Viikko ennen itsenäisyyspäivää arvostelin äärioikeistoa vastustavan Vapaus pelissä -mielenosoituksen tiedotusta ja strategiaa. Kirjoitin, että tapahtumasta on tulossa Smash Asem kaksi, koska tapahtuman viestintä antaa poliiseille ja medialle liian hyvät aseet käteen.

Näin kävi.

Kirjoitukseni ei herättänyt huomiota eikä siitä seurannut minkäänlaista julkista keskustelua.

Kun eilen arvostelin poliisin tapaa käyttää väkivaltaa mielenosoittajia vastaan ja kyseenalaistin äärioikeiston turvaamisen, lukijoita ja kommentteja tuli valtavasti. Sain kuulla olevani vasemmistolainen anarkoliberaalisuvakki, yksi ammutuista mielenosoittajista ja mitä vielä.

Yleensä kommentteja alkaa tulla siinä vaiheessa, kun blogi on linkattu Hommaforumin tai Ylilaudan kaltaiseen paikkaan. Kuten muissa äärioikeistoa, siirtolaisuutta ja rasismia käsittelevissä blogeissa, suurin osa kommenteista on äärioikeistolaista trollausta.

En kuitenkaan ole sulkenut kommentointia, koska minusta trollaukset ovat tärkeää luettavaa. Ne paljastavat kipukohtia ja osoittavat, millaiset väitteet ovat suosittuja.

En osallistunut itsenäisyyspäivän mielenosoituksiin enkä ole esimerkiksi anarkisti, mutta yritän käsitellä muutamia usein toistuvia väitteitä ja vetää keskustelua yhteen.


“Mielenosoituksiin tulee suhtautua samoilla kriteereillä.”
612-kulkue ja vastamielenosoitus eivät ole keskenään symmetrisiä.

612:n takana ovat äärioikeistolaiset ryhmät Olli Immosen Suomen Sisusta uusnatsien Suomen Vastarintaliikkeeseen. Heidän tavoitteensa voi lukea ryhmien nettisivuilta, mutta yleisenä linjana on elämän tekeminen vaikeammaksi ja vaarallisemmaksi erilaisille vähemmistöille, ihmisten jakaminen hierarkkisiin ryhmiin sekä tasa-arvon kyseenalaistaminen.

Vastamielenosoittajien tavoitteena on puolestaan estää tällaisen poliittisen liikkeen kasvu ja lopulta hajottaa se.

Minusta Vapaus pelissä -vastamielenosoitus hoiti ennakkoviestinnän huonosti, ja äärioikeiston strategia oli vallankäytön näkökulmasta älykkäämpi kuin vastamielenosoittajien. Tämä ei poista sitä, että mielenosoitukset eivät ole yhtäläisiä ja että äärioikeiston tavoitteet ovat erittäin paljon hyytävämmät. Siksi mielenosoituksiin ei pidä suhtautua sokean yhtäläisesti.


“Ei 612 ollut mikään uusnatsitapahtuma.”
 Koska tapahtuma yritti omia nationalistisia symboleja ja toimi ilman suoria poliittisia tunnuksia, on mahdollista, että 612-kulkueeseen osallistui muitakin kuin kovan linjan uusnatseja ja äärioikeistolaisia.

Koko tapahtuma oli kuitenkin järjestetty klassista natsiestetiikkaa mukaillen:

Tapahtumassa myös heilattiin Hitleriä:

Viime vuonna tapahtumaa turvasivat uusnatsien Suomen Vastarintaliikkeen järjestysmiehet, kuten on osoitettu esimerkiksi täällä ja tuolla. Tapahtuman keulakuvana on häärinyt äärioikeistolaista verkkolehteä toimittava Timo Hännikäinen. Mukana kulkueessa marssivat tänä vuonna esimerkiksi Olli Immosen johtama Suomen Sisu sekä perussuomalaisten nuorten Sebastian Tynkkynen.

Kuten Vesa Linja-aho kysyy: “Jos uteliaita sivustakatsojia tai Periscope-kansalaisjournalisteja ei lasketa, miksi joku menisi kyseisiin mielenosoituksiin jos ei ole rasisti tai äärioikeistolainen?”


“Vastamielenosoittajat olivat väkivaltaisia, joten poliisin oli sallittua ampua heitä.” 
Olen kiertänyt mielenosoittajana, toimittajana ja tutkijana arviolta toista sataa mielenosoitusta ja nähnyt aika monta kertaa, kun mellakkapoliisia heitetään pullolla, kivellä, tölkillä, kepillä, maalipommilla ja ties millä. Voin kertoa, että suomalainen poliisi on sen verran hyvin panssaroitu, ettei tyhjän pullon osuma paljon haarniskassa tai kypärässä paina. Esimerkiksi Smash Asemissa poliisit huitoivat kohti tulevia pulloja kevyesti hanskoillaan pois.

Toistan nyt trollien vuoksi, että tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että poliisin heittely olisi jotenkin normaalia tai mielekästä. Se kuitenkin tarkoittaa, ettei poliisilla pitäisi olla tilanteessa mitään pelättävää. Aiemmin ei olekaan ollut, eikä ampuma-aseita ole suomalaisissa mielenosoituksissa käytetty.

On kiinnostavaa (ja surullista) katsoa, miten mielenosoitusten molemminpuolinen väkivalta etenee jatkossa poliisin ammuskelun jälkeen.

Tämänhetkisten tietojen mukaan muutama mielenosoittaja heitti poliisia tyhjillä pulloilla tai muilla vastaavilla esineillä. Myöhemmin väkivaltaisessa kiinniottotilanteessa pieni osa mielenosoittajista heitti poliisia kepeillä ja laatankappaleilla. Jälkimmäisessä tilanteessa heitot ilmeisesti jäivät kauas poliisista.

Poliisi ampui kolmessa eri tilanteessa yhteensä ainakin seitsemän laukausta, joista yksi osui mielenosoittajaa jalkaan ja toinen silmään. Tilanteissa kuultujen huutojen perusteella osumia on voinut olla enemmänkin.

HS kirjoittaa poliisin aseesta:

Turkissa mielenosoittaja sai Hurriyet-lehden mukaan vammoja kesällä 2013, kun FN 303 -asetta käytettiin Ankarassa Gezi-aukion mielenosoituksissa. Turkissa asiasta tehdyn selvityksen mukaan FN 303:n muoviammuksen osuma ihmiseen vastaa lyöntiä 11 kilon painoisella moukarilla, kertoo Hurriyet-lehti. Raportin mukaan poliisin ei tule tähdätä aseella kasvoihin tai päähän, sillä osuma voi aiheuttaa kuoleman.


“612-kulkue oli ilmoitettu poliisille asianmukaisesti, kun taas vastamielenosoitusta ei ollut ilmoitettu. Sitä saa mitä tilaa!”
Tämä pitää ilmeisesti paikkaansa.

Ymmärtääkseni vastamielenosoittajat eivät ole syksyllä muutenkaan ilmoittaneet antirasistisia mielenosoituksia poliisille, koska poliisi ei ole sallinut mielenosoitusten kokoontua lähellä rasistisia tapahtumia.

Ainoa tapa päästä lähelle äärioikeiston mielenosoituksia on ollut jättää vastamielenosoitukset ilmoittamatta.

En näe, miten mielenosoituksen asianmukainen ilmoittaminen olisi syy antaa äärioikeiston kokoontua. Sen lisäksi, että se vaarantaa ihmisoikeudet ja vähemmistöjen turvallisuuden, 612-toimijoiden rakentama liike nimenomaan pyrkii lopettamaan niin kokoontumisvapauden kuin demokratiankin. Siksi liikettä on kyseenalaista puolustella liberaaleilla ihanteilla.

Lisää mielenosoitusten ilmoittamisesta ja “luvallisuudesta” kertoo Antti Rautiainen.


“Elämme demokratiassa, joten myös vastenmielisiä uusnatseja täytyy turvata. Vapaudet ovat ehdottomia!”
Tämä on omituisin väite, mitä itsenäisyyspäivästä on esitetty.

Demokratiassa vapaudet eivät missään nimessä ole ehdottomia. Demokratiaa turvataan tarvittaessa vaikka aseilla, ja tätä pidetään yleisesti hyväksyttynä.

Koko parlamentarismi perustuu pohjimmiltaan väkivallan uhkaan. Jos päätetty oikeusjärjestys ei toteudu muuten, poliisin ja armeijan väkivaltamonopoli toteuttaa sen viime kädessä väkivaltaisesti.

On kiinnostavaa, että viime aikoina tällainen väkivalta on kohdistettu nimenomaan äärioikeiston ja uusnatsien vastustajiin samalla, kun äärioikeisto on saanut heilata Hitleriä lavalta.

Poliisi ei tosiaankaan turvaa kokoontumisvapautta tasapuolisesti. Olen ollut paikalla monesti, kun poliisi on estänyt mielenosoituksen liikkumisen, tarkastanut kaikkien paikallaolijoiden henkilöllisyyden ja tutkinut reppuja.

Itsenäisyyspäivänä poliisi poisti pastori Kai Sadinmaan Rajat kiinni -mielenosoituksen läheltä uhkaamalla häntä kiinniotolla ja sakoilla, koska Sadinmaalla oli kyltti, jossa luki: “Rakasta maahanmuuttajaa.” Poliisi ei kuitenkaan puuttunut esimerkiksi Itsenäinen Suomi -mielenosoituksen raiskausuhkailuun.

Silminnäkijöiden mukaan poliisi ampui pakenevia Vapaus pelissä -mielenosoittajia kostoksi selkään.

Poliisi on aikoinaan vienyt minut kahdesti putkaan, kun olen ollut kuvaamassa mielenosoitusta. Ensimmäisellä kerralla sain sakot, jotka kumottiin perusteettomina, kun valitin niistä. Toisesta kerrasta en saanut sakkoja, mutta poliisi sai kritiikkiä eduskunnan apulaisoikeusasiamieheltä, kun valitin kiinniotosta Journalistiliiton tuella.

Kiinniotoissa ei ollut kyse rikosepäilyistä tai tilanteen turvaamisesta, vaan ne olivat sitä luokkaa, että poliisi marssi paikalle ja huusi “te kaikki lähdette koppiin nyt”.

Tällaista taustaa vasten on täysin selvää, että poliisin olisi mahdollista estää myös 612-kulkueen ja Rajat kiinni -mielenosoitusten kaltaiset äärioikeiston tapahtumat.

Kun poliisi turvaa äärioikeistoa ja uusnatseja, demokratian puolustaminen jää muille. Ystäväni kirjoitti Facebookissa seuraavasti (kirjoitus on yksityinen mutta lainaan luvalla):

Sitä voi onnitella itseään tarkkanäköisyydestä todetessaan, että ”äärioikeisto pesee anarkistit viestinnässä”, ja unohtaa, että yhteiskunnassa, jossa rasistinen väkivalta ja vastaanottokeskusten polttaminen alkaa olla jo tavanomaista, äärioikeiston röyhkeyden kasvulla on ihan oikeita seurauksia. Seurauksia, jotka uhkaavat ihmisarvoa tai henkeä.

Voi olla montaa mieltä siitä, että kuinka suureksi uhaksi äärioikeiston et al. ja sen nousun haluaa nähdä. Sanotaan, että natsismin nousussa ei oikeasti ollut merkille pantavaa se, kuinka kaikki päätyivät kannattamaan natseja. Erityistä oli se, että natsit nousivat valtaan vaikka valtaosa saksalaisista ei heitä (viimeisissä vapaissa vaaleissa) äänestänytkään. Valtaosa ei kannattanut, mutta mukautui, ja viimeinen puolivuosisataa on kyselty, että miksi niin harvat olivat valmiita nousemaan vastaan?

En usko, että Suomessa ollaan menossa kohti totalitarismia, mutta jos äärioikeiston valta vielä kasvaa ja lapsenlapseni vaativat minua tilille siitä, että miksi emme vastustaneet tätä, niin tiedän vastauksen: ”Kyllä me olisimme vastustaneet äärioikeistoa, mutta kun vastamielenosoitukselle ei ollut haettu virallista lupaa ja anarkistit ovat mielestäni vähän epäilyttäviä.”


Lopuksi linkkejä.

Tutkija: Äärioikeisto yrittää kääntää itsenäisyyteen liittyvän isänmaallisuuden nationalismiksi (Yle)

Dan Koivulaakso kirjoittaa tapahtumasta viranomaisten näkökulmasta

Miika Salo kirjoittaa fasistisen ajattelun valumisesta

Alternetin Max Blumenthal raportoi 612-kulkueesta mm. näin, näin, näin ja näin

Libero: Äärioikeisto marssi ja poliisi halusi ampua