Saatteeksi: Olin eilen 7.10. mukana Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa keskustelussa yliopistodemokratiasta, sen tarpeellisuudesta ja merkityksestä Keskustelemassa oli mukana Hanna Kuusela (JYU, ent. TAUn konsistorin jäsen), opiskelija Sara Pollari (Taideyliopisto, kollegion jäsen) ja emeritusprofessori Jukka Kekkonen (HY, Taideyliopiston hallituksen jäsen, ent. HY:n hallituksen jäsen). Keskustelun moderaattorina toimii professori Tuija Kokkonen (Taideyliopisto, kollegion jäsen). (1)

Tämä teema kiinnosti minua, koskapa olin vuonna 2010, jolloin nyt jyrkästi arvosteltu yliopistouudistus tapahtui, mukana Tieteentekijöiden hallituksessa. Äkämystyneenä uudistukseen toimitimme kirjan Toiseksi paras? Tieteentekijät ja uusi yliopisto (2)

”Toiseksi paras” ?? Hankkeen toimeenpanija kutsui uudistusta parhaaksi mitä yliopistoille oli koskaan tapahtunut sitten niiden perustamisen jälkeen!

Yliopistoreformin myötä yliopistoissa astui voimaan työsopimuslaki, jonka mukaan “työntekijän on tehtävä työnsä huolellisesti noudattaen niitä määräyksiä, joita työnantaja antaa toimivaltansa mukaisesti työn suorittamisesta. Työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa.” (Työsopimuslaki 3. Luku 1§).

Hyväksytyn työehtosopimuksen mukaan yliopistojen tutkimus- ja opettajakunta siirtyi pääsääntöisesti 1600 vuositunnin kokonaistyöaikaan, jolloin “työntekijä vastaa omasta työajastaan ja sen käyttämisestä työsuunnitelmassa oleviin tehtäviin. Tarvittaessa esimies ja työntekijä tarkastelevat lukukauden aikana työsuunnitelman toteutumista ja työn tuloksia kokonaistyöajan puitteissa.” (Yliopisto-TES, 5 luku, 4§).

 Yliopiston työntekijöiden työtä ja toimintaa ryhdyttiin siis sääntelemään ja ohjaamaan lainsäädännöllä, joka on kehittynyt vuosikymmenten ay-kamppailussa työantajan vallankäytön rajaamiseksi teollisen työn piirissä.

Tässä suhteessa yliopistotyöläiset asettuvat nyt siis samaan asemaan kuin kaikki muutkin palkkatyötä tekevät. Henkisen käsityöläisyyden aika on siis ohi. Työtä ei siis enää tehdä ensisijaisesti “rakkaudesta yliopistoon” tai “isänmaan parhaaksi” vaan palkan eteen.

Siten tiedon tuottamista yritetään nyt vangita teollisen tuotannon muottiin, tietoteollisuudeksi ja yliopistoa tietoteolliseksi yritykseksi.

Kuinka ollakaan keskustelussa kaivattiin paluuta sivistysyliopistoon. Osaan arvata, että pian keskustelemme jälleen humboltilaisesta sivistysyliopistosta, Snellmannin sivistyskäsityksestä tai ”dynaamisesta sivistysyliopistosta” (Ilkka Niiniluoto).

Ilkka Niiniluoto vetosi aikoinaan kolmeen väittämään puolustaessaan dynaamista sivistysyliopistoa: “Sivistys on se, mitä jää jäljelle, kun olemme unohtaneet kaiken oppimamme” (Eino Kaila), “Sivistys tieteen kautta” ja sivistys pelastuu “jos pidämme kiinni humboldilaisesta tutkimuksen ja opetuksen vuorovaikutuksen periaatteesta”. (3)

Kaikki nämä väittämät erikseen ja yhdessä ovat osoittautuneet riittämättömiksi ja osin harhaisiksi. Ja vielä kovin ikävällä tavalla: niihin pitäytyminen ja niihin vetoaminen on avannut  oven yrittäjyysyliopiston kovimman mallin – käteisyliopiston – syövyttävälle vaikutukselle tutkimuksen, opetuksen ja oppimisen vuorovaikutusmuotoihin, jotka ovat sivistysprosessin kannalta keskeisiä.  Tämä tarkoittaa sitä, että sivistystyölle on tapahtumassa sama köyhtyminen kuin mikä tapahtui käsityöläisten työlle modernin teollisuuden repiessä ihmiset sijoiltaan tehdastyöhön.

Teollisesta työstähän irrotettiin kysymykset todesta, hyvästä, kauniista ja reilusta ja siirrettiin nuo kysymykset tieteelle, politiikalle ja kaunotaiteelle synnytettyjen kansallisten instituutioiden piiriin. Kaikki ne välineet, joita yliopistoväki on sittemmin kehittänyt palkkatyön ja –työvoiman kurittamiseen ja hallintaan, ovat nyt tunkeutuneet dynaamisen sivistysyliopiston suojaverkon läpi yliopiston hallinnointiin ja itseymmärrykseen.

Käsitykseni mukaan yliopistoinstituutio voi säilyttää oman sivistystehtävänsä vain jos se asettuu tukemaan ja vaatimaan kaiken työn – ei vain sivistystyön – sivistävää luonnetta, sivistymistä työn kautta. Kysymys ei siis ole enää vain sivistymisestä tieteen kautta,  Bildung’sta (kuva+muokkaus) vaan  sivistymisestä (< pellavan muokkaus) reaalisessa suhteessa luontoon, työssä ja tuotannossa.

Ronald Barnettin jo vuonna 2011 hahmottelema ekologinen yliopisto olisi oiva askel tähän suuntaan. Mitä tulisi tehdä, jotta yliopistomme avautuisi ja kasvaisi ekologiseksi yliopistoksi? Barnett ehdottaa mm. seuraavia toimia (4, soveltaen):

  • on kehitettävä ja päättäväisesti tavoiteltava yliopistoille strategia kansalaisyhteiskunnan kanssa tehtävää yhteistyötä varten.
  • Ylipistoissa tehtävä työ on siirrettävä on-line työksi.
  • lisättävä julkisten luentojen pitämistä ja luennot levitettävä on-line muodossa kaikille.
  • lisättävä työskentelyä paikallisten viranhaltioiden ja yhteisöjen sekä kolmannen sektorin ryhmien kanssa, erityisesti sosiaalisista kysymyksistä.
  • on tarjottava neuvontaa ja ohjausta yhteiseksi hyväksi (pro bono).
  • on tarjottava tutkimus-, opetus- ja opintoaineistoja julkiseen käyttöön.
  • on tehtävä tutkimusta, joka käsittelee yleisiä huolenaiheita ja voivat huojentaa kärsimystä tai puutetta paikallisesti tai globaalisti.
  • on edistettävä sitä, että yliopistojen työntekijöistä kehittyy julkisia intellektuelleja, jotka hyödyntävät mielikuvitusta käyttäen mediaa käydessään julkista keskustelua ja rikastaessaan julkista tilaa.
  • jokainen opiskelijaikäpolvi on saatettava yhteistyöhön muiden maiden opiskelijoiden kanssa ja siten kehitettävä monikansallisia ja –kulttuurisia tutkimuksen, opetuksen ja oppimisen tiloja ja tilanteita. Tämä tavoitteena on kehittää opiskelijoista maailmankansalaisia (global citizens).
  • opiskelijoille on tarjottava mahdollisuus hyödyntää opinnoissaan yliopistokampuksen ulkopuolelle suuntautuvia opiskelijoiden sosiaalisia toimia ja hankkeita.
  • on edistettävä eri tieteenalojen keskinäisiä sidoksia ja kehitettävä ohjelmia, jotka suuntautuvat julkiseen toimintaan.
  • kun yliopistoja rahoitetaan monin osin valtion varoilla, tulee tämän mission maailmasta ja sen kehityksestä vastuun ottaminen olla ilmiselvä osa yliopistojen elämää ja toimintaa.
  • yliopistojen on liittouduttava koko maapallon mitassa edistämään ekologiseen realismiin tukeutuvaa tutkimusta ja sivistystyötä.

Kun sivistys on tietoa, tahtoa ja taitoa asettaa, arvottaa ja ratkaista aikakauden keskeiset haasteita reilulla tavalla ja kun aikakauden keskeinen haaste on nyt kiistämättömästi ekologisen realismin tunnistaminen ja tunnustaminen, niin edessä on aivan uskomattoman kova sivistystehtävä yliopistoille, kansakunnille ja ihmiskunnalle kokonaisuudessaan. Se ei onnistu ilman ekologista demokratiaa, ts. ilman että kaikki saamme olla mukana päättämässä mitä, miksi, miten, missä ja milloin tuotetaan ja kuinka mahdollinen ylijäämä hyödynnetään.

Yliopistojen sisäisen demokratian vahvistaminen ei onnistu, ellei se perustua ajatukseen kaikkien sivistävästä työstä. Työpaikka on nyt opinpaikka – kaikille!

Viitteet

  • (1) https://www.uniarts.fi/tapahtumat/miksi-yliopistodemokratiaa-tarvitaan-myos-taideyliopistossa/
  • (2) Volanen, M. V. (toim.) 2012. Toiseksi paras? Tieteentekijät ja uusi yliopisto. Tieteentekijöiden liitto. Olen hyödyntänyt tässä blogissa omia kirjoituksiani kirjassa.
  • (3) Niiniluoto, I. 2011. Dynaaminen sivistysyliopisto Sata puhetta ja kirjoitusta vuosilta 1987-2010. Helsinki:Gaudeamus
  • (4) Barnett, R. (2011). The coming of the ecological university. Oxford Review of Education, 37(4), 439–455.