin hoito malarioineen, itsemurhineen ja kodittomine ateenalaisineen viimeistelee kertomuksen sairastavan Euroopan pitkästä rappiosta, johon kuuluu hiipuva luovuus, yliopistolaitoksen alasajo, yksityistäminen, kuritalous, kapitalismin luovien keskusten siirtyminen muualle ja väestön ikääntyminen.
Mutta tällaisiin tuhon tunnelmiin vaipuminen on lopulta konservatiivista kurjailua. Nyt kannattaa ottaa huomioon kaksi asiaa:
1) Tarvitaan selkeitä tutkimuksia, lehtijuttuja ja muita kirjoituksia siitä, kenen etuja leikkauspolitiikka on ajanut Euroopassa, Kreikassa, Suomessa ja niin edelleen. Leikkauspolitiikasta päättävät eivät ole ”hulluja”, vaan leikkauksissa on jokin mieli niiden näkökulmasta, jotka leikkauksia ajavat. Kuka hyötyy kuritaloudesta?
2) Syrizan tuottama poliittinen avautuma on edelleen olemassa. Kansainvälinen finanssijärjestys on kyseenalaistettu todella poikkeuksellisella tavalla, ja eurooppalaisella vasemmistolla, yhteiskunnallisilla liikkeillä ja tavallisilla ihmisillä on nyt (viimeinen?) mahdollisuus hyökätä kuritalouspolitiikkaa vastaan ja alkaa toimia toisin kuin tähän asti on toimittu.
Eurooppalaisella demokratialla on mahdollisuus paitsi kuolla, myös syntyä uudestaan.
***
Tilanne on silti niin äärimmäinen, että sitä on vaikea käsitellä muuten kuin defensiivisen huumorin keinoin.
Esimerkiksi Kaasuputki-blogissa ehdotettiin Euroopan talousongelmien ratkaisemista siten, että kaikista kreikkalaisista tehdään suomalaisten sankarien eli Cheekin ja Bull Mentulan kaltaisia kovan työn raatajia.
Politiikan tutkija Veikko Erantilla on hieman realistisempi ehdotus. Sen mukaan Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble voisi eläköityä Suomen kuninkaaksi. Suomi saisi kauan kaipaamansa saksalaisen monarkin, ja Suomen poliittinen eliitti pystyisi jälleen osoittamaan uskollisuuttaan Euroopan karskeimmalle johtajamaalle.
