Vasemmiston ongelma ei ole hyvien tavoitteiden puute. Vasemmiston ongelma on surkeus.

“Kun kuka tahansa oikealta heittää matalan vaivan trollauksen, ollaan heti kengän alla selittelemässä”, kaverini kuvailee.

Esimerkki: Juha Sipilä syytti “vihervasemmistoa” valtion asioiden sotkemisesta. Nettivasemmisto puuttui tässä – taas kerran – kielenkäyttöön.

“En tajua, miksi vihervasemmisto-termiin tartuttiin nyt niin kovasti. Olen itsekin käyttänyt sitä ja koen olevani aatteiltani lähimpänä sitä”, kaverini jatkaa.

“Jotenkin ihan avuton reaktio, että tartutaan tuohon eikä Sipilän kommentin pihviin. Jää juuri sellainen vinkuva valittajakuva taas.”

Niin kuin Pää Kii laulaa biisissä Aina jonon viimeinen:

Äiti miksi musta tuli tällainen
köyhä kateellinen runkkari, katkera vasemmistolainen
ikuinen häviäjä ja aina jonon viimeinen
ei todellakaan mikään Henna Virkkunen…


Vasemmiston ikioma
erityiskyky on taistelujen häviäminen ja sen jälkeen uhriutuminen. Se ei osaa lanseerata omia käsitteitä. Sen sijaan se valittaa vihollisen käsitteistä.

Totta kai vasemmisto on “oikeassa”. Se on moraalin ja oikeudenmukaisuuden asialla. Sillä on faktat kunnossa. Politiikassa ei kuitenkaan voiteta moraalilla, oikeudenmukaisuudella tai faktoilla.

“Vasemmisto ylianalysoi asiat puhki siinä, kun muut vain roiskii menemään”, kaverini sanoo.

Vasemmisto häviää, koska siltä puuttuu voimaa ja ylpeyttä.

Vasemmisto vihaa voimaa. Se vihaa voittamista. Se rakastaa häviämistä ja uhriutta.

Ehkä Nietzsche oli oikeassa: pahimmillaan vasemmistolaisuus on orjamoraalia, jossa rakastetaan omaa heikkoutta.

Vasemmistolaisuus tarkoittaa, että kun lyödään poskelle, sen jälkeen ei vain käännetä toista poskea vaan lisäksi otetaan vaatteet pois ja ojennetaan lompakko.

Sitten valitetaan internetissä, että rahat loppuivat.


Jos vasemmistolaisuus
liitetään voimattomuuteen, suruun ja valittamiseen, miksi kukaan haluaisi olla vasemmistolainen?

Fantasioin vasemmistosta, jossa on voimaa, nopeutta ja tyyliä. Fantasioin röyhkeydestä ja rohkeudesta. Fantasioin rikkaudesta ja runsaudesta. Fantasioin nautinnosta ja ilosta. Fantasioin kykyjen kasvattamisesta, karismasta ja voittamisesta.

Vähän tykittelyä ja omanarvontuntoa, kiitos.

Niitä odotellessa vasemmisto laulaa Pää Kiin kanssa:

Hei miksei kukaan pyydä mua mukaan
kun tässä tuppukyläs jotain tapahtuu?
mä aina kaiken mokaan, yksin pimeässä dokaan