Jalkapallon MM-kisat ovat olleet osoitus jalkapallon yhdistävästä voimasta. Koko maailma on kerääntynyt seuraamaan kisojen huikeaa draamaa, huolimatta siitä onko katsojan oma maa selviytynyt lopputurnaukseen. Jääkiekon pilaamassa Suomessakin yli miljoona katsojaa tiiraa pädeistä ja ties-mistä avaruusajan härpäkkeistä, kun maailman parhaan lajin maailman parhaat pelaajat selvittävät paremmuuttaan.
MM-kisoja seuratessa on helppo todeta, mikä laji on maailman ykkönen. Pakko myöntää, että jalkapallon arvokisoihin syttyminen on ollut minulle aina vaikeaa. Miksi katsoisin kisoja, kun ei ole ketään ketä kannattaa? Valitettavasti kannattamani Suomi tai Kotkan Työväen Palloilijat ei ole vielä selviytynyt MM-kisoihin tai Mestareiden liigaan.
Pikkupoikana lempijoukkueen määritti kaveripiiri. Tai yksinkertaisesti se, joka oli sen hetken ykkönen. Gloryhunttaamisen johdosta kaikki kannattivat Brasiliaa tai muita kestopärjääjiä. Katsojamäärät saavat ihmettelemään, miten suomalaiset voivat syttyä seuraamaan MM-kisoja, joissa heillä ei ole omaa edustusta. Ovatko suomalaiset muka vain pinnallisesti taidokkaiden suoritusten perään, kun suomifutis ei herätä sille kuuluvaa vastaavaa kiinnostusta?
Aika on koulinut onneksi minusta pois tällaisen selkärangattomuuden. Toisaalta 13 vuotta aladivisioonissa pelanneen lempijoukkueen kannattaminen on koulinut pois uskon voittamisesta ja menestyksestä. Voittamisesta on tullut yhdentekevää. Se on tervettä. Se on myös jalkapallokatsojan ja kannattajuuden ero. Todellista kannattajuutta on laulaa omilleen, pärjättiin tai ei. Tätä sinnikkyyttä toivoisi myös kaikilta suomalaisilta jalkapallokatsojilta. Morfautumista terveeseen ja sinnikkääseen kannattajuuteen.
Nämä MM-kisat ovat olleet syttymisen suhteen minulle poikkeus. Nimenomaan altavastaajien menestyminen on kiehtonut ja villinnyt minua vasemmistolaisena jalkapallokatsojana. Mm. Costa Rican, Algerian tai Iranin taistelut kentällä on helppo nähdä metaforana alistettujen ja heikompien taisteluna päästä irti huonouden leiman ja ennakkoluulojen kahleista. Näitä kahleita onkin rämistelty rikki näissä kisoissa urakalla.
Nyt puolivälierien startatessa katseeni kohdistuu kolmeen altavastaajaan: Belgiaan, Kolumbiaan ja tietenkin Costa Ricaan. Jotta dramaattiset kisat saavat arvoisensa lopun, toivon sydämeni kyllyydestä, että ainakin yksi näistä maista nähdään finaalissa. Epätodennäköistähän se on, mutta epätodennäköiseltä tuntui myös viime vuonna, että yhdistynyt KTP pelaisi tällä kaudella Ykkösessä ja vielä näin pitkään ilman tappiota.
Joona Mielonen on kotkalainen kaupunginvaltuutettu, KTP:n kannattaja ja Molo Hasardin voimahahmo. Lue lisää Joonasta: http://www.joonamielonen.com.