Kouluja ja yhteisöjä
Suomessa yhdistettiin 1970-luvulla erilliset kansakoulut ja oppikoulut peruskouluiksi. Monesta kansakoulutalosta tuli ala-asteen koulu ja oppikoulusta yläaste ja lukio. Muitakin yhdistelmiä on. Jonkin verran on myös päiväkoteja ja ala-asteen luokkia samoissa pihoissa ja taloissa.

Peruskoulusta tehdään nyt entistä yhteisöllisempää. Vanha vaatimus opettajan pärjäämisestä yksin on vaihtunut opettajien yhteistyöksi luokkatyössä. Oppilaiden ryhmätyö ja oppiaineiden sitominen kokonaisaiheiksi leviävät ympäri maata. Nettiaineistoja käytetään monipuolisesti ja sekin laajentaa yhteisen oppimisen sisältöjä ja muotoja.

Lasten ja aikuisten maailman nopea muutos ja joka suuntaan rönsyävä virtuaalitodellisuus pirstovat ajattelua ja todellisuuden hallintaa. Kasvatuksen pitää auttaa uuden ymmärtämisessä ja parantaa sekä lasten että aikuisten turvallisuutta. Jokainen tarvitsee tuttuja ja luotettavia ihmissuhteita.

Ihmiskulttuurit ovat syntyneet kylistä ja niiden yhteyksistä. Perheen ja ihmislauman on pitänyt oppia ja sulattaa toisten perheiden ja laumojen tietoja ja taitoja. Se ei onnistu, jos vieraammat lajikumppanit syödään tai pakotetaan oman yhteisön perinteisiin. Yhteistyöhakuisuus sen sijaan auttaa omaksumaan uutta. Samalla lisääntyy kuitenkin valinnan vaikeus ja siihen liittyvä ahdistus. Niiden voittamiseksi tarvitaan avointa keskustelua, yhdessä tekemistä ja toisiltaan oppimista. Koulut ovat syntyneet tuottamaan ja välittämään yhteistä tietoa ja ymmärrystä elämästä ja sen mahdollisuuksista. Useimmissa maissa jo valtaosa lapsista käy koulua.

Päiväkodeista ja pienten kouluista perhetaloja
Kehittyneimmissä maissa suuri osa lapsista osallistuu jo pienestä perheen ulkopuoliseen päivähoitoon. Vanhemmat eivät silti saa läheskään aina tarpeeksi apua lastensa kasvatukseen ja arjen pyörittämiseen. Vanhempien erot ja yksinhuoltajuus ovat usein iso ongelma.

Yhteiskuntien asia on vastata siitä, että jokainen lapsi ja hänestä huolehtivat ovat mukana yhteisössä ja oppivat elämään muiden kanssa. Kodin ulkopuolinen päivähoito ja varhaiskasvatus ovat siinä hyviä. Ne eivät silti vielä takaa edes oman perheen vanhempien ja lasten hyvää vuorovaikutusta. Päiväkodeista ja pienimpien kouluista voisi kuitenkin kehittää oman alueensa perheiden kylätaloja.

Päiväkotien tavoitteena on hoitaa alle kouluikäisiä sen mukaan mitä perhe tarvitsee. Lasta kotona ja päiväkodissa hoitavien pitäisi tuntea toisensa ja pystyä puhumaan lapsen tarpeista ja elämästä. Kotona lapsiaan hoitavat ja varsinkin pienten vauvojen perheet tarvitsevat hekin turvallista keskusteluyhteisöä. Myös perhepäivähoitajille päiväkoti on hyvä paikka keskustella lasten vanhempien ja muiden päivähoidon ammattilaisten kanssa. Ihan sama työmalli soveltuu  pienten koululaisten ja heidän perheidensä yhteisösuhteiden rakentamiseen ja ylläpitämiseen.

Lastenneuvolatyön ja päivähoitotyön liittäminen toisiinsa helpottaisi työntekijöiden ja vanhempien tutustumista ja erilaisten tukisuhteiden syntymistä. Tätähän jo tapahtuu kunnissa. Samaan yhteisöön olisi helppo tuoda myös muita lasten kehitystä ja perheiden yhteistyötä tukevia asiantuntijoita. Varsinkin erityistä tukea tarvitsevat vammaiset ja pitkäaikaissairaat lapset hyötyisivät siitä, että tuet tuotaisiin päiväkotiin ja myös kouluun. Lapsia ja heidän vanhempiaan ei juoksutettaisi erityistä tukea tarjoavien asiantuntijoiden luo, vaan lapset voisivat elää näiden tukemina itselleen sopivalla tavalla muiden lasten kanssa.Vapaaehtoiset mummot ja papatkin voisivat monipuolistaa perhetalojen ikärakennetta.

Tällainen päivähoidon malli rakentaa lähialueensa kyläyhteisöä. Siihen pääsevät mukaan myös yksin lapsia hoitavat. Päivähoidossa opitut yhteisölliset taidot ja luottamus tulevat hyvään käyttöön lasten siirtyessä kouluun.

Perhetalosta joustavasti alakouluun
Suomessa on jo nyt 6-vuotiaiden esikoulu, joka toimii joko päiväkodeissa tai alakouluissa. Esiopetuksen ja alkuopetuksen työntekijät auttavat yhdessä lapsia siirtymään sujuvasti kasvatusmuodosta toiseen. Päiväkotien ja koulujen tarve asuma-alueilla muuttuu usein. Uusilla alueilla ja alueiden lapsimäärän muuttuessa kannattaa miettiä, voisiko tiloja ja toimintoja järjestellä tukemaan kylä kasvattaa-mallin ulottumista alakoululuokkiinkin.

Päiväkoti ja kaksi tai kolme alakoulun luokkaa yhdistettynä samaan taloon tekevät mahdolliseksi niiden sijoittamisen lähemmäs perheitä. Perhetalossa voisi olla lapsia yksivuotiaista yhdeksänvuotiaisiin. Tällaisten perhetalojen etuna on tiheämpi palveluverkko, lyhemmät kuljetusmatkat ja tiiviimmät yhteisöt. Päivähoidon ja alaluokkien rinnakkaiselo helpottaa myös lasten yksilöllisten kehitysvaiheiden ottamista huomioon päivittäisessä toiminnassa. Lapsille voi järjestää joustavia oppimisen tilaisuuksia. Ryhmiä voidaan yhdistellä ottaen homioon sekä yksilöllisiä oppimistapoja että lasten toisiaan rikastuttavia ominaisuuksia.

Perhetalosta yläkouluun
Jos päivähoito ja kolmivuotinen alakoulu yhdistetään lähialueensa perhetaloiksi, voisi kymmenvuotiaiden ryhmä aloittaa yläkoulun. Siinä olisi kuusi ikäluokkaa eli koululuokat neljännestä yhdeksänteen. Yläkoulussa murrosiän alku vietettäisiin samojen opettajien ja muiden työntekijöiden kanssa. Näillä olisi hyvä ammattitaito yhteistyöhön juuri tuota vaihetta elävien nuorten ja heidän perheidensä kanssa.

Murrosikäisten koulussa on keskeistä, että jokaisella oppilaalla on oma tila yhteisössä sen tärkeänä toimijana. Tässä iässä nuoret pystyvät jo tekemään omin päin ja porukassa ratkaisevia erehdyksiä, joiden näkeminen ja joihin puuttuminen on vanhempien ja koulun työtä. Myös maailmankatsomusten ja oman vastuun ainesten käsittely oppilaiden kanssa ovat yläkoulun kaikkein olennaisimpia tehtäviä.

Perhetalot ja yläkoulut tukisivat asuma-alueiden kehittymistä lapsille ja nuorille tutuiksi ja turvallisiksi paikallisyhteisöiksi. Niiden rakentamisen on perheiden ja koulujen yhteistä työtä. Silloin lukioon ja ammattikouluihin siirtyvillä olisi jo hyvät kokemukset ja valmiudet ottaa yhteisvastuuta ja vastuuta omasta opiskelustaan uudessa koulussaan.