”Arvojamme en uhraa, mutta yhteistyötä olen valmis tekemään. Kutsukaamme sitä arvopohjaiseksi realismiksi.” … Näyttäkäämme esimerkillä miksi avoin yhteiskunta, liberaali demokratia, oikeusvaltio, tasa-arvo ja markkinatalous ovat toimivan hyvinvointiyhteiskunnan kulmakiviä. Me olemme osa läntisten demokratioiden liittoutumaa. … Ensisijainen ilmansuuntamme on länsi.” (1)
Arvopohjainen realismi? Määritteleekö arvot realismin vai realismi arvot? Jos arvot määrittävät mikä on reaalista, se ei ole realismia. Se on idealismia. Jos realismi määrittää arvot, se on opportunismia. Tämä ajatusrakennelma ei siis kanna kovin pitkälle. Siitä puuttuu jotain olennaista.
Alexsander Stuppin monin osin oikeaan osuvasta ulkopoliittiseen realismiin tukeutuvasta maailmanpoliittisesta tilannekuvasta puuttuu jotain olennaista. Ekologinen realismi ja sen vaikutukset ulkopoliittiseen realismiin. Nyt menossa ehtyvien, rajallisten luonnonvarantojen uudelleenjaon estäminen Etelän ja Läntisen pohjoisen välillä, voimakeinoin.
Se, mikä liberaalin pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan kannalta on nyt todellista, ei ole reaalista ekologisesti. Etelä ja Itä, 6 miljardia ihmistä, eivät voi kulkea samaa tietä kuin mitä Pohjoinen, kaksi miljardia ihmistä on kulkenut viimeiset neljäsataa vuotta. Meidänkin on muutettava käsityksiämme juuriin menevästi, siis radikaalisti. Me olemme olleet ja olemme vieläkin kolonialisteja, ylimielisiä ja epäjohdonmukaisia teknologisen ja taloudellisen vallan käytössä, kuten myös Stupp myöntää. (1)
Mihin meidän pitäisi sitten tarttua? Luontosuhteemme uudelleenarviointiin. Sehän on liberaalidemokratian ytimessä. Liberaalidemokratian kolme lähtökohtaa, pointtia, ovat:
- Suhteemme luontoon – sisäiseen ja ulkoiseen – on perusluonteeltaan yksityistä (privat): meillä on oikeus käyttää (Usus), nauttia (Fructus) ja tuhota (Abusus) luonnonvarantojamme tahtomallamme tavalla.
- Kenenkään omaa henkilökohtaista kokemusta ei voida kiistää.
- Jokaisella meillä on ehdoton oikeus puolustaa omaa kokemustamme julkisesti.
Nykyiset mitä moninaisimmat kielelliset, yhteisölliset, tekniset ja vaihdolliset välityksemme luonnon kanssa olettavat, että meidän välittömät tuntemuksemme, kokemuksemme sisäisestä ja ulkoisesta luonnosta ovat – kuten liberaalidemokratiamme olettaa – riittävä peruste päättää ”hyvästä elämästä”, siis tuottavasta kulutuksesta ja siten kuluttavan tuotannon sisällöstä ja tavoitteista.
Tämä liberaalidemokratian ihanne, siihen tukeutuvat valtiomuodot ja niitä toteuttava kansakuntien keskinäissuhteita määrittävä ulkopoliittinen realismi – voima vastaan voima – ovat nyt törmänneet voimiin, joita ne eivät pysty ylittämään – nimittäin luonnonlakeihin, siis ekologiseen realismiin.
Ekologinen realismi haastaa liberaalidemokratian. Luonnon yksityistämisen on rajoituttava luonnon käyttämiseen ja nauttimiseen (usufruct) niillä ehdoilla, jotka luonnon kestävä uusintaminen meille määrittelee. Luonnon omaksuminen, omaksi ottaminen, siis omistusoikeus, on siis oikeutta käyttää ja nauttia luonnosta tuhoamatta sitä (usufructuary). Luonto on meillä lainassa lapsiltamme.
Jotta meille itse kullakin olisi välitön kokemus luonnon asettamista ehdoista – siis ekologisesta realismista – on itse kunkin oltava mukana päättämässä siitä mitä, miksi, milloin, missä ja miten tuotetaan ja mahdollinen ylijäämä hyödynnetään. Se on ekologista demokratiaa.
Ekologinen demokratia asettaa tavoitteekseen sen, että elämä on tosi suhteissamme luontoon, hyvä keskinäisissä suhteissamme, kaunis luonnonvarantoja hyödyntäessämme ja reilu niitä jakaessamme: kohtuutta kaikessa, kaikille, kaikkialla, alati.
Ekologisen realismin asettamat haasteet tulevat vaatimaan kaiken mahdollisen tiedon, taidon ja osaamisen mitä eri puolilla maapalloa nyt on. Tulemme olemaan kiitollisia eri kansakuntien erilaisista historiallisista kokemuksista, niiden esiin työstämistä osaamisesta ja niiden mahdollistamista keinoista vastata ekologisen realismin jo kiehuvaan haasteeseen.
Stupp määrittelee Suomen historiallisen kokemuksen ja osaamisen vihollisuuden kautta:
”Olemme geopoliittisesti yksi tärkeimmistä etulinjavaltioista Euroopassa. Jalkamme ovat Balttiassa ja päämme Arktisessa. Olemme vastuussa suuren Natoalueen suojelemisesta. Ja älkää huoliko, me teemme työmme. Olemme turvan tarjoaja, emme turvan kuluttaja. Suomalaiseen voi aina luottaa.” (1, kurs. ja käännös mvv).
… Onhan meillä aseita ja paljon reserviä – siis ihmisiä, kansalaisia – kuten Stupp korostaa.
Miten voimme yhtä aikaa olla esimerkillinen Pohjoismaa ja eturintamavaltio Balttian ja Puolan kanssa? Stupp liittää arvonsa – idealisminsa – Pohjoismaihin ja realisminsa NATO:n eturintamamaihin, Balttiaan ja Puolaan. Mahdoton yhtälö.
Alexander Stuppille 1980 -luku oli toivon, 1990 -luku pettymyksen, 2000 -luku taloudellisen realismin, 2010 -luku ulkopoliittisen realismin oppimisen vuosikymmeniä. Nyt 2020- ja 2030- luvulla tarvitsemme kuitenkin ekologista realismia. Ensijainen ulkopoliittinen ilmansuuntamme on Etelä, johon suuntaan meidän tulisi yrittää aktiivisesti kääntää kaikkien katseet ekologisen demokratian toteuttamiseksi.
Stupp on mies 1980 -luvulta, kulttuuriliberalismin Suomeen rantautumisen vuosikymmeneltä. Mies menneestä maailmasta. Maailmasta, jonka reaalinen toteuttaminen ei ole mahdollista kuin väkivalloin. Stupp haluaa, että jatkamme sillä tiellä. Sääli älykästä miestä.
Stupp myöntää suoraan: ”minä olen Li-fani. Hän on aina ollut suoraselkäisesti punavihreä arvopoliitikko. Ja sitä paitsi hyvä tyyppi ja erinomainen kommunikoija. Och samma på svenska” (1)
Jos Stupp päivittäisi ulkopoliittisen realisminsa ekologiseksi realismiksi ja liberaalidemokratiansa ekologiseksi demokratiaksi, astuisi siis 2030 -luvulle, voisin minäkin ehkä fanittaa Alexia – jos joistakin muistakin yksityiskohdista päästäisiin sopimukseen …
Viite
(1) Alexander Stubbin puhe ylimääräisessä puoluekokouksessa. 28.10.2023
https://www.kokoomus.fi/alexander-stubbin-puhe-ylimaaraisessa-puoluekokouksessa/