Kuvaaja: Anna Shvets, palvelusta Pexels

Joillekin lienee vielä muistissa Ivan Laptevin kirja Järkiolentojen planeetta (1973, suom. 1977). Kirja oli luultavasti eräänlainen vastaus Rooman Klubin edellisenä vuonna (1972) julkaisemaan raporttiin Kasvun rajat. Tänä vuonna raportista, ja Tukholmassa pidetystä YK:n ensimmäisestä ympäristöteemaisesta erikoisyleiskokouksesta, on kulunut 50 vuotta. Laptev palautti mieliin Vladimir Vernadskyn ja Pierre Teilhard de Chardinin visioinnin planeettamme uudesta kehitysvaiheesta, jolloin ihmiskunta tulisi ottamaan tietoiseen hallintaan suhteensa biosfääriin.

Tätä ihmiskunnan luontosuhteen uutta hallinnan infrastruktuuria he kutsuivat noosfääriksi. Vernadsky ja Teilhard de Chardin kirjoittivat teorioistaan 1920-luvulla. Vaikka heidän visionsa eroavatkin, on niillä paljon yhteistä – he myös olivat keskusteluyhteydessä noosfääri-ideasta. Noosfääri – ihmiskunnan teknologisen ja tieteellisen kehityksen mahdollistama kyky tuottaa talouden, luonnonvarojen hyödyntämisen ja luonnonsuojelun tarvitsemaa ajantasaista seurantatietoa maailman tilasta – on noussut jälleen keskusteluun tiedeyhteisössä.

Vuonna 1967 avaruusluotain Apollo 8:n kapteeni Frank Borman otti kuvan maapallosta. Maapallo – sininen planeetta – oli sykähdyttävän kaunis. Maanpinnalla käytiin sotia, kamppailtiin olemassaolosta, harjoitettiin lukemattomia uskontoja ja puhuttiin tuhansia kieliä. Kaikki nämä yksityiskohdat ja ristiriidat peittyivät kotiplaneetan kauneuden alle. Tämä ikoninen kuva vaikutti vahvasti ihmisten ympäristötietoisuuteen.

Planetarismi ja planeettapolitiikka on saanut aivan viime aikoina uutta sisältöä ihmisen terveyden ja luonnon monimuotoisuuden välillä havaitusta yhteydestä. Vuonna 2017 emeritusprofessori Tari Haahtela ja akateemikko Ilkka Hanski julkaisivat (postuumisti) kymmenen muun asiantuntijan kanssa artikkelin planetaarisesta terveydestä ja luontokosketuksen merkityksestä tarttumattomien tulehdustautien torjunnassa. Ihmisen välittömän elinympäristön mikrobiologinen monimuotoisuus tukee ihmisen vastustuskykyä erityisesti allergioille ja kroonisille tulehdustaudeille, jotka lisääntyvät kaupungistuvissa yhteiskunnissa. Mikrobiologisessa katsannossa kaupunkiympäristö on autiomaata, kuten Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija, ympäristöekologian dosentti Aki Sinkkonen on tutkimuksissaan osoittanut. Kaupungistuminen on maapallonlaajuinen megatrendi. Vaikka luontokosketuksen puute on ihmisille aina paikallisen ympäristön ongelma, on se myös globaali – planetaarinen.

Ympäristön vaikutukset kytkeytyvät immuunijärjestelmään professori Haahtelan ym. mukaan paljolti ihon, suoliston ja limakalvojen mikrobiston kautta. Kaikki mitä syömme, juomme, hengitämme ja kosketamme, muokkaa mikrobejamme. Ns. biodiversiteettihypoteesin mukaan kosketus monimuotoiseen luontoon rikastuttaa ihmiskehon mikrobiomia, vahvistaa immuunitasapainoa ja suojaa sairauksilta. Luontokosketuksen merkitys kaipaa lisätutkimusta, jota Suomessa jo löytyy päiväkotilasten pihojen luonnon monimuotoisuudesta. Monimuotoinen luonto lisää lasten ihon mikrobiston monimuotoisuutta kuukausiksi. Professori Haahtela ym. puhuvat planetaarisesta terveydestä, maailman terveysjärjestö WHO ”yhdestä terveydestä” (One Health), tarkoittaen samaa.

Uudessa, strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa BIWE – Biodiversiteetti-interventioilla hyvinvointia -tutkimushankkeessa kehitetään menetelmiä, joilla varsinkin mikrobiologista monimuotoisuutta eli silmin näkymättömien elämänmuotojen kirjoa voidaan lisätä turvaamaan sekä kaupunkiluonnon että ihmisen hyvinvointia. Hanke-esittelyn mukaan BIWE on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen, koska hankkeessa tutkitaan elonkirjon palauttamisen seurauksia samanaikaisesti sekä luonnon että ihmisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Käytännössä hankkeessa pureudutaan siihen, miten lisätä elonkirjoa kaupunkeihin tavoilla, jotka lisäävät asukkaiden tietoista ja tahatonta luontokosketusta, eli arkisia kontakteja luonnon kanssa. Hankkeessa keskitytään elonkirjon köyhtymiselle erityisen herkkiin ihmisryhmiin. Päämäärä on, että hankkeen jälkeen yhteiskunnalla on käytössään tehokkaiksi tiedettyjä menetelmiä lisätä elonkirjoa tiheästi asutuille alueille tavoilla, jotka edistävät sekä luonnon että ihmisen hyvinvointia.

Kuten ympäristöongelmissa yhä useammin, tämäkin hanke on monitieteinen. Se tuo yhteen ympäristötieteiden, mikrobiologian, kaupunki-, maisemasuunnittelun ja arkkitehtuurin, lääketieteen sekä ympäristöpsykologian tutkijoita. Konsortion muodostavat Luonnonvarakeskus ja Tampereen Yliopisto.
Luontopaneelin puheenjohtaja, ekologian professori Janne S. Kotiaho ja Jyväskylän yliopiston Resurssiviisausyhteisön tutkijat julkaisivat äskettäin tieteellisen artikkelin, jossa laajennettiin tieteellistä ja poliittista tarkastelua planetaarisesta terveydestä planetaariseen hyvinvointiin (Planetary well-being, 2021). Tutkijayhteisö osoittaa, kuinka vallitseva hyvinvoinnin ja ympäristökriisin käsitteistö on kyvytön osoittamaan sitä elimellistä ja välttämätöntä riippuvuutta, joka luonnon monimuotoisuuden ja ihmisen hyvinvoinnin välillä vallitsee. Paikallinen tai kansallinen luonnonympäristön kukoistus voi muutamien vuosien tai vuosikymmenien päästä olla mennyttä, ellemme oman väistämättömän osallisuusvastuumme ohella kanna huolta koko planeettamme kukoistuksesta.

Luontokato, ilmastokriisi, väestönkasvun ja aineellisen vaurastumisen aiheuttama globaali ympäristön kemiallinen kuormitus ja saastuttaminen vievät edellytykset niin ihmisten kuin biosfäärin kukoistukselta.

Vuonna 2009 muutaman kymmenen tutkijan ryhmä julkaisi professori Johan Rockströmin johdolla artikkelin Nature-lehdessä. Artikkelin ytimessä oli kuva, joka ei ollut pallo, mutta kertoi, millaisia rajoja – kynnysarvoja – maapallon ja sen asujaimiston taloudenpidolla oli. Ne olivat fysikaalisia rajoja, joiden ylittäminen uhkasi ihmiselle jo 11 500 vuoden ajan vallinneiden, suotuisten ympäristöolosuhteiden muuttumista peruuttamattoman vaarallisiksi.

Planetaarista hyvinvointia ja planeettapolitiikkaa voidaan tarkastella ihmisen elinympäristössään ja arjessaan kohtaaman luontoyhteyden tai koko ihmiskunnan kulttuurisen ja aineellis-taloudellisen moninaisuuden näkökulmista. Planeettapolitiikka-lähestymistapa voisi korjata myös vanhoja tieteenalakohtaisia lähestymistapoja, kuten kansainvälisen politiikan tutkijat esittivät manifestissaan vuonna 2016: ”Planet Politics: A Manifesto from the End of IR” (Millennium Journal of international Studies 2016, Vol 44(3) 499–523). Manifestissaan he (Stefanie Fishel ym.) toivoivat dialogia sekä kansainvälisen politiikan rajoista että sen mahdollisuuksista luoda liittoutumia ja vahvistaa tieteidenvälisyyttä ilmastotieteen, yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen ja edistyksellisen kansainvälisen oikeuden kanssa voidakseen vastata Antroposeenin ja muuttuvan ilmaston haasteisiin.

Palatkaamme alkuun. Sata vuotta sitten Pierre Teilhard de Chardin ja Vladimir Vernadski visioivat noosfääristä – planeettaamme ympäröivästä tietoisuuden kehästä. Nyt tietotekniikka, satelliitit, internet, globalisoitunut tavaran- ja tiedonvaihto – kaikenlainen ihmiskunnan kanssakäyminen mahdollistaisi planeettapolitiikan. Mutta kaikki tämä kehitys on valjastettu palvelemaan militarismia ja sodan taloutta. Professori Jason W. Moore, amerikkalainen maapallo-ekologi, maantieteilijä ja ympäristöhistorioitsija, on kirjoittanut luonnon ja ihmistyön halpuuttamisesta. Hänen mukaansa luova, generatiivinen ja monikerroksinen elämänmuodostuksen pulssi pyytää meitä tarkastelemaan uudelleen inhimillistä solidaarisuutta elämän verkkoihin ja niiden sisällä. Hän kaipaa suurta synteesiä, jos haluamme poistaa kapitalismin tappavan työn, elämän ja vallan dynamiikan. Hän kaipaa planetaarista sosialismia. Tämä on planeettaluokan taisteluhaaste holoseenin viimeisinä päivinä – ja suuren luhistumisen ensimmäisinä päivinä. Moore on kirjoittanut esipuheen William I. Robinsonin kirjaan Voiko globaali kapitalismi kestää? Mooren vastaus on: toivokaamme, että ei! Nyt planeettamme elämän verkko kaipaa suurta visiota ja praksista.

 

Sauli Rouhinen

Kirjoittaja on eläkepäiviään viettävä ympäristöneuvos, yhteiskuntatieteiden tohtori ja Vasemmiston Ympäristö- ja ilmastopoliittisen työryhmän jäsen.