Suomalaiset työeläkeläiset ovat valtavan rikkaita, koska tulevien vuosien eläkkeiden maksuun on säästössä jo 183 miljardia euroa. Ansiotyössä olevat maksavat pääosan jokaisena vuonna maksetuista eläkkeistä sen vuoden lakisääteisinä eläkemaksuina. Näitä maksuja ja niiden tuottoja on siis kerätty lakisääteisiin työeläkerahastoihin tuon verran enemmän kuin mitä niitä on eläkeläisille jaettu.

Rahastoja on kasvatettu sen varalle, kun työansioista vuoden aikana kerättävät työeläkemaksut eivät riitä sen vuoden eläkkeiden maksamiseen. Tähän asti ovat siis riittäneet niin hyvin, että vuoden 2015 lopulla työeläkerahastoissa oli ennätysmäärä eli 7,5 kertaisesti rahaa verrattuna sen vuoden eläkemenoihin.

Vuonna 2015 työeläkkeitä maksettiin jo 24,5 miljardia, mutta rahastoraha lisääntyi edelleen. Kansaneläkettä ja takuueläkettä maksettiin vain 3 miljardia. Suomessa eläkkeiden maksukyky on siis turvattu pitkälle tulevaisuuteen. Siitä huolimatta väestön vanheneminen ja eläkeläisten aiheuttamat kustannukset ovat Suomen talouspoliittisten pelkojen ykkössijoilla. Pelkoja lietsotaan, jotta suomalaiset saadaan uskomaan rahoituslaitosten ylikansalliseen omaisuuksien kasaamisen ohjelmaan.

Eläkekeskustelu eduskuntaan

Ei ihme, että nykyiset eläkeläiset ovat vihaisia ja yrittävät saada osan rahastoidusta eläkerahasta käyttöönsä. Kimmo Kiljunen, SDP:n entinen kansanedustaja ja ehkä tulevakin, on tehnyt erinomaisen kirjan Suomen eläkejärjestelmästä (Eläkeläisten taitettu itsetunto, Minerva 2015). Kiljusen ja Suomen Senioriliiton kansalaisaloite eläkkeiden nostamisesta palkkojen kehityksen mukaisesti sai runsaasti kannattajia ja pääsee eduskunnan käsittelyyn.

Tähän asti samantapaiset ehdotukset ovat törmänneet kolmikannan muuriin. Yksityisten yritysten johtajat saivat jo työeläkejärjestelmän alkutaisteluissa tukevan niskalenkin ammattiyhdistysliikkeestä ja poliittisista päättäjistä. Sen jälkeen hallitukset ja eduskunta ovat tyytyneet siunaamaan yksityisten työeläkeyhtiöiden johtajien vetämät päälinjaukset. Muodollisesti kolmikannassa sovitut tiukat eläkesopimukset ovat pitäneet jo niin monta vuosikymmentä, että moni toisin ajatteleva ei ole jaksanut edes lähteä keskustelemaan muutostarpeista.

Hyvinvointivaltion peruskorjaustalkoot

Kiljusen ehdotukset ovat lähellä sitä, mitä olen itsekin tehnyt jo 20 vuotta sitten Hyvinvointivaltion peruskorjauksessa ja uudestaan 2008 Reilussa verokirjassa.

Suomen työeläkeyhtiöt pitää liittää yhdeksi julkiseksi yhtiöksi ja eläkkeiden vararahastoinnnissa pitää luopua nykyisestä ylikansallisesta sijoituskeinottelusta. Kiljunen esittää eläkkeille ja ansiotuloille samaa progressiivista verotusta. Vasemmistoliittohan ehdottaa, että näiden lisäksi myös mm. henkilökohtaisia omaisuustuloja verotetaan yhdellä maksukyvyn mukaisella tuloverolla.

Katto lakisääteisille eläkkeille on myös mukana. Itse olen ehdotellut tuhannen euron peruseläkettä ja katoksi sopisi nelinkertainen eli 4 000 euroa kuukaudessa. Platonhan ymmärsi jo aikoinaan Kreikassa, että ihmisen ei pidä saada käyttöönsä enempää kuin nelinkertaisesti se, mitä pienituloisin saa.

Suurinta huomiota on mediassa saanut työeläkeläisten pitkäaikainen vaatimus, että eläkkeitä korjataan palkkaindeksillä nykyisen pääasiassa hintoihin perustuvan taitetun indeksin sijasta. Siitä minulla on hieman erilainen ajatus. Se liittyy siihen, että eläkkeet ja muukin sosiaalivakuutus pitäisi rahoittaa tuotannon koko arvonlisäykseen perustuvalla sosiaalivakuutusverolla. Siksi myös eläkkeiden ja muun sosiaalivakuutuksen arvon säilyttämiseen pitäisi käyttää pohjana sitä, miten kokonaistuotanto muuttuu.

Nythän suomalaisten eläkkeet rahoitetaan pääosin ansiotyössä olevien työtuloja verottamalla. Vero on jaettu näennäisesti työnantajan ja työntekijän maksuiksi. Työntekijöiden pitää ne maksut kuitenkin tuottaa työllään. Lakisääteinen eläkevakuutusmaksu on siis luonteeltaan työvoiman ostamisen vero. Se kannustaa työnantajia keksimään aina uusia keinoja vähentää työvoimaa, koska esimerkiksi koneista tai raaka-aineista tai halpamaista tuoduista tuotantopanoksista ei joudu maksamaan joka kuukausi työvoimaveroa.

Kiljunen kuvittaa käytännön läheisesti eläkeläisten palvelujen ja eläkkeiden vaikutusta heidän elämäänsä ja julkiseen talouteen. Lukija löytää kirjasta paljon perusteluja sille, miksi lakisääteiset eläkkeet pitää yhdistää ja miksi pienimmät eläkkeet pitää nostaa niin että eläkeläiset eivät joudu leipäjonoihin tai jää ilman tarpeellisia tutkimuksia ja hoitoa.

Ylikansallisesta keinottelusta Suomen rakentamiseen

Kirja on ansiokas työeläkejärjestelmän historia ja eläkeyhtiöiden vallan kasvun kuvaus. Kiljunen toteaa, että ammattiliitoissa varoiteltiin työeläkevarojen liukumisesta finanssimarkkinapeleihin, mutta ajan henki oli toinen 1990-luvulla. Eläkevaroilla piti tavoitella tuottoa, mikä edellytti myös ulkomaisia sijoituksia. Ulkomaille ja osakkeisiin sijoittamisen ennustettiin nousevan maltillisesti, korkeintaan 15 prosenttiin.

Vuonna 2014 työeläkevaroista oli jo sijoitettu Suomeen 26 %, muulle euroalueelle 25 % ja muihin maihin 49 %. Vuonna 1997 eläkerahoista oli vielä ollut sijoitettuna Suomeen 97 %. Kiljunen toteaa, että kotimaisen työllisyyden edistämisen luulisi olevan kaikkien yhteinen etu. Korkea työllisyys on myös tehokkain keino pitää yllä eläkkeiden rahoitusta, joka perustuu nimenomaan työansioiden määrään.

Työeläkeyhtiöt hakevat maailman laajuisilta markkinoilta korkeaa tuottoa. Se on yhtiöiden päättäjien valinta. He käyttävät siihen työntekijöiden lakisääteisiä eläkerahoja. Eläkemaksuilla rahoitetaan myös ylikansallisten yritysten ulkomaista tuotantoa, joka pystyy tällä rahalla kilpailemaan suomalaista tuotantoa alas. Suomalaiset siis itse rahoittavat kilpailijansa ja hävittävät näin omaa tuotantoaan. Samalla lisätään työttömyyttä, jonka seurauksena eläkemaksut vähenevät.

Minunkin mielestäni Suomen eläkejärjestelmä on kestämätön. Se ei johdu rahan puutteesta, vaan kahdesta systeemin perusvirheestä, jotka pitää korjata. Eläkemaksut pitää ruveta keräämään tuotannon koko arvosta. Nykyinen työttömien tekemistä palkitseva maksu pitää korvata yleisellä sosiaalivakuutusverolla, joka kohdistuu kaikkiin myynteihin.

Eläkkeiden ja muiden sosiaalivakuutusten maksuun ei pidä kerätä ylisuurta rahastoa, jota ei pysty sijoittamaan kotimaahan. Rahastoja pitää purkaa vähitellen sijoittamalla ne pitkäaikaiseen ja kestävään kotimaiseen tuotantoon. Näin saadaan rakennettua Suomesta kaiken ikäisille hyvä tasa-arvoisten ihmisten valtio.