neymarger2

Superjunnun matsirekvisiitassa on varauduttu kaikkiin mahdollisiin lopputuloksiin.

Kisojen ensimmäinen semifinaaliottelu potkaistaan käyntiin tänä iltana Belo Horizontessa klo 23 Suomen aikaa. Saksa lähtee otteluun suosikkina isäntämaa Brasiliaa vastaan.

Suurkaadot on nyt nähty ja puolivälierissä oli suosikkien vuoro jyrätä jatkoon. Ainoastaan Hollannin etenemistä semifinaalivaiheeseen saakka voidaan pitää jonkinlaisena yllätyksenä.

Jopa suurimmaksi mestarisuosikiksi noussut Saksa ei ole pelannut tähän mennessä mitenkään häikäisevää futista turnauksessa. Se on tehnyt kuitenkin kaiken tarvittavan mennäkseen toisen kierroksen peleistä jatkoon.

Ranskaa vastaan joukkue otti keskikentän haltuunsa Sami Khediran, Toni Kroosin ja Bastian Schweinsteigerin johdolla. Hyökkäyspäässä rakenneltiin riittävä määrä tilanteita Thomas Müllerin ja Mesut Özilin kautta.

Suurin muutos aikaisempaan oli Philipp Lahmin pudottaminen oikeaksi pakiksi. Uskon Lahmin jatkavan alakerrassa, sillä puolustus on ollut ja se tulee varmasti olemaan myös tänään Saksan ongelmallisin osa-alue. Se on ollut vaikeuksissa sekä pitkissä ja hitaissa että nopeissa hyökkäyksissä. Myös kova prässi on aiheuttanut ongelmia Saksan puolustukselle. Esimerkkejä kannattaa hakea erityisesti otteluista Ghanaa ja Algeriaa vastaan.

Kaikkien aikojen MM-kisatykistön kärkeen Ghana-ottelussa noussut Miroslav Klose oli Ranskaa vastaan avauksessa. Tänään ysipaikan pelaajaa vastassa on Thiago Silvan sijasta todennäköisesti Dante, joten Saksan kannattaisi hakea kärkeen Klosea monipuolisempaa vaihtoehtoa. Chelsean Andre Schürrle korvasi Ranska-ottelun loppuhetkillä Klosen ja Müller otti piikkipaikan. Kokeilisin itse tätä vaihtoehtoa heti alusta, vaikka Schürrlen tehot olivatkin hukassa hyvistä maalipaikoista huolimatta.

Toveri Vainikainen kirjoitti viime viikolla turnauksen maalivahdeista, joista moni nousi tuntemattomuudesta suuren yleisön tietoisuuteen tänä kesänä. Välierävaiheessa molariloistosta ei ole jäljellä enää kuin muisto. Jäljellä olevista veskareista ainoastaan Saksan Manuel Neueria voidaan pitää huippuvahtina. Kaikki muut ovat enemmän tai vähemmän kirjoittamattomia kortteja – myös Julio Cesar pilkkukisaonnistumisestaan huolimatta.

Neuer pelasti Algeriaa vastaan Saksan takaiskuilta hienoilla ulostuloillaan. Ranskaa vastaan Neuer esti lopussa Karim Benzeman huippupaikan nyrkkitorjunnallaan. Myös tänään tarvitaan vastaavanlaisia onnistumisia, jos Saksa mielii edetä loppuotteluun.

Toivon itse sydämestäni Brasilian voittoa illan ottelussa, mutta viimeistään Neymarin valitettava loukkaantuminen ja Thiago Silvan pelikielto nostavat Saksan suursuosikiksi illan otteluun.

shaheen

Shaheen-kameli on yksi niistä monista eläimistä, jotka ovat ennustaneet voittajia näissä kisoissa. Shaheenin mielestä Brasilia vie tänään. Kamelin veikkaukset ovat menneet paremmalla prosentilla oikein kuin esimerkiksi allekirjoittaneen. Tämä antaa toivoa.

Brasilian tekemistä on ohjaillut tähän asti epäonnistumisen ja häviämisen pelko. Paineet ovat valtavat ja ne ovat näkyneet joukkueen esiintymisessä oikeastaan jokaisessa ottelussa tähän mennessä.

Neymarin pallollinen rooli on ollut jopa kohtuuttoman suuri. Sen vuoksi Luis Felipe Scolarilla on ollut mahdollisuus pitää kentällä Fredin tapaista hyökkääjää, jonka ainoa tehtävä on tehdä tilaa pallotaitureille. Nyt joukkueen täytyy uudistua niin pelillisesti kuin mentaalisestikin.

Kentälle tarvitaan Willianin ja Ramiresin tapaisia nopeita ja aggressiiviseen prässiin kykeneviä pelaajia, jotka pystyvät kuitenkin puolustamaan viisaasti. Sen takia uskon Scolarin katseen kääntyvän näihin Jose Mourinhon alaisuudessa ammattiaan harjoittaviin pelimiehiin. Mourinhon luottomies Oscar siirtynee kymppipaikalle ja jompikumpi Chelsea-kiitureista ottaa Oscarin paikan laidalla.

Avainkysymys on siinä, kykeneekö Brasilia jättämään sellaiset tekijät taakseen, joihin se ei voi enää itse vaikuttaa mitenkään. Vain tällä tavalla Seleção voi muuttaa pelon toivoksi.