Jokainen ihminen on erilainen, ainutlaatuinen yksilö ja sellaisena laulun arvoinen. Näin meille kerrotaan, ja näin meitä alle nelikymppisiä on opetettu lapsesta lähtien. Ja se on totta. Jokainen todella on uniikki ja eroaa muista.
Jokainen meistä on kuitenkin myös muuta kuin ainutlaatuinen yksilö. Kaikki kuuluvat johonkin yhteiskuntaluokkaan ja erilaisiin yhteiskunnallisiin ryhmiin. Jokaisella on jokin ihonväri ja fyysinen toimintakyky. Jokainen on jossakin suhteessa seksuaalisuuteen ja sukupuoleen.
Jotkin näistä luokista, ryhmistä ja rakenteista ovat yhteiskunnassa paremmassa asemassa. Toiset ovat huonommassa.
Kun huomautan esimerkiksi keskiluokkaiselle valkoihoiselle miestoimittajalle, että hänen näkökulmiinsa saattavat vaikuttaa hänen etuoikeutensa keskiluokkaisena valkoihoisena miestoimittajana, herätän ärtyneitä reaktioita:
“Miksi kohtelet minua ryhmän jäsenenä? Miksi et kohtele minua yksilönä? Oletko ennakkoluuloinen keskiluokkaisia valkoisia miehiä kohtaan? Etkö nyt yleistä yksittäistapauksesta? Etkö siis ole yhtä paha kuin rasisti? Enkö minä ole muuta kuin etuoikeuteni? Mutta tahdon vain hyvää! Sitä paitsi etkö itsekin ole etuoikeutettu?”
Keskiluokkaiset ihmiset – toimittajat eturivissä – käyttävät määrittelyvaltaa vähemmistöihin ja puhuvat siirtolaisista, vammaisista, rikollisista ja työttömistä ryhminä. Julkisuudessa on jatkuva haku päällä henkilöistä, jotka todistavat mielikuvamme milloin mistäkin ryhmästä oikeaksi tai vääräksi.
Olipa jutun sävy myönteinen tai kielteinen vähemmistöä kohtaan, vähemmistön käsittely tapahtuu pääasiassa ryhmäidentiteetin kautta. Yksilö asetetaan edustamaan ryhmäänsä. Samalla ne, jotka käyttävät määrittelyvaltaa, muodostavat omaa identiteettiään osoittelemalla vähemmistöjä ja erottamalla itsensä niistä.
Jos näkökulman kääntää ympäri ja tarkastelee keskiluokkaisia ihmisiä ryhmän ja luokan näkökulmasta, samat ihmiset närkästyvät, järkyttyvät ja syyttävät yleistämisestä. He, jotka suhtautuvat muihin vähemmistön, ryhmän ja luokan jäseninä, eivät kestä sitä, että heitä itseään tarkastellaan muina kuin yksilöinä.
Miksi keskiluokkaiset ihmiset eivät halua tarkastella itseään luokkana?
Se on erittäin tärkeä ja ongelmallinen kysymys, sillä jos olet syntynyt keskiluokkaan, olet syntynyt etuoikeutettuna, etkä halua kulkea ympäriinsä hokien että ”Voi, olen todella etuoikeutettu!”. Tahdot sanoa: ”Voi, tahdon olla tasa-arvoinen ja tahdon olla kiva ja haluan välittää kaikista”. Joten luokka saa ihmiset ajattelemaan etuoikeuksia, joita heillä on ja joille he eivät voi juurikaan mitään. (Beverley Skeggs)
Lyhyet vastaukset toimittajilta saamiini vastaväitteisiin:
Miksi kohtelet minua ryhmän jäsenenä? Koska toimit ryhmän jäsenenä. Tiettyyn ryhmään ja luokkaan kuuluminen vaikuttaa toimintaasi. Oma toimintasi taas saattaa vaikuttaa toisten ryhmien mahdollisuuksiin yhteiskunnassa.
Miksi et kohtele minua yksilönä? Jos tutustumme, niin ainakin yritän kohdella. Mutta jos luen lehteä, jossa toistat samoja rasistisia tai seksistisiä tai työttömiä tai köyhiä syyllistäviä näkemyksiä kuin muutkin, et vaikuta kovin yksilölliseltä. Joka tapauksessa jokainen meistä toimii sekä yksilönä että osana itseään laajempia asetelmia.
Oletko ennakkoluuloinen [esimerkiksi] keskiluokkaisia valkoisia miehiä kohtaan? Varmasti minulla on omat ennakkoluuloni ja sokeat pisteeni. Valtaapitävän luokka- ja ryhmärakenteen kritiikkiä ei silti voi ohittaa vetoamalla ennakkoluuloihin.
Etkö nyt yleistä yksittäistapauksesta? Lainaanko nyt kaikkia kaltaisiasi ihmisiä, jotka päivästä toiseen pitävät yllä samoja haitallisia käytäntöjä? Miksi kieltäydyt puhumasta valtarakenteista ja luokasta?
Etkö siis ole yhtä paha kuin rasisti? Nykyään liberaalissa keskustelukulttuurissa on tullut tavaksi kohdella jokaista luokittelevaa käsitettä “leimana”, ja “leima” käsitetään halventavaksi. Esimerkiksi “fasisti” tai “rasisti” on toimittajien mukaan syyllistävä leimalappu tai kortti, joka isketään pöytään kun muuta ei keksitä. Eli kun kutsutaan jotakuta vaikkapa fasistiksi, niin tästä ei seuraakaan keskustelua fasismin luonteesta, vaan keskustellaan siitä, suistettiinko hyvä keskustelu raiteiltaan ja oliko nyt oikeutettua pahoittaa jonkun mieli leimaamalla hänet fasistiksi.
Julkisen keskustelun lopputulos on käytännössä aina, että ei ollut oikeutettua eikä varsinkaan hyvien tapojen mukaista sanoa fasistia fasistiksi. Vastaavasti luokasta ja muista valtarakenteista puhuminen nähdään ikäväksi leimaamiseksi, joka myrkyttää kivaa ja suvaitsevaista keskustelukulttuuria.
Rasismi on valtava, vuosisatojen päähän ulottuva vallan kudelma, joka pitää yllä etuoikeuksia ja tuottaa konkreettista väkivaltaa. Kun rasisti esimerkiksi vertaa vähemmistöä luonnonilmiöön, eläimiin tai likaan, hän puhuu vallan puolesta ja pyrkii ylläpitämään alistavia rakenteita. On niljakasta verrata tällaista toimintaa siihen, että joku puhuu kriittisesti valtarakenteista ja käyttää siihen luokan ja ihonvärin kaltaisia käsitteitä.
Enkö minä ole muuta kuin etuoikeuteni? Sinua tai ketään muuta ei tietenkään voi pelkistää yhteiskuntaluokkaan tai ammattiryhmään. Kukaan ei voi arvata, mitä kaikkea olet joutunut henkilökohtaisesti kestämään, eivätkä etuoikeutesi kerro sinusta kaikkea. Mutta niillä on silti yhteiskunnallisia vaikutuksia. Siksi niitä täytyy voida käsitellä.
Mutta tahdon vain hyvää! Kukapa ei tahtoisi! Se ei tarkoita, että toiminta todella koituu muiden hyväksi. Kannattaa kysyä niiltä muilta tai peräti antaa heidän itse määritellä asia.
Etkö itse ole yhtä etuoikeutettu? Monilta osin olen. Kansallisuus, koulutustausta, sukupuoli ja luokka-asema jättävät jälkensä, vaikka kuinka yrittäisi olla niistä tietoinen. Huomaan jatkuvasti, että olen tahtomattani sisäistänyt syrjiviä ja ulossulkevia ajatus- ja toimintamalleja. Se ei kuitenkaan ole mikään peruste potea syyllisyyttä tai itsesääliä. Tai vetistellä Kiasmassa palkattujen romanikerjäläisten edessä. Aina voi yrittää olla tietoinen asemastaan ja toimia jatkossa toisin.
@middleclassprob