Kukaan, joka vähääkään seuraa kansainvälistä jalkapalloa, ei ole voinut viime aikoina välttyä Belgia-hypetykseltä. Monen suomalaisen katsojan mieliin on jäänyt Suomen maajoukkueen karsintaottelu belgejä vastaan kesäkuussa 2007. Suomi voitti pelin 2-0, mutta tulosta paremmin ihmisten mieliin lienee piirtynyt kuva stadionilla liitelevästä huuhkajasta, joka sittemmin päätyi antamaan lempinimen koko joukkueelle. Seitsemässä vuodessa on kuitenkin Belgiassa menty valtavasti eteenpäin, ja toiveikkaimmat ennustavat maata nyt jopa mitaleille.

Hyvä ryhmä Belgialla toki onkin, mutta odotukset lienevät silti ylimitoitetut. Belgian joukkue on nuori ja suhteellisen kokematon – nyt mukana olevista pelaajista ainoastaan toppari Daniel van Buyten on pelannut aiemmin MM-kisoissa. Kuitenkin joukkueesta löytyy huomattavan paljon laadukkaita, eurooppalaisista seurajoukkueista tuttuja pelaajia. Chelsean kaksikko Eden Hazard ja Romelu Lukaku tulevat aiheuttamaan kisojen aikana rutkasti päänvaivaa muiden tiimien puolustuslinjoille. Marc Wilmotsin valmentama porukka on kärsinyt kisojen alla valitettavista loukkaantumisista. Lukakun viikko sitten harjoituspelissä saama nilkkavamma ei estäne miehen pelaamista, mutta hyökkäystä heikentää Christian Benteken keväinen, vakava akillesjännevamma, joka pudotti Aston Villan miehen kisakoneesta. Belgia elää silti liikkuvasta ja taitavasta hyökkäyksestään: puolustuslinja ei täysin vakuuta, vaikka topparina luutiikin Manchester Cityn väkivahva Vincent Kompany.

Belgian tämänhetkinen maajoukkue tuntuu onnistuneen mahdottomassa: yhdistämään riitaisat flaamit ja valloonit yhdeksi jengiksi, jota kaikki etnisestä ryhmästä riippumatta voivat kannattaa. Monella avauksen  pelaajalla on maahanmuuttajatausta, mikä epäilemättä on auttanut ylittämään vanhat raja-aidat – esimerkiksi Lukakun suku on Kongosta, keskikenttämies Moussa Dembelen isä Malista. Belgian joukkueen yhteishenkeä onkin kehuttu erinomaiseksi, mutta riittääkö se? Alkulohkosta jatkoon ainakin.

Jos on Belgia lohkon selvä ykkössuosikki, yhtä selvä kakkonen on Venäjä. Valmentajavelho Fabio Capellon miehistö on kokenut, jopa turhankin: avainpelaajilla alkaa väistämättä jo ikä painaa, ja omiin kisoihin 2018 joukkueen onkin uusiuduttava rajusti. Tokihan Venäjän joukkueesta löytyy yhä laatua, ja toisensa jo seurajoukkuetasolta tunteva peräpään kolmikko, Krutov-Larionov-Mak… siis maalivahti Igor Akinfejev ja topparit Vasili Berezutski sekä Sergei Ignashevitsh, blokkaa hyökkäykset tehokkaasti.

Kahden vuoden takaisten EM-kisojen aikaan huippulahjakasta Alan Dzagojeviä ylistettiin tälläkin alustalla lähes maasta taivaisiin, mutta toistaiseksi todellinen läpilyönti seurajoukkuetasolla on vielä tekemättä. Parhaimmillaan mies on pitelemätön ja pelikäsityksltään mainio, mutta osaa myös turhan kiukuttelun. Näiden kisojen venäläiseksi läpilyöjäksi onkin ennakoitu 23-vuotiasta Moskovan Dynamon hyökkääjää Aleksander Kokorinia, joka pelannee Capellon systeemissä joko yksinäisenä kärkenä tai vasemmalla laidalla.

Venäjä pelaa kypsästi ja organisoidusti, mutta tulokset ovat vaarassa jäädä laihoiksi. Etenkin maalinteko saattaa olla haaste.

Algerian valtio on satsannut viime vuosina voimakkaasti jalkapalloon, ja panostukset alkavat pikku hiljaa näkyä. Joukkue on verraten nuori, ja sen parhaat päivät ovatkin varmasti vielä edessäpäin. Lahjakkuutta ryhmästä löytyy, ja esimerkiksi vasta 19-vuotiaasta Tottenhamin keskikenttämies Nabil Bentalebistä kuulemme taatusti vielä. Nyt vielä lohko saattaa olla liian kova jatkopelihaaveiden kannalta, mutta sopivalla ristiinpelaamisella se ei olisi täysin mahdotonta.

Aavikkokettujen edellinen visiitti MM-kisoissa päättyi murheellisesti: joukkue tippui 2010 heti alkulohkopelien jälkeen tekemättä ainoatakaan maalia. Ongelma on akuutti vielä neljä vuotta myöhemminkin, sillä laadukasta maalinsylkijää ei valmentaja Vahid Halilhodzic ole kokoonpanoon onnistunut löytämään. Kuvaavaa onkin, että Algerian voittaessa MM-jatkokarsinnat Burkina Fasoa vastaan ja varmistaessa siten lopputurnauspaikkansa ratkaisumaalin viimeisteli toppari Majdid Bougherra. Kovaluinen kapteeni on hankkinut kannuksensa sumusaarilta Charltonista ja Glasgow Rangersista, mutta on pelannut viime vuodet Qatarissa. Kokeneen Bougherran vastuu koko joukkueesta onkin suuri molemmissa päissä.

Lohkon täydentävä Etelä-Korea ei ole heittopussi sekään. Joukkueessa on menossa sukupolvenvaihdos, ja nuorten pelaajien odotetaankin ottavan vastuuta.

Korean joukkueen hyökkäysosasto pelaa pääosin eurooppalaisissa seurajoukkueissa, puolustus Aasiassa. Joukkueen tähti on vasta 21-vuotias Leverkusenissa palloileva Son Heung-Min. Laituri on nopea ja taitava, ja korealaisten maalinteko on pitkälti hänen onnistumisestaan kiinni. Nuoruus tuo mukanaan myös ailahtelevuutta:  parhaana päivänään mies on aivan pitelemätön, mutta huonompina hetkinä vajoaa näkymättömyyksiin. Myös Mainzin Koo Ja-Cheolista on kuulunut positiivista Saksan suunnalta, vaikka viime kaudella mies jumittuikin vaihtopenkille.

Etelä-Korean kannalta hyökkääjien onnistuminen on elintärkeää, sillä puolustus on heiveröinen ja pienikokoinen. Tasaiseksi ennakoidussa lohkossa (ehkä ylivertaisen Belgian jälkeen) ristiinpelaaminen on hyvinkin mahdollista, joten täysin ulkona jatkokaavailuista eivät korealaisetkaan ole.

Jatkoon: Belgia ja Venäjä.

Seuraa näitä – lohkon nimet ja ilmiöt:

Kestääkö belgien pää? Kultaisella sukupolvella on nyt näytön paikka.
Kestääkö venäläisten pää? Ikääntyvät tähdet osaavat pistää homman myös läskiksi, mikäli peli ei kulje.
Tekeekö Kokorin Dzagojevit ja lyö itsensä läpi?
Saako Algeria viimein maalin?
Nähdäänkö Korean Henri Myntti, 196-senttinen hyökkääjä Kim Shin-Wook, kentällä?
Eiväthän venäläiset idioottilihapäät vain ole löytäneet paikalle?

Ottelut (Suomen aikaa):

17.6. 19.00 Belo Horizonte: Belgia-Algeria
18.6. 1.00 Cuiaba: Venäjä-Etelä-Korea
22.6. 19.00 Rio de Janeiro: Belgia-Venäjä
22.6. 22.00 Porto Alegre: Etelä-Korea-Algeria
26.6. 23.00 Sao Paulo: Etelä-Korea-Belgia
26.6. 23.00 Curitiba: Algeria-Venäjä