Tulin Kansan Uutisiin vuoden 2015 alussa. Tämä helmikuussa perustamani blogi täytti paikan, jossa päästellä höyryjä, kun printtilehdessä ei ollut vapaata kolumnipalstaa. Ensi töikseni haukuin palkkatyön ja tein listan turhista ammateista.

Bloggausten tyylilaji oli kauniisti sanottuna perseily. Kun bloggasin asiallisemmin geenimanipuloinnista, klikkausten määrä väheni, kunnes kesällä aloin kirjoittaa äärioikeistosta, rasismista ja siirtolaisuudesta. Siitä lähtien blogissa on ollut käyntejä parhaimpina päivinä 30 000 – 50 000. Maahanmuutto kerää klikkejä niin MV-lehdessä kuin Kansan Uutisissakin.

Työskentelin toimituksessa kahdeksan kuukautta. Siitä tuli 28-vuotisen elämäni pisin työsuhde. Uutisvuoteni alkoi Charlie Hebdosta ja Kreikan vaaleista. Terrorismista ja Kreikasta tuli kestoaiheita. Lisäksi mediatilaa veivät Sipilän hallituksen leikkaukset ja niiden kritiikki, turvapaikanhakijat ja heihin kohdistunut kotimainen terrorismi, poliisin toiminta ja skandaalit rekisterisotkuineen ja jariaarnioineen, Euroopan vasemmiston kukistaminen ja äärioikeiston vahvistuminen.

Lehden toimituspäällikkö ilmaisi ajatukseni vuoden lopuksi: Euroopan ja Suomen hullu vuosi. 2015 oli käännekohta.


Alkuvuodesta talouskeskustelua hallitsi hillitön velkapelko ja kestävyysvajeen kauhistelu. Elvytyksestä puhuminen oli turhaa. Sen sijaan työaikaa haluttiin pidentää, vaikka se irrottaisi Suomen pohjoismaisesta yhteiskuntamallista.

Tuntui, ettei mikään määrä kyseenalaistamista tai tutkijapuheenvuoroja vaikuttanut keskusteluun, jonka raamit asetettiin valtiovarainministeriön virkamiesvetoisessa varjohallituksessa.

Olin lehdessä yleistoimittajana, mutta päädyin kirjoittamaan eniten taloudesta. Moni teksti on vanhentunut, mutta näitä kolmea pidän edelleen käyttökelpoisena:

Kirjoitin myös siirtolaistutkimuksesta ja ulkomaalaisten säilöönotosta sekä verkkovalvonnasta. Haastattelin ruotsalaisen hyvinvointivaltion rasismista kirjan kirjoittanutta Tapio Tammista, jonka Kansankodin pimeämpi puoli voitti myöhemmin Tieto-Finlandian.

Syrizan vaalivoitto ja Podemoksen nousu toivat iloa Eurooppaan, mutta tilannetta varjosti vuoroaan odottava äärioikeisto sekä niljakkaan moralisoiva velkakeskustelu. Kesällä Kreikka räjähti julmuuden teatteriksi, joka alleviivasi puoluepoliittisen vasemmistostrategian heikkoutta. Eurooppa osoittautui demokratian sairaaksi vanhukseksi.

Yliopistojen raunioiden tuhoamista jatkettiin puskutraktorilla läpi vuoden. Esimerkiksi kovin maltillinen Tieteentekijöiden liitto puhui ”ylhäältä päin johdetusta vallankumouksesta”. Vaikuttaa siltä, että nykyinen koulu kasvattaa lähinnä itsensä alistajia. Siksi yliopistoja vallataankin jatkuvasti.

Pikku-uutisia tein muun muassa poliisin mokista, natsikeikasta pizzeriassa, Susanna Kosken ay-lausunnoista sekä natsilaulun hoilaamisesta sitseillä. Lisäksi seurasin kaupunkipoliittisia episodeja, kuten vappumarssifarssia, Fastholman huvilan valtausta ja purkamista sekä talonvaltaajien mielenosoitusta. Tein myös iltapäivälehtimäistä journalismia vartijoiden ja poliisin toiminnasta.

Sääli, että Kansan Uutisten verkkolehden uudistuessa kaikkien aiempien juttujen some-jaot ja keskustelut hävisivät kokonaan.


Kirja-arvostelujen tekeminen on melkeinpä nautinnollisin kirjoittamisen laji. Kirjoitin esimerkiksi työelämän normeista (Turpa auki ja tee töitä!) ja kiinnostavien ihmisten idioottimaisuudesta. Kapitalismin säröistä pilkisteli uusien talousmuotojen taimia. Aloin kirjoittaa lyhyitä kirjaesseitä muun muassa pornojärjestä, finanssikapitalismista, konsulttifilosofeista, vihapuheesta ja nykykonservatiivien velttoudesta.

Tekemistäni henkilökeskeisistä jutuista kaksi jäi erityisesti mieleen: aktivistiproffa Teivo Teivainen ja 90-vuotias perustuloa vaativa sotaveteraani, suurien linjojen ajattelija ja poliitikkolegenda Ele Alenius.

Eduskuntavaalien tulos sai monet harkitsemaan bunkkeria tai maanpakoa. Kyseltiin, mikä meni pieleen. Samaan aikaan moni asia oli täysin nurinpäin. Nurinpäinmeno jatkui kesällä, kun rasisti kutsuttiin puhumaan rasisminvastaiseen mielenosoitukseen. Natsiposeeraus ja yleinen persuilu kärjistyivät kesällä siihen asti, että uusnatsit mellakoivat Jyväskylän keskustassa. Iskua voi pitää suomalaisen äärioikeiston käännekohtana. Poliittinen väkivalta levisi pienen ryhmän toiminnasta laajemmaksi toimintamalliksi.

Sipilän hallitusohjelma oli lisäsokki vaalien päälle. Erityisesti yhteiskuntasopimus vaikutti hourailulta. Ohjelma oli sadistinen yksityiskohtia myöten, kuten kehitystyön yritysvaltaistamista. Hallitus herätti heti valtavasti vastarintaa.

Muita puheenaiheita olivat esimerkiksi eläinten ja maidon luomutuotanto,

Vuoden aikana tapahtui jotain kaunistakin, vaikka kaltaiseni ihmiset yrittivät koko ajan pilata toisten ilot. Kaikki ei silti ole päin helvettiä.


Olin ajatellut jonkin aikaa, että bloggaaminen on kuollut, mutta vuoden aikana monet uudet ja vanhat blogit osoittivat ajatuksen vääräksi. Feministinen Pihtarihuorat-blogi piristi niin paljon, että haastattelin bloggaajia naistenpäiväksi.

Muita viime vuonna ilahduttaneita bloggaajia olivat esimerkiksi supersankari Saku Timonen, Koko Hubaran Ruskeat tytöt, anarkistijeesukseksi ristitty Antti Rautiainen, Katri Immosen Latteäiti, Ilonpilaaja, Nettles & Slime sekä aina turbosomettaja Vesa Linja-aho.

Itse jäin syksyllä pois toimituksesta ja aloin blogata aktiivisemmin. Kirjoitin esimerkiksi keskiluokasta, homehtuneista sanoista, suurlakosta, rasismista, antirasismista, journalismista, moralismista, Slush-vihasta, vasemmistosta, median rasismista, itsenäisyyspäivän ennakkotunnelmista, dialogista, poliisin ammuskeluista, uusnatsien turvaamisesta, älyköistä ja Tähtien sodasta.

Tein lisäksi pari lehtijuttua muun muassa siivoojien äänettömyydestä, Eduskunta-näytelmästä ja Slushin lupaustaloudesta. Kansan Uutisten ulkopuolella ehdin vastustaa hyvinvointivaltiota, haukkua toimittajat nurin, ruotia siirtolaisuuspuhetta ja lisäksi analysoida riittämättömyyttä Prekarisaatio ja affekti -kirjassa sekä verrata nationalismia larppaamiseen.

Henkilökohtaisesta elämästä sen verran, että pelkästään marras-joulukuussa vesivahinko tuhosi keittiön, pyykinpesukone räjähti, hammas halkesi, olin sukulaisen hautajaisissa, sain tiedon tulevasta putkiremontista ja lisäksi sairastin puolet kuukaudesta, jonka aikana muutin kahdesti.

Sain silti valmiiksi kokonaisen kirjan Emilia Kukkalan kanssa. Luokkavallan vahtikoirat julkaistaan näillä näkymin huhtikuussa. Jos tässä blogissa esitetty mediakritiikki kiinnostaa, kirjasta löytyy lisää.