Trendiksi näyttää nousseen ilmapiiri, jossa osa suomalaisista haluaa vetäytyä joistakin olemassa olevista rakenteista ja hylätä niihin liittyvät yhteiset tavoitteet. Yhteisistä tavoitteista puhutuimpia lienee kehitysapu ja sen määrä.

Tämän maailman aikana tällainen vaikuttaa melkoiselta takinkääntöpuuhalta.

Yksinkertaistetusti myös Suomi on saanut oman matkansa varrella apua. Suomalaislapset kulkivat neljäkymmentäluvun lopulla Unicefin kautta saaduissa kengissä, sekä saivat kouluruuan avustusten ansiosta. Suomi ja suomalaiset vastaanottivat tukea terveys- ja vaatetusasioissa, sekä apua toimissa tuberkuloosia vastaan.

Parhaimmassa tapauksessa maa ja kansa toipuvat ja omat järjestelmät vahvistuvat. Tähän tarvitaan monimuotoista yhteistyötä, aikaa ja molempien osapuolien sitoutumista.

Erään puolueen mukaan ’’maailmanparannusmenot’’, kuten maahanmuutto ja kehitysapu ovat Suomen kalleimpia menoeriä. Jokainen kutsukoon nykyajan maailmaan ja sen yhteisten asioiden hoitoon osallistumista miten tahtoo. Samalla myös osallistumatta jättämistä voi kutsua parhaaksi näkemällään nimellä. Itse kutsuisin sitä itsekkyydeksi ja myötätunnon puutteeksi.

Skenaariossa, jossa suljemme itsemme ja muut ulos, kalleimmaksi menoeräksi kasvaa oma napa, eli jo valmiiksi niin kutsutussa hyvässä asemassa olevien aseman kohentuminen. Paluu entistä suurempien tulo- ja muiden erojen Suomeen ja eristäytyneeseen metsäsuomeen on tällaisessa kuvassa välttämätöntä. Silloin jokaisen on lopulta selviydyttävä omin avuin. Kovempien otteiden maailmassa vain vahvat selviytyvät.

Kenen pussiin silloin pelaamme, kun kiellämme avun sitä eniten tarvitsevilta? Hataraksi jää perustelu, että Suomessakin voidaan taloudellisesti heikosti ja omiakin köyhiä löytyy. Heidän asemaansa on parannettava, mutta se on hyvinvointivaltion perustehtävä. Niin on myös yhteisen vastuun kantaminen.

Jos Suomi poistuisi yhteisistä pöydistä, laittaisi ovet ja ikkunat lukkoon maahanmuuttajilta ja lopettaisi kehitysavun antamisen, niin aika yksinäisiltähän me vaikuttaisimme. Itsekkyyskään ei ole kovin kaukana tilannetta kuvaamaan.

Nykymuotoisessa, globaalissa maailmassa kaikki vaikuttavat kaikkeen ja ovat tavalla tai toisella toisistaan riippuvaisia. Eristäytyminen on mahdotonta ja itsetuhoista.

Nyt on laitettava kengät kiltisti jalkaan ja alettava hommiin, jotta voisimme pysäyttää eriarvoistumisen ja mahdollistaa hyvän elämän mahdollisuudet ihmisille niin kotona kuin maailmalla.

Teksti: Ruut Luukkonen/ Kai Sadinmaa