Globaalisti vai paikallisesti?
Joskus 1970 -lopulla kaikui ympäristöliikkeen huuto kaikkialle: Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti.
Presidentti Trumpin demagogian kärki ”Amerikka ensin” kääntää tämän huudon päinvastaiseksi: ”Ajattele paikallisesti, toimi globaalisti” (Zizek, 2017).
Minun sukupolvelle oli jo 1960 -luvulla päivänselvää, että USA toimi maailman poliisina toisen maailmansodan jälkeen, ainakin vuosituhannen vaihteeseen saakka vaikka USA kääri intressinsä liberaalidemokraattiseen retoriikkaan.
”Amerikka ensin” vaatimus paljastaa sen, että tämä USA:n rooli on nyt kiistetty. USA vetoisen, globaalin, uusliberalistisen talouspolitiikan toteuttaminen – käyttäen liberaalidemokraattista ja kulttuuriliberaalia puheenpartta sanansaattajana – ei enää onnistu.
Nyt tarvitaan järeämpiä otteita: USA ei ole enää yksin kukkona tunkiolla, vaan merten toisella puolen etenee Kiina samalla politiikalla – Kiina ensin. Ja kuinka ollakaan, Venäjä yrittää päästä takaisin samaan sarjaan ja samalla politiikalla: Venäjä ensin.
”Joko pelin sääntöjen muutos tai peli ilman sääntöjä” totesivat venäläiset jo joku vuosi sitten. USA ei suostunut sääntöjen muutokseen, siis maailman monenkeskeiseen hallinnointiin. Venäjän peli omine sääntöineen ja Kiinan nouseminen uusien sääntöjen laatijaksi siirsi USA:n pelikentän reunalle miettimään uudelleenarviota tilanteesta.
Ratkaisu oli selvä: nyt laiva – siis talous – on asetettu (valtio)lippujen edelle ilman ideologista peitetarinaa: kansainväliset, kahdenkeskiset diilit tehdään ensisijaisesti välittömien taloudellisten intressien pohjalta turvallisuuteen liittyviä uhkakuvia hyväksikäyttäen.
Siten tuotetaan uhka, jolla voidaan perustella verovarojen käyttämistä yhä laajemmin kansallisen sotilasteollisen tuotannon laajentamiseen – pelastamaan kansantaloutta ja työpaikkoja. Valtiolippu siirtyy laivan kokasta perään muistuttamaan maksavista veronmaksajista.
Yhdysvaltojen taloudellisen kehityksen keskittyminen rannikkojen suurkaupunkeihin ja ”ruostevyöhykkeen” taantuminen loivat tälle joukkopohjan:
”Kaikki ovat sitä mieltä, että rotu ei ole ainoa sosiaalinen hierarkia. Epäkunnioittavat mielikuvat valkoisista työväenluokan edustajista ovat osa sitä kulttuurista epäkunnioitusta, joka tasoitti Trumpin demagogisen polun. Minunlaisilta jää usein huomaamatta, että Trumpin kummallinen käyttäytyminen tekee hänestä houkuttelevamman monille hänen kannattajistaan. He ovat luopuneet politiikasta, koska amerikkalainen haave murskautui niin demokraattisten kuin republikaanistenkin hallintojen toimesta: Lähes kaikki amerikkalaiset, jotka syntyivät 1940-luvulla, ansaitsivat enemmän kuin heidän vanhempansa, nykyään se on alle puolet. Ruostevyöhykkeen kapina, joka toi sekä Brexitin että Trumpin, heijastaa mätäneviä tehtaita, kuolevia kaupunkeja ja viidenkymmenen vuoden tyhjiä lupauksia. Jälkeen jätetyt ovat hyvin, hyvin vihaisia. Trump on heidän keskisormi. Mitä enemmän hän raivoaa rannikon suurkaupunkien eliitille, sitä enemmän hänen seuraajansa riemuitsevat siitä, että he voittivat poliittisen kentän. Lopultakin, heidät huomataan.” (Joan C. Williams, 2018).
Kuten ehkä vielä muistamme (?) vasemmisto vastusti Clintonin hallinnon liberaalidemokratialla ja kulttuuriliberalismilla ryyditettyjä vapaakauppasopimuksia.
Pitäisikö meidän nyt ilahtua siitä kun Trump pistää ne jäihin ja alkaa rakentamaan kahdenkeskisiä sopimuksia?
Ei tietenkään. Vaihtoehtona tulisi olla uusien, erilaisten kansainvälisten sopimusten kansainvälinen suurhanke. Näillä sopimuksilla toteutettaisiin maailmanmittaisesti esimerkiksi pankkien julkinen valvonta, ekologiset normit, työntekijöiden perusoikeudet, yleinen terveydenhuolto, seksuaalisten ja etnisten vähemmistöjen suojelu sekä edistettäisiin liennytystä ja aseriisuntaa. Yksikään kansallisvaltio ei pysty ratkaisemaan näitä haasteita yksin, siihen tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä ja kansalaisliike.
Entä se paljon etsitty juurisyy?
Eikös varsinainen juurisyy – kuten nykyään sanotaan – ole jossakin aivan muualla?
Mitkä ovat ne pelisäännöt, joilla taloudellinen globalisaatio on edennyt? Onko ohuelle ja vajavaiselle, voittoperusteiselle ja taloudellis-tekniselle globalisoitumiselle (globalization) kehitettävissä, synnytettävissä maailmaa muokkaavaa (world-forming) vaihtoehto (mondialisation)? (Nancy, 2007).
((Välihuomautus: suomenkielen sana maailma viittaa maahan ja ilmaan. Englanninkielen sana world puolestaan viittaa ihmisen olemassaoloon, elämään kaikkinensa (affairs of life), pitkään ajanjaksoon, ihmiskuntaan (human race, mankind, humanity), ihmisen ikään. Siten world-forming viittaa muodon antamiseen ihmisen elämälle, elämän itsetuottamiseen, sen omakohtaiseen ja yhteiseen synnyttämiseen.
Toinen välihuomautus: yhtä vähän kuin meillä on ainetta ilman muotoa (in-formed) tai muotoa ilman ainetta, yhtä vähän meillä on inhimillistä olemista ilman merkitystä tai merkitystä ilman inhimillistä olemista. Olla tarkoittaa että olen olemassa, elossa, elän, mutta myös että minulla on jotain omanani, yksilöllistä omaa, joka poikkeaa yksityisestä (privat), julkisesta (public) ja yhteisöllisestä (common) omasta. Näin inhimillinen oleminen ei voi olla mitään muuta kuin olemista toinen toisen kanssa, kanssalaisuutta (being-with-one-another), kanssalaisuuden ja yksilöllisen moninaisuuden yhteisyyttä (coexistence) (Nancy, 1991)).
Marx ja Engels mietiskelivät vuosien 1845-1846 vaihteessa maailman menoa ja kirjoittivat yhdessä esseen ”Saksalainen Ideologia”. He uskoivat tuolloin, että taloudellisen ”toiminnan laajetessa maailmanhistorialliseksi, erilliset yksilöt joutuvat yhä enemmän heille vieraan mahdin orjuuteen … mahdin, joka paisumistaan paisuu ja osoittautuu viime kädessä maailmanmarkkinoiksi. …
Kuitenkin … ”yksilön todellinen henkinen rikkaus riippuu kokonaan hänen todellisten suhteittensa rikkaudesta” … vasta sitten kun ”erilliset yksilöt vapautuvat erilaisista kansallisista ja paikallisista karsinoista” ja ”käytännöllisesti kytkeytyvät koko maailman tuotantoon (myös henkiseen)”, he ”pystyvät nauttimaan ( kurs. mvv) tästä koko maapallon kaikinpuolisesta tuotannosta (ihmisen luomuksista).”
Tällöin ”tämä kaikinpuolinen riippuvuus, tämä yksilöiden yleismaailmallisen yhteistoiminnan luonnonvoimainen” pakko on jo kääntynyt ”niiden voimien harjoittamaksi valvonnaksi ja tietoiseksi hallinnaksi, jotka ihmisten vuorovaikutuksen synnyttäminä ovat siihen asti tuntuneet heistä kerrassaan vierailta voimilta ja hallinneet heitä.” (Marx, Engels 1846).
Palkkatyö olisi siis jo kääntynyt vapaaksi työksi, jolloin jokainen tuottaa itse itsensä yhteisesti toisten kanssa (as a subject with others) ja kanssalaisena (as a subject of being-with-one-another). Ihmiset siis luovat työllään maailman, joka tuottaa ihmisen, joka on asettanut itsensä absoluuttiseksi arvoksi ja saa nautintoa [jouissauce] tästä arvosta. (Nancy, 1991).
Kansalaisesta kanssalaiseksi?
Liberaalidemokraattisen, modernin politiikan käsitys (valtio)kansalaisuudesta ei edellytä vain sitä, että kukin meistä kuuluu yhteisöön vaan myös että meillä itse kullakin on kansalaisoikeuksia, joiden ulkopuolelle ketään ei voida laillisesti sulkea, olipa hänen elämänsä kulku millainen tahansa.
Toisaalta moderni aikamme harrastaa enemmän kuin ehkä koskaan ihmisten luokittelua juuri ihmisten erojen pohjalta, ei ensisijaisesti muodostaakseen hierarkioita vaan jäsentääkseen ihmisten toimintamahdollisuuksia omaehtoista toimintaa varten; mahdollisuuksia, joista itse kunkin on ”valittava” itselleen sopivat. Ne kuitenkin edustavat eroja vallassa, arvostuksessa ja edellytetyissä kyvyissä.
Kun ihmisoikeudet ja kansalaisoikeudet ovat yhteneväiset oikeudellisesti (”by right”) niin keltään ei voida kieltää kansalaisuutta ilman että häneltä kielletään samalla ihmisyys. Kieltäminen tarkoittaisi, että hyväksyisimme, että meitä on luokiteltaisiin tavalla taikka toisella – anteeksi karkea ilmaisu – ali-ihmisiksi tai viallisiksi ihmisiksi. (Balibar, 2017).
Tämä natsien käyttämä puhtaan sisäisyyden/ulkoistamisen (pure immanence/extermination), veren ja maan perintö ihmisarvon määrittelemisessä on opettanut vähintäänkin sen, että ihmisyyden määrittelyssä on siirrytty ihmisyyttä ylläpitävien sosiaalisten suhteiden ulkoisuuteen ja sisäisyyteen, ts. itse kunkin hyvin- tai pahoinvointiin suhteessa kaikkiin toisiin.
Mutta riittääkö tämä? Suurin osa näistä suhteista on tavalla taikka välitettyjä: kuten työkalujen, koneiden, kokonaisten tuotantojärjestelmien, kielen, organisaatioiden, työnjaon ja rahan kautta.
Miten siis edellä mainittu omakohtainen tuottajuus, siis vapaa työ, ja yhteinen kanssalaisuus voitaisiin toteuttaa? Siinäpä kysymys. Palaan asiaan.
Kirjallisuutta
Balibar, É. 2017. Citizen Subject – Foundations for Philosophical Anthropology. New York: Fordham University Press.
Marx, K., Engels, F. 1846. Saksalainen ideologia (Die deutsche Ideologie)
https://www.marxists.org/suomi/marx-engels/1846/saksalainen-ideologia/ch02.htm
Haettu 17.08.2018
Nancy, J-L 1991. The Inoperative Community. Theory and History of Literature, Vol. 76. Minneapolis and Oxford: University of Minnesota Press.
Nancy, J-L 2007. The creation of the world or Globalization. Albany:
State University of New York Press.
Williams, J. 2018. With Roseanne Barr gone, will the US working-class be erased from TV?” The Guardian, 02.06. https://www.theguardian.com/profile/joan-c-williams Haettu 15.07.2018.
Zizek, S. 2017. We Must Rise from the Ashes of Liberal Democracy. These Times 3. 3. 2017 http://www.inthesetimes.com Haettu 15.07.2018