Virtasimme veden ja muiden mielenosoittajien kanssa Helsingin Rautatientorin suurmielenosoitukseen. Vastustimme Sipilän hallituksen ajamaa tulonsiirtoa köyhiltä ja keskituloisilta rikkaille ja työntekijöiltä yrityksille. Meitä oli yli 30 000.
STOP oli suurin mielenosoitus Suomessa vuosikymmeniin. Se oli suurin, johon olen itse koskaan osallistunut tässä maassa, ja mahdollisesti suurin ay-mielenosoitus sitten 1950-luvun.
Se taitaa myös olla ensimmäinen 2000-luvun mielenosoitus, johon tuli valtavasti enemmän väkeä kuin mitä Facebookissa oli ilmoittautunut. Kaikkea ei siis vieläkään organisoida sosiaalisen median kautta. Liittojen sisäinen työ, vertaisorganisointi ja maakuntabussit onnistuivat tuomaan ihmiset kaduille.
Mielenosoituksen jälkeen valtasimme Helsingin yliopiston Porthania-rakennuksen yliopistolaisten yleiskokousta, bileitä ja yöpymistä varten.
Nyt on tietoähky ja nälkä, jalkoja särkee ja kengät ovat edelleen märät. Ensimmäinen ajatus mielenosoituksesta on, että se onnistui tavoitteessaan. Suomen joukkoliikenne lamautettiin suurelta osin, ja ay-liike sai kymmenet tuhannet ihmiset liikkeelle sateesta, synkästä mediamoralismista ja kyytiongelmista huolimatta.
Ajattelin etukäteen, että jos mielenosoituksessa on alle 10 000 ihmistä, niin liitot ovat valmiita viemäriin vietäviksi. Pelkäsin turhaan. Ay-liike teki sen voimannäytteen, mistä se puhuikin.
1. Puhutaan oikeuksista. Siitä lähtien, kun Sipilä julkisti hallituksen leikkauspaketin, julkisuudessa on hoettu, että sekä hallitus että ammattiliitot käyttävät oikeuksiaan. Hallitus toimii laillisten valtuuksiensa mukaan, kun se leikkaa, ja ay-väki käyttää laillista oikeuttaan poliittiseen mielenilmaisuun.
Puhe oikeuksista ei riitä. Kun oikeudet pannaan toisiaan vastaan, niiden välillä päättää voima. On yhtäältä hallituksen ja toisaalta liittojen voimannäytöistä kiinni, miten huonot tai hyvät työntekijöiden oikeudet ovat tulevaisuudessa.
2. Rikkurina oleminen vetoaa. Miksi 85 000 ihmistä klikkasi itsensä Facebookin “Töissä 18.9. ja ylpeä siitä” -tapahtumaan, kun STOP-mielenosoitukseen osallistui Facebookissa vain 12 000 ihmistä?
Töihin menemisen julistaminen ei vaadi mitään muuta kuin asioiden jatkamista tavalliseen tapaan. Se on pelkkä identiteettiklikkaus, joka ei edellytä edes näennäistä lupausta mistään poikkeavasta. Mielenosoitus on tapahtuma, johon pitäisi mennä fyysisesti paikalle ja joka asettuu poikkiteloin perinteiseen menoon nähden. Se vaatii enemmän energiaa ja uskallusta.
Tietysti voi kysyä, miksei useampi klikannut osallistuvansa vain solidaarisuuden vuoksi, vaikkei tulisi paikalle itse. Osa tästä selittyy hankalaksi leimaantumisen tai työpaikan menettämisen pelolla. Kysymykseksi silti jää, miksi poliittisen lakon rikkominen ja mielenosoituksen vastustaminen tuntui monesta Facebookin käyttäjästä niin vetoavalta.
Tuskin kaikki osallistujat olivat kovatuloisia yrittäjiä tai sijoittajia. Miksi hallitut alistuvat ja vielä vaativat lisää leikkauksia itselleen? Mikä saa ihmiset vaatimaan:”Vähemmän lomaa minulle! Leikatkaa palkkaani! Huonontakaa työehtojani!”
3. Puhutaan nyt samalla sosiaalisesta mediasta yleisemmin. Mitä ylemmäksi ammattiliitoissa liikutaan, sitä huonommin niissä ymmärretään somea, nuorisoa tai koko yhteiskunnan muuttumista. Yksittäiset liittoaktiivit ja Liitto X:n kaltaiset ryhmät käyttivät Facebookia, blogeja ja Twitteriä organisoimiseen, mutta esimerkiksi itse mielenosoitustapahtuma Facebookissa oli onneton. Oikeistotrollit käyttivät somea pääsääntöisesti liittoja ja niiden tukijoita tehokkaammin.
FB-tapahtuma pistettiin pystyyn ilman kunnollista kuvausta tapahtumasta perusteluineen ja linkkeineen. Kuvaus olisi voinut jotenkin kytkeytyä ihmisten elämäntilanteisiin ja vedota myös tunteisiin. Tapahtuman mainonta oli kuivaa.
Tapahtuma nimettiin “palkansaajien” mielenilmaukseksi, ikään kuin opiskelijat tai työttömät eivät olisi tervetulleita. Kuka edes samastuu palkansaajan hahmoon?
Lisäksi tapahtumasta puuttui myönteinen vaihtoehto leikkauksille. Se sisälsi pelkkää stop- ja ei-retoriikkaa.
4. Lakkouutisointi oli odotetun vihamielistä. Suurien viestimien pohjat veti Helsingin Sanomat, joka tiesi kertoa, että mielenosoittajien “kiukkua” paremmin suomalaiset saa liikkeelle esimerkiksi euroviisuvoitto, MM-kulta ja Taiteiden yö. Valtakunnan ykköslehti siis vertaa tosissaan kuukausikaupalla pohjustettuja ja mainostettuja euroopanlaajuisia viihdespektaakkeleita viikossa järjestettyyn mielenosoitukseen kaatosateessa.
Uutisessa on vaikea nähdä muuta merkitystä kuin ennätyssuuren mielenosoituksen vähättely. Oikeaa politiikan journalismia olisi tietenkin ollut verrata STOP-mielenosoitusta muihin Helsingissä järjestettyihin mielenosoituksiin.
5. Demokratia ja parlamentarismi. Useampi kolumnisti on puolustanut hallitusta sanomalla, että kansa on äänestänyt Sipilälle mandaatin leikata, joten pulinat pois, lakkoilu ja mielenosoittaminen on demokratian vastaista.
Väitteessä on niin monta asiaa pielessä, ettei tiedä mistä aloittaisi. Koko parlamentaarinen demokratia ylipäänsä saatiin Suomeen järjestämällä suurlakko vuonna 1905. Oliko sekin epädemokraattinen?
Toiseksi Suomessa äänestetään puolueita, ei hallituksia. Hallituksen muodostivat puolueet, joita äänesti vajaa 40 prosenttia suomalaisista äänioikeutetuista. Ei siis enemmistö.
Kolmanneksi vaaleissa äänestettiin lupausten pohjalta, jotka hallitus on rikkonut räikeästi. Kuten viime päivinä on muisteltu, ennen vaaleja Sipilä vastusti sairaspäiväkarenssia ja perussuomalaiset väittivät puolustavansa köyhiä.
Neljänneksi voi kysyä, miten demokraattista nykyinen äärihierarkkinen puolue- ja mediavetoinen parlamentaarinen demokratia ylipäänsä on.
Olipa mitä mieltä hyvänsä, ilman lakkoilua ja mielenosoittamista Suomessa ei olisi tipan tippaa demokratiaa. Oikeudet eivät tule lahjana ylhäältä käsin, vaan hallitsijat täytyy pakottaa niihin.
"Mitä liitot oikein riehuvat? Laillisesti ja demokraattisesti valittu hallitus saa tehdä mitä haluaa!" - Oikeistokansalainen Saksassa 1933
— Henrik Jaakkola (@HenrikJaakkola) September 15, 2015
6. Sadan miljoonan euron mielenosoitus. Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan perjantain mielenilmaus tuotti sata miljoonaa euroa tappiota. Sillä, onko laskelma totta vai ei, ei oikeastaan ole väliä.
Tai oikeastan on parempi, jos laskelma pitää! Se nimittäin osoittaa, että työntekijöillä on valtava voima, jos näin rajattukin lakkoilu hävittää sata miljoonaa euroa.
Mielenosoituksen kuuluu hetkauttaa. Lakon kuuluu häiritä. Lakko on yksi sabotoinnin muoto, ja sen tarkoitus on tuottaa niin paljon härskiä vahinkoa, että lakkoilijoiden vaatimuksiin on pakko suostua.
7. Päivän eniten toistettu vitsi kuuluu: “Miten saa hajotettua väkijoukon nopeammin kuin vesitykillä? – Laittamalla Reino Nordinin esiintymään.” Mielenosoitus todellakin loppui kuin seinään, kun Nordin pääsi ääneen.
Oikeasti nyt se reggae pois suomalaisesta poliittisesta kulttuurista.
8. Miksi suomalaista mielenosoituskulttuuria ollaan viemässä suuntaan, jossa mielenosoittajat ovat “yleisöä” ja juontajat viihdyttävät ihmisiä lavalta? Näin oli STOP-mielenosoituksessa, näin oli Meillä on unelma -mielenosoituksessa heinäkuussa ja näin oli opiskelijamielenosoituksessa kesäkuussa.
Eikö suurmielenosoitusta ole mahdollista järjestää millään muulla tavalla? Ja miksi mielenosoitukset ovat jämähtäneet kiltisti paikoilleen? Miksi ne eivät enää liiku?
9. Hallituspuolueet oli kutsuttu mukaan mielenosoitukseen, jossa vastustettiin jyrkästi hallituspuolueiden ajamaa politiikkaa. Mikä järki tässä oli?
Mielenosoitus on demonstraatio, ei dialogikerho.
Sama virhe tehtiin kesällä, kun rasismin vastaisen Meillä on unelma -mielenosoituksen järjestäjät kutsuivat lavalle Hommaforumin perustajan.
10. Mielenosoituksen imagoa ja organisointia arvosteltiin etukäteen kuivaksi, harmaaksi ja reaktiiviseksi. Miten tulevaisuudessa voisi kääntää lakkojen ja leikkausmiekkareiden järjestämistä “kosteammaksi, sateenkaarenvärisemmäksi ja aktiivisemmaksi”?
Kuulin myyjänä työskentelevältä tutulta ehdotuksen: suoraviivainen ja ei-radikaali slogan tyyliä “työntekijä on palkkansa ansainnut” voisi toimia. Sipilän viestihän on nyt, että esimerkiksi pienipalkkainen hoitaja ei ole edes nykyisen palkkansa arvoinen, koska palkkoja pitää leikata.
Ylipäänsä liittojen pitäisi tietysti nostaa aktiivisesti tavallisten ihmisten kirjoittamia kertomuksia työoloista, leikkausten vaikutuksista ja spontaaneista vastalauseista hallitukselle. Lisäksi pitäisi pystyä jotenkin hyökkäämään hallitusta vastaan eli esittämään omia vaatimuksia, jotka ylittävät hallituksen leikkausvaatimukset.
Miksi hoitajat, kätilöt, palomiehet ja myyjät joutuvat perustelemaan, miksi heidän täytyy saada pitää edes heidän nykyinen palkkansa? Miksi yrittäjiä vastaan ei hyökätä näin härskisti? Miksei päättäjiä vastaan? Miksei Elinkeinoelämän keskusliittoa vastaan?
11. “Keskusjärjestöissä pelätään, että pahimmillaan mielenilmauksia ja lakkoja aletaan järjestää hallitsemattoman runsaasti. Yhden mielenilmauksen järjestäminen voi rauhoittaa ilmapiiriä työpaikoilla, järjestöissä ajatellaan”, HS kirjoitti viime viikolla.
Kyse on tietenkin toimittajan spekulaatiosta, mutta samaa spekuloisin itse. Liitoissa yksi johtajien tehtävistä on tyynnytellä ja kontrolloida jäsenten taistelutahtoa.
Sikäli kun hallitus jatkaa tällä linjalla, pitäisi toimia nimenomaan lakkojen ja mielenosoitusten “hallitsemattoman runsauden” puolesta. Liitot pystyisivät kaatamaan hallituksen, jos ne luottaisivat omaan voimaansa.
Muokattu 18.9.2015 klo 23.17: Lisätty kuva ja tarkennettu kohtaa 11.